keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Maamme talouden surkea jama

Tuossapa kuuntelin eduskuntakeskusteluja, joissa uuden hallituksen edustajat voivottelivat maamme talouden surkeaa jamaa, joka oikein onkin, koska tässä maailmantilanteessa ei kannata isosti mainostaa, miten hyvin Suomella menee.

Nimittäin bruttokansantuotteella mitattuna maamme on yksi EU:n rikkaimmista - tosin Ruotsi, Tanska ja Hollanti ovat meitä selvästi vauraampia ja tulevat luultavasti jatkossakin sellaisia olemaan, koska ne ovat häikäilemättä hyödyntäneet halpaa maahanmuuttajataustaista työvoimaa eikä niitä myöskään tule uhkaamaan väestön vanheneminen.

Lisäksi Ruotsi ja Tanska vetävät törkeästi välistä, koska ne eivät liittyneet euroon ja näin ne pystyvät häikäilemättömästi hyödyntämään viennissään aliarvostettuja valuuttojaan. Muistanpa, miten Ruotsin pääministeri eurokeskustelun aikaan ovelasti hymyillen korosti sitä, että kyllähän me muuten euroon liityttäisiin, mutta kun kansa ei sitä hyväksy.

BKT:lla mitattuna vauraana pidetty Saksakin on Suomea köyhempi ja varsinkin Etelä- ja Itä-Euroopan maat ovat meihin verrattuna lähes syömäköyhiä. Niinpä, kun todennäköisesti ensi talvena EU:ssa päätetään Ukrainan uusista tukimiljardeista, saattaa Suomella olla vaikeaa vedota köyhyyteensä.

Asia, josta äsken eduskunnassa vaiettiin, on se, että Suomi on EU:ssa pikkuisen keskimääräistä vähävelkaisempi ja että maamme on Euro-alueen maista selvästi keskimääräistä vähävelkaisempi. Tämäkin on asia, joka saattaa hyvinkin tulla esille ensi talven Ukrainan lisätuesta päätettäessä.

Tässä yhteydessä, en malta olla kertomatta, että professori Atte von Wright kirjoitti äskettäin Face-sivullaan, että "Suomen yleisen veroasteen nostaminen vuoden 2016 tasolle tasapainottaisi julkista taloutta 8 miljardilla. En mene takaamaan tuon laskelman oikeellisuutta, mutta kyllä minusta tulo- ja yhteisöverojenkin noston niiltä onnellisilta, joilla tuloja on, tulisi kuulua sallittuihin keskustelunaiheisiin." https://www.facebook.com/atte.vonwright

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti