maanantai 19. kesäkuuta 2023

Muurmannin pikajuna


Eilen kirjoitin tapani mukaisesti ropakantaa, kun väitin, etteivät suomalaiset viime sodan aikaan edes tosissaan halunneet Muurmannin radalle. Nimittäin kotikyläni sovan kayneihin miesten minulle toimittama kuva todistaa, että suomalaiset pääsivät jatkosodassa Muurmannin radalle asti.

Kuvan takana lukee, että "Muurmannin pikajuna - tällaisella ajelimme Latvasta Takariin." Muistelen, että oma isänikin asusteli vuosia parhaassa miehuudessaan Syvärillä Latvan kylässä, jossa olisi mielenkiintoista käydä, mutta sattuneesta syystä saattaa jäädä tässä elämässä käymättä.
Tosin eipä sota sitten päättynytkään radan katkaisuun. Venäläiset olivat ehtineet rakentaa pohjoisessa pääradasta itään erkaantuvan haaran ja sotatarvikkeet kulkivat sitä pitkin Arkangeliin. Eikä Muurmannin radalla ollut muutenkaan suurta merkitystä sodankulun kannalta. Ainakin venäläisten mielestä länsiapu kattoi Puna-armeijan tarpeista vain 10 % ja siitä avusta vain neljännes tuli Muurmanskin kautta.
Tuo kuva todistaa myös sen, miten vahva vetoeläin hevonen on. Tuossakin on kuormaa kärryllä noin tuhat kiloa, mutta niin vain noin 500-kiloinen humma sen saa kulkemaan. Hevosvoima on tehon mittari, mutta epäilen, että yksi hevosvoima on huonon hevosen teho. Kuvan pollella on tehoa useita hevosvoimia.
Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta suomalaista sankarihevosta ori Lupukkaa, sillä tämä vähän luuskan oloinen ori kuljetti kieltolakiajan ankarina aikoina pirtulastin Kemistä Rovaniemelle seitsemässä tunnissa, vaikka matkaa oli 120 kilometriä. Tuollainen uroteko jäisi tekemättä nykyajan huippuravureilta, joilta puuttuu työhevos Lupukan sitkeys.
Epäilen, että vasta Ford Major-merkkinen traktori reilut 60 vuotta syrjäytti hevosen maamme maa- ja metsätaloudesta. Minulle on kerrottu, että 50-luvun Pikkuvalmetti, jota myös piikkilangan kiristäjäksi kutsuttiin, saattoi jo raa´assa voimassa humman voittaa, mutta eläin korvasi järjellä puuttuvan voimansa ja kun se veti metsässä puukuormaa oikein järjen kanssa jäi 12- hevosvoiman Pikkuvalmetti toiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti