sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Islanti

 

Olen jyrkästi sitä mieltä, että maamme jalkapallomaajoukkueen tulisi ottaa oppia Islannista ja panostaa sivurajaheittoihin. Suomen olisi 30 vuotta sitten pitänyt toimia myös, kuten Islanti toimi ja miljardien pankkitukien sijasta valtion olisi pitänyt turvata vain säästäjien talletukset ja käyttää pankkimiljardit nuorisoliikunnan tukemiseen. Niinpä Suomi, isiemme maa, olisi tällä hetkellä urheilussa muiden Pohjoismaiden tasolla.
EM-turnauksessa, joka on muuten tasoltaan MM-turnausta kovempi, Islanti eteni kahdeksan parhaan joukkoon kukistamalla mm. Englannin ennen kaikkea kovien rajaheittojen turvin. Keskikentän työmyyrä Aron Gunnarson oli entinen käsipalloilija, joka kykeni viskaamaan pallon keskikentältä vastustajan maalille.
Tosin epäilen, että Gunnarsonin heittotekniikka oli sääntökirjan vastainen, koska hän pystyi heittämään pallon tarvittaessa sivukierteellä, joka ei pitäisi sääntöjen puitteissa olla mahdollista. Ilmeisesti miehen kädet liikkuvat sen verran vikkelään, ettei erotuomari ehtinyt huomata, etteivät kädet olleet sääntökirjan edellyttämässä asennossa.
Tässä Helsingin Sanomat kertoo islantilaisten pelityylistä: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000002909010.html?fbclid=IwAR0T1TWft5pxMpVttQnpWEaxb5OLIdijCnBZfvwXU2E9uvTPvOz4UpkiV2w

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti