maanantai 6. helmikuuta 2023

Nobelin palkinto tulossa taas maahamme

Nyt vaikuttaa eittämättä siltä, että ensi syksynä Suomeen on jälleen tulossa Nobelin palkinto ja että Elon Musk on lähi vuosina menettämässä asemansa maailman rikkaimpana ihmisenä Rainer Partaselle.

Nimittäin eilen kaupalliselta Free-kanavalta jatkui mielenkiintoinen ohjelmasarja suomalaisista huijareista ja tällä kertaa oli esittelyvuorossa Rainer Partanen -niminen herra, joka uskoo ja sai monen kanssaihmisen myös uskomaan, että hän on ihan kansakoulupohjalta keksinyt sähköautoihin alumiiniakun, jolla voi yhdellä latauksella ajaa 900 kilometriä.

Itse en ole akkuteknologiaan juurikaan perehtynyt, mutta ihme on jos totta on. Ihan jostain syystä mieleeni nousee toinen Savon mies, sukunimestä päätellenhän Partanen on Ylä-Savon poekia, eli kuopiolainen kommunistiksi syytetty kansanedustaja Ville Vainio (alk. Karjunen), joka poliittisista syistä Tammisaaren "yliopistossa" opiskellessaan kehitteli avuksi komennetun metallimiesporukan kanssa melkein toimivan ikiliikkujan.

Tosin Suomen oikeuslaitos katsoi pitkällisen prosessin jälkeen, ettei Partanen oli keksinyt yhtikäs mitään, vaan on huijannut ymmärtämättömiltä riskisijoittajilta pari miljoonaa euroa, koska osasi markkinoida keksintöään hyvin uskottavasti. Partanen sai peräti 2v 4kk vankeutta ja lisäksi tuntuvat vahingonkorvaukset.

Eilinen tv-ohjelma ei kuitenkaan kertonut kaikkea, sillä tutkiessani Partasen tapausta netissä, paljastui Velallisten tuki ry:n sivuilta, että reilut vuosi sitten Partanen onkin saanut keksinnölleen patentin USA:ssa ja voi olla, että oikeusprosessi tulee vielä jatkumaan. Odotan mielenkiinnolla sitä, että näen ensimmäisen toivottavasti Partanen-merkkisen sähköauton esittelyssä.

Lisätietoa keksijä Partasesta löytyy tästä linkistä https://www.velallistentuki.fi/yleinen-fi/huijarikeksijaksi-vaitetty-rainer-partanen-sai-tanaan-us-patentin-keksinnolleen/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti