tiistai 5. huhtikuuta 2022

KOIRAT SYÖVÄT RUUMIITA

Aamun lehteä lukiessa alkoi mielessäni taas soimaan Natalia, jossa kerrotaan, miten kevät on kylmä ja Ukrainassa koirat vain raunioita samoaa. Sitä asiaa laulussa ei kerrota, mutta Helsingin Sanomat sen aamulla kertoi, että tällä hetkellä koirat raunioita samoillessaan myös syövät ruumiita. Tällaista siis tapahtuu keskellä sivistynyttä Eurooppaa vuonna 2022. Enpä olisi uskonut tällaista päivää näkeväni nuoruudessani iloisella 1970-luvulla, jolloin elettiin kylmän sodan synkimpiä aikoja, jolloin maailmassa valtaa pitivät myöhemmin roistoiksi leimatut Nixon, Brezhnev ja Kekkonen.

Kommunisti Elvi Sinervo kirjoitti runonsa Natalia jatkosodan aikaan Hämeenlinnan naistenvankilassa, jonne hän joutui poliittisista syistä. Hänen sellitoverinsa oli venäläissukuinen Suomen kansalainen Natalia Tusula-Vereschjagin, joka ei ollut kommunisti, vaan oli saanut tuomionsa vakoilusta. 

Itse Natalia on jäänyt suomalaisille tuntemattomaksi, mutta hänen aviomiehensä muurari Paavo Koskinen on suomalaisille sikäli tuttu, että hän oli mallina Kolmen sepän patsasta veistettäessä. Hän on tietääkseni se mies, jonka kivespusseille leka on putoamassa.

Kommunisti Paavo Koskinen osallistui luutnanttina Espanjan sisällissotaan ja joskus 80-luvun lopulla hänestä tehtiin dokumenttielokuva. Elokuvan ensi-illassa Koskinen kuoli sydänkohtaukseen. Vanha mies ei kestänyt sodan kauheuksien muistelemista. 
Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan tunnemaan sopivaa musiikkia https://areena.yle.fi/1-50134841 .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti