sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Issee viskasi

Niinhän siinä kävi, että kun olin vähän aikaa sitten huolissani ikääntyvän Bidenin jaksamisesta maailman tärkeimmässä virassa, niin nyt sosialistinen media naureskelee, kun tätä vanhusta juuri viskasi jossain julkisessa viranhoitotehtävässä. Nähtäväksi jää, ratkeaako Usa:n presidentinvaalitaisto Bidenin julkisiin kompurointeihin.

Suomessa sen sijaan pystyttiin reilut 40 vuotta sitten salaamaan, kun Kekkosta viskasi Seutulan lentokentällä, kun hän palasi Titon luota, joka ilmeisesti oli tarjonnut kaverilleen normaalit ruokajuomat. Video Urkin ilmaveivistä Antero Mertarannan selostuksen kera löytyy netistä.

Kahdeksankymppinen Biden yrittää antaa itsestään nuorekkaan vaikutuksen sillä, että hän yleensä juosta hölkkää kameroiden eteen, mutta minusta vanhuksen spurtit ovat enemmänkin säälittäviä. Esimerkiksi J. K. Paasikivi ei alistunut juosta hilppasemaan tiedotusvälineille.

Minusta ihmisten kaatumiselle nauraminen ei ole sivistynyttä käytöstä, vaikka olen itsekin sellaiseen syyllistynyt. Nimittäin Rauni Mollberg on ohjannut parhaan elokuvaversion Tuntemattomasta sotilaasta, mutta se on niin ahdistava sodan kauhujen kuvaus, ettei Suomen kansan enemmistö ole sitä hyväksynyt. Kun olin ensimmäisen kerran katsomassa Mollbergin filmiä, niin minua alkoi hillittömästi naurattamaan Kapteeni Kaarnan järkyttävä kaatuminen. Hänhän kuoli tankin tykin laukaukseen, vaikka hänen lähettinsä Mielonen vakuutti erheellisesti, että "piiskatykillä sivaltelloo".

Kapteeni Kaarnaa esitti Veikko Tiitinen, joka esitti Simpauttaja-elokuvassa Impan ja Oton isää, joka kompastuu kyntötöiden yhteydessä raivaamalleen pellolle. Hänen poikansa Otto, joka oli paikallinen ITE-taiteilja ja veisteli puusta itselleen naisia, kun muunlaisia ei ollut saatavilla, huutaa kaatumisen nähtyään hädissään äidilleen, että: "Äeti, issee viskasi!" Sitten seurasikin Suomen elokuvahistorian tragikoomisin kohtaus, joka saa minut kaikessa traagisuudessaan päästämään selkäkeikkanaurun, jota häpeän syvästi: https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=simpauttaja%2C+issee+viskas#fpstate=ive&vld=cid:0985f307,vid:1jZWHLfkZWI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti