torstai 22. kesäkuuta 2023

Seteleiden leikkaaminen

Jostain syystä amerikkalaiset eivät näytä olevaan kauhuissaan, vaikka siellä valtion velkaa on asukasta kohti kolme kertaa enemmän kuin meillä. Tietooni ei myöskään ole tullut, että amerikkalaisilla olisi edes vaikeuksia uuden velan saamisessa. Ilmeisesti velanantajat laskevat sen varaan, että kolmen prosentin talouskasvulla Usa on 20 vuoden kuluttua kaksi kertaa nykyistä rikkaampi ja sadan vuoden päästä 32 kertaa rikkaampi.

Ja amerikkalaiset laskenevat myös sen varaan, että yleensä maailmansodat kestävät noin 4-5 vuotta ja yleensä sodat rahoitetaan painamalla lisää rahaa ja esimerkiksi viime sodan aikaan Suomen markan arvo laski kolmannekseen ja samalla tavalla pienenivät myös velat. Niinpä järkimiehenä pidetty osuuskauppamies Väinö Tanner oli täysin väärässä, kun hän uskoi, ettei sotaa voi tulla, koska minkään valtion talous ei kestä sotimista neljää kuukautta kauempaa.

En muuten tiedä, onko missään muualla turvauduttu samanlaiseen rahapoliittiseen ratkaisuun, kuin Suomessa pian sodan jälkeen, kun valtio päätti, että kansalla on liikaa rahaa ja niinpä ongelma ratkaistiin siten, että setelit leikattiin kahtia ja toinen puolisko otettiin pakkolainaksi köyhälle valtiolle. Nykyään ei enää setelejä ole eikä pankkikortteja voi leikata, mutta eiköhän oikein kovan paikan tullen valtio voi päättää, että puolet kansalaisten säästöistä otetaan pakkolainana valtiolle.

Tai ehkä helpompaa on se, että sekä Usa:n että Euromaiden rahapainot painavat yhden hyvin pitkulaisen setelin, johon mahtuu paljon nollia ja maksavat tällä välineellä valtion velat pois kuleksimasta.

Pitäisi muuten laskea se, että onnistuiko edesmennyt maamme huulipuna-sukkahousuhallitus talouspolitiikassaan niin hyvin, että sen lopettaessa toimintansa, maamme valtion velan reaaliarvo oli pienempi kuin kyseisen huulipuna-sukkahousuhallituksen aloittaessa. Viime vuonna inflaatio söi velkojen arvoa noin 10 % ja alkuvuodestakin rahan arvo väheni kuulemma 6 % vuosi vauhtia.

Tässä tietoa siitä, kun maassamme leikeltiin seteleitä: https://www.suomenmoneta.fi/blogi/221-dramaattinen-pakkolaina-sakset-kaeteen-ja-seteli-kahtia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti