keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Kiskis-kukkulat ja fasismi

Luulen, ettei eilen mainittu Kostamuksen kaivoskaupungin rakentaminen, joka lienee Suomen toiseksi suurin rakennusprojekti Salpa-linjan jälkeen, johtunut pelkästään entisen hyvän itänaapurimme suomettumisesta, vaan kyllä se oli aikoinaan hyvä bisnes myös venäläisille. Nimittäin Wikipedia kertoo seuraavaa:

"Kostamuksen kaivoskombinaatti yksityistettiin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Nyt sen omistaa OAO Karelski okatyš -niminen yhtiö ("Karjalan Pelletti"), joka on Kostamuksen merkittävin työnantaja. Yhtiö työllistää noin 6 500 ihmistä, ja se kuuluu Severstal-konserniin. Rautapellettirikastamo, jota alettiin rakentaa 1974, työllistää välillisesti huomattavan osan kaupunkilaisista. Kostamuksessa tuotetaan 30 % Venäjän rautapelleteistä. Kostamuksesta viedään Severstalin rautamalmia Kokkolan satamaan, josta se kuljetetaan maailmalle, 3–4 junaa vuorokaudessa. Kussakin junassa on 60 vaunua täynnä rautamalmia."

Koska viestiyhteyteni Vienan Karjalaan on poikki, en tiedä Kostamuksen nykyistä tilannetta ja voi olla, että Ukrainan hyökkäyssodan seurauksena eivät enää rautamalmijunat jyskytä Kostamuksen ja Kokkolan väliä. Kostamuslaisten työllisyystilannetta heikentää sekin, että jostain luin, että Lundian valtava huonekalutehdas olisi lopettanut toimintansa kaupungissa.

Epäilen, että suomettumisen vaihe on maamme ja Venäjän välisissä suhteissa ohi ja se seikka huolettaa minua. Esimerkiksi tässä vienalaisvideossa toimittaja Arvo Tuominen eittämättä todistaa, miten pahasti Neuvostoliitto oli aikoinaan suomettunut. Tuossa Kiskis-kukkuloiden lähellä oleva kyltti vääristelee historiaa pahasti. Ei voittamaton puna-armeija siellä pysäyttänyt saksalaisten fasistien joukkoja, vaan maamme liberaaleimman kenraalin Hjalmar Siilasvuon johtamat suomalaisjoukot. https://areena.yle.fi/1-4401703

Se, että Mannerheim nimitti saksalaisten kanssa hyökkäävien suomalaisjoukkojen johtoon liberaalin kenraalin, on vähän samanlaista keljuilua, josta voisi käyttää myös kansanomaisempaa ilmaisua, kuin se, että syntymäpäiväsuuruksellaan Marski puhalteli sikaarinsa savuja Hitlerin silmille, joka tyypillisten fanaatikkojen tapaan, jollainen itse myös olen, oli myös kiivas raittiusmies.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti