perjantai 8. huhtikuuta 2022

ANO TURTIAINEN, SAVON POEKA

Melkoinen poliittinen yksimielisyys näyttää maamme poliittisissa piireissä olevan siitä, että Ukrainan asia on meidän. Eduskuntapuolueista ainoastaan Ano Turtiaisen Valta kuuluu kansalle-puolue näyttää hieman olevan eri linjalla. Tosin suoranaista tukeaan Venäjän hyökkäykselle Turtiainenkaan ei näytä antavan, mutta muistuttaa kuitenkin sosiaalisessa mediassa kansaa siitä, ettei valtamediaan voi luottaa Ukraina-asiassa eikä myöskään korona-asiassa.

Turtiainen on Savon poekia ja vastuu jäänee häntä kuunnellessaan kuulijalle. Savolaista huumoriakin Ano näyttää harrastavan, koska eduskunnan kyselytunnilla hän tiedusteli sitä, miten Suomi aikoo "hyvän naapuruuden hengessä" juhlistaa ensi kesänä 30-vuotispäivää viettävää Suomen ja Venäjän välistä valtiosopimusta.
Turtiaisen kysymys tuo mieleen sisäsavolaistaustaisen Sosialistisen työväenpuolueen kansanedustaja Ville Vainion, alk. Karjunen, 1920-luvulla tekemän eduskunta-aloitteen siitä, että Suomen tulisi liittyä Neuvostoliittoon. Elikkä jos suomen kielessä on sana sarkasmi, niin sekä Turtiaisen että Vainion puheissa on tavoiteltu sarkasmia, joka on vaikea huumorin muoto.
Sanna Marin on isänsä puolelta Savon tyttöjä, mutta hänen huumorintajunsa ei riittänyt Turtiaisen ymmärtämiseen hyvää naapuruutta koskevassa asiassa, vaan hän tosikkomaisesti totesi lyhyesti, että: "Näissä vallitsevissa olosuhteissa olettaisin, että emme mitenkään".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti