perjantai 16. kesäkuuta 2023

Kiestingin taistelut

Tutkimusteni, joissa mielestäni olen osoittanut huomattavaa harrastuneisuutta, tässä vaiheessa täytyy todeta, että niinhän se asia taisi olla, kuten olin epäillytkin. Suomalaiset eivät jatkosodassa edes yrittäneet Muurmannin radan katkaisua. Syksyllä -41 presidentti Ryti ilmoitti marsalkka Mannerheimille, ettei rataa saa ulkopoliittisista syistä katkaista, koska suhteet länsiliittoutuneisiin haluttiin säilyttää. Marsalkka Mannerhein ilmoitti asian kenraali Siilasvuolle.

Siilasvuo ei taas ilmoittanut asiaa saksalaisille eikä ehkä alaisillekaan, vaan alkoi joukkoineen käydä valesotaa, jota oli vaikea selittää saksalaisille kuten myös alaisille. Sotahistorioitsijoille olisi oivallinen väitöskirjan aihe Kiestingin suunnan tapahtumissa; ehkä sekin seikkailu oli osa näytelmää, jolla haluttiin aseveljille osoittaa, että suomalaiset ovat ihan tosissaan pyrkimyksissään.

Kiestingissä suomalaiset joutuivat ainoan kerran toisessa maailmansodassa mottiin, ja se on nähtävissä vieläkin varsinkin Koillismaan hautausmailla. 293 suomalaismiestä pääsi ainuvastaan sillä reissulla ja saksalaisia ja neuvostoliittolaisia lyötiin lihoiksi vieläkin enemmän; väitetään jopa 15.000 puna-armeijalaisen kaatuneen.

Sitä paitsi Muurmannin radalla ei ollut Neuvostoliitolle sittenkään kovin suurta merkitystä. Maa sai sotamateriaalistaan noin 10 % lännestä ja tästä avusta vain neljännes tuli Muurmannin rataa pitkin. Radan katkaisemisella ei olisi ollut kovin ratkaisevaa vaikutusta, koska sitä pitkin Puna-armeija sai vain 2,5 % sodankäyntitarvekaluistaan.

Saksalaisiltakaan ei Muurmannin radan katkaisu onnistunut, vaikka sitä tosissaan yritettiin. Kolmannen valtakunnan resurssit eivät riittäneet. Lapissa saksalaisilla oli vain reilut 20 Stukaa, joilla radan sai välillä poikki, mutta venäläiset korjasivat sen nopeasti uudestaan. Venäläinen on kova lapiomies, jolla on yhdeksän turvetta ilmassa ja yksi lapiossa, kuten Tuntemattomassa sotilaassakin mainitaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiestingin_taistelut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti