sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Prigozhin

No niinhän siinä kävi, kuten eräät neuvostovastaiset tahot ennustivat, ettei Venäjän kapina kestänyt pitkään, koska se oli venäläistä tekoa.

Olen tässä yrittänyt selvittää tapauksen taustoja tutkimalla asiantuntijoiden lausuntoja, jotka näyttävät valta osin olevan sillä kannalla, ettei kyseessä ollut venäläinen teatteri, vaan pikemminkin kyseessä oli venäläinen sirkus.

Moni asia on vielä epäselvää, mutta jo tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, ettei ammatti- ja taparikollisesta Jevgeni Prigozhinista kuitenkaan tullut kolmatta sotapäällikköä, joka on onnistunut Moskovan valtaamisesta. 400 vuotta sittenhän asiassa onnistui Laiska-Jaakko de La Gardie ja 200 vuotta sitten Napoleon.

Tosin Prigozhnin päivän kestänyttä 500 kilometrin autoretkeä ei kannata vähätellä, koska vähältä piti, ettei hän 5.000 pyssymiehen avulla vallannut 13 miljoonan asukkaan Euroopan suurinta kaupunkia, jossa syystä, jota voi vain arvailla, asuu eniten maailmassa miljardöörejä.

Wikipedia muuten kertoo Jevgeni Prigozinista sen mielenkiintoisen seikan, että hän lienee ainut juutalainen, joka harrastaa murtomaahiihtoa. Tosin hän ei menestynyt murtomaahiihtäjänä, joten vaihtoi lajiin, jossa menestys on ollut parempi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jevgeni_Prigo%C5%BEin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti