perjantai 2. kesäkuuta 2023

Blinken

Olen mielestäni realisti ja niinpä olen sitä mieltä, että monet asiantuntijat, jotka suhtautuvat ihmiskunnan selviämisen mahdollisuuksiin pessimistisesti, ovat väärässä, koska kun historian kulkua katsoo, niin yleensä pessimistit ovat suhtautuneet tulevaisuuteen liian optimistisesti.

Itse esimerkiksi olen odottanut kauhulla tulevia Usa:n presidentinvaaleja, koska toinen pääehdokas alkaa olla vanhuudenhöperö ja toinen on ollut höperö pienestä pitäen ja on patologinen valehtelija.

Kolmas mahdollinen tuleva presidentti ei valehtele ihan aina, mutta muistaa kuitenkin ainakin Suomen median mukaan virheellisesti olevansa holocaustista selvinneiden juutalaisten jälkeläinen ja myös sen, että hänen vaimonsa olisi ollut World Trade Centerin rakennuksessa vuonna 2001 tapahtuneen terrori-iskun aikaan.

Eilen kuitenkin mielessäni vilahti pieni toivon kipinä Telluksen tulevaisuuden suhteen, kun katselin Usa:n ulkoministeri Antony Blinkenin Suomessa pitämää puhetta. Hän vaikutti ihan tasapainoiselta viisaalta ihmiseltä. Olen nyt jyrkästi sitä mieltä, että meidän tulisi Suomessa perustaa tukiryhmä Blinkenille, jotta hänet saataisiin ehdolle Usa:n presidentinvaaleihin, jotka saattavat olla ihmiskunnan kannalta ratkaisevan tärkeät. Uskon, että noin 98 % suomalaisista, jos heillä vain olisi mahdollisuus, äänestäisi Blinkeniä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antony_Blinken

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti