perjantai 2. kesäkuuta 2023

Rauhanjuna

Leo Jokelan elämänkertakirjassa ei kerrota, että hän olisi ollut Suonenjoen Rosseja, mutta siitä huolimatta hän oli aikoinaan mielestäni maamme paras näyttelijä. Jos hän olisi saanut elää ohjaaja Aki Kaurismäen aikana, olisi hänestä tullut maailman luokan tähti. Valitettavasti Jokela kuoli jo 48-vuotiaana, joka sattuu olemaan alkoholistien keskimääräinen elinikä. Wikipedia kertoo hänen elämänsä loppuvaiheista seuraavaa:

"Yksityisihmisenä Jokela oli hiljainen, vaatimaton, itseään korostamaton, vakava ja jopa ujo. Huumorintajunsa ansiosta hän pärjäsi myös seuramiehenä ja yhteishengen luojana. Jokela piti yksityiselämänsä tarkasti erillään teatterimaailmasta ja muista töistään eikä kotona koskaan puhunut työasioistaan.

Työpaineita ja riittämättömyyden tuntoja hän sen sijaan lievitti alkoholilla. Jo Fennada-kaudellaan Jokela piti usein salkussaan valkoviinipulloja, joita hän joi pitkin päivää. Hänen alkoholinkäyttönsä kasvoi 1960-luvun teatterin murroksen myötä, kun hän koki omien arvojensa ja ihanteidensa menettäneen merkityksensä.

Vuosia jatkunut runsas alkoholinkäyttö elokuvastudioilla ja teatterinäytösten välillä johti lopulta 1970-luvulla terveysongelmiin. Jokelaa ei kuitenkaan yleensä nähty humalassa, ja hän oli hoitanut työnsä aina tunnollisesti. Siksi hänen varhainen poismenonsa tuli monille järkytyksenä."

Minusta Juhani Ahon kirjaan perustuva elokuva Rautatie, jossa Jokela esittää Mattia, on yksi parhaista filmeistä yhdessä Forrest Gumpin kanssa. Jos Aki Kaurismäki sattuu tämän lukemaan, niin hänen kannattaa huomioida, että Suomen maakuntia kiersi vuonna 1982 maailmanrauhan asiaa edistävä Rauhanjuna, jonka mukana liikkui noin 100 eri alojen taiteilijaa. Tästä aiheesta voisi hyvä elokuvaohjaaja saada paljonkin irti.

Veikko Huovinen kirjoitti Rauhanjunasta jonkinlaisen ivamukaelman kirjassaan Ympäristöministeri ja sen yhdessä novellissa Matti ja Liisa saapuvat Lapinlahden asemalle ihmettelemään Rauhanjunaa ja tutustumaan sen taidetarjontaan. Sen muistan tapauksesta, että kun Matti näki jonkun alastoman naisen figuurin, hän totesi asiantuntevasti, että "ihan mustuainen näkkyy".

Koska tänään ei tv:mme noin 20 kanavalla ole mitään katsomisenarvoista, aion ihastella jälleen kerran Leo Jokelan suoritusta Rautatiessä: https://areena.yle.fi/1-432554

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti