keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Siilasvuo

Kenraali Hjalmar Siilasvuon elämää ja tekoja tutkiessani törmäsin musiikkiesitykseen, joka on omistettu Siilasvuolle; tosin kenraali Ensio Siilasvuolle, mutta ihan hyvin laulun sanoittajan innoituksen lähteenä on voinut olla pojan sijasta myös hänen isänsä.

Kyseessä ei ole sotilasmarssi, kuten tyhmempi luulisi, vaan juomalaulu, ja kerta kuulemalta sanoitusta voisi monikin laulussa mainittu pitää ensi kuulemalta persoonaansa loukkaavana, mutta toisella kuulemisella ymmärtää, että juomalaulussa mainittujen henkilöiden kunniaa ei loukata, vaan pikemminkin korostetaan, että jos mainittu henkilö näyttää käyttäytyvän todella sopimattomasti, kyseessä ei ole laulussa mainittu henkilö.

Juomalaulun sanoitus on kokonaisuudessaan tässä alla, mutta muutaman säkeistön voi kuunnella myös Åttopojat-yhtiön esityksenä alhaalla olevasta linkistä.

YK-Joukkojen Juomalaulu

Minä olen Ensio Siilasvuo,
enkä minä koskaan viinaa juo.
Jos minä joskus juon,
niin en ole Siilasvuo.

Minä olen Ensio Siilasvuo,
enkä minä lottia telttaan tuo.
Jos minä joskus tuon,
niin en ole Siilasvuo.

Minä olen Aslak Valkeapää,
enkä minä selvää päivää nää.
Jos minä joskus nään,
niin en ole Valkeapää.

Minä olen tuomari Nurmio,
naisille taaaattu hurmio.
Jos en oo hurmio,
niin ainakin turmio.

Minä olen Virolaisen Jussi,
enkä minä Kyllikkiä humpappaa humpappaa.
Jos minä kyllikkiä humpappaa humpappaa,
niin en ole Virolaisen Jussi.

Minä olen Paavo Väyrynen,
jalasmökissä asustelen.
Jos en asu Lapissa,
on päivärahat jumissa.

Minä olen Paavo Väyrynen,
lentoemon peppuun koske en.
Jos minä rohkenen,
niin en ole Väyrynen.

Minä olen Paavo Väyrynen,
neukkujen kanssa juttele en.
Jos minä juttelen,
niin en ole Väyrynen.

Minä olen Erkki Pystynen,
vaimoni kanssa pystynen.
Jos minä pysty en,
niin en ole Pystynen.

Minä olen Koivusalon Erkki,
osta multa kiltamerkki.
Jos sinä osta et,
niin mustelman ansaitset.

Minä olen Vennamon Peke,
enkä minä lähde veke.
Jos minä lähden veke,
niin en ole Vennamon Peke.

Minä olen Tatu Ylönen,
enkä minä koskaan herää, en.
Jos minä herännen,
niin en ole Ylönen.

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=siilasvuo%2C+juomalaulu#fpstate=ive&vld=cid:c99e240a,vid:JLmR6GilkGM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti