Paavo Ruotsalais-ohjelma palautti mieleeni sen vanhan savolaisen sanonnan, jonka mukaan "hullu työtä tekköö, viisas piäsöö vähemmälläkin". Paavo Ruotsalaisella oli sama ominaisuus kuin minullakin, eli aikansa saisi vallan mainiosti kulumaan kirjoja tutkimalla sen sijaan, että raataisi elantonsa edessä otsa vaahdossa, kuten sanassa muistaakseni sanotaan.
Ruotsalaisen pienviljelijäperheessä käytännön asiat hoiti vaimo Riitta, kun taas Paavo keskittyi elämässään saarnaamiseen ja sielunhoitoon. Tosin kerran Paavo suostui kyntämään yhden vaon, mutta lopetti sitten ja väitti Saatanan saaneen hänet tarttumaan aurankurkeen, mutta että onneksi hän ymmärsi tilanteen nopeasti.
Tuomitsen väkivallan jyrkästi, mutta jossain määrin ymmärrän vaimo Riittaa, joka oli kerran lyömässä vallan kirveellä miestään. Muistelen lukeneeni, että tapauksen taustalla oli se, että Paavo oli lähdössä saarna- ja sielunhoitomatkalleen ja aikoi ottaa evääkseen perheen ainoan leivän.
Paavo Ruotsalainen kytkeytyy vankasti myös Suonenjoen historiaan, sillä Suonenjoen ja Rautalammin rajalla piti Toholahden majataloa Kärkkäälässä syntynyt suuri runonlaulaja Pentti Lyytinen.
Toholahden majatalossa järjestettiin vuonna 1831 tilaisuus, jossa körttiläisten johtaja Paavo Ruotsalainen oli tarkoitus syrjäyttää juoppoudesta syytettynä, mutta kävikin toisin päin, eli miehen suosio ja maine vain kasvoivat. Samanlainen ilmiö koettiin joissain eduskuntavaaleissa myös Teuvo Hakkaraisen tapauksessa.
Lainaus Aapeli Saarisalon kirjasta Erämaan vaeltaja - Paavo Ruotsalainen (wsoy 1969) s. 181
"Kun Paavo saapui Toholahden markkinoille syyskuulla 1831, sinne oli kokoontunut suuri joukko heränneitä. Paavon ystävät seisoivat toisella, Renqvistin hengenheimolaiset toisella puolen tietä. Välit olivat kireät, ja jännittyneinä odotettiin kuuluisan miehen saapumista.
"Nyt se tulee", kuului paikalle saapuneitten suruttomain sankasta joukosta, kun Paavo hevosella ratsastaen laskeutui Suonenjoen puolelta salmen poikki johtavalle sillalle. Tarkastaen joukkoja hän lähestyi hitaasti toista rantaa. Hän oli heti käsittänyt tilanteen. Perille päästyään hän laskeutui hevosen selästä, katseli kuulijakuntaansa ja lausui: "Paljonpa täällä on ihmisiä. Pitäisi minun teille jotakin puhua, vaan kurkku on kuiva. Eikö teillä ole viinaa?" Suonenjokelaisten joukosta ojennettiin hänelle pullo pullon perästä. Paavo maisteli ja joi, pyysi tupakkaa, otti hänelle annetusta kukkarosta runsaan kourallisen, täytti piippunsa, työnsi suuhunsa ja varisteli loput päälleensä ja maahan.
Suruttomat nauroivat, mutta renqvistiläiset, joiden parissa jo siihen aikaan oli sekä tupakointi että väkijuomien käyttö kielletty, alkoivat ääneen soimata Paavoa. Suonenjokelaiset, jotka ymmärsivät, mitä Paavo kummallisella esiintymisellään tarkoitti, vastasivat kiivailla sanoilla.
Syntyi melua ja väittelyä, joka teki odotetun seurapuheenpitämisen mahdottomaksi. Mutta tällainen esiintyminen ei ollut siunauksena kellekään. Se vain pahensi monen yksinkertaisen, loukkasi arkoja omiatuntoja ja tylsytti huolimattomia. Ei se myöskään ollut omiaan yhdistämään herännäisyyden kahta eri haaraa, ja kaiken lisäksi se jätti Paavon jaloon muistoon tahran, jota historia ei voi poistaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti