lauantai 19. maaliskuuta 2022

ROMANOVIT JA KAUHASET

Muudan savolainen sukututkija ilmoitti suureksi ilokseni, ettei ole suinkaan ihan varmaa, että ihmiskunnan pahin vielä elossa oleva sotarikollinen Vladimir Putin ei ehkä sittenkään ole karjalaistaustainen. Putinin esi-isät ovat tosin asuneet Tverin Karjalassa, mutta todisteita ei kuitenkaan ole siitä, että hän olisi karjalaisten jälkeläisiä, koska seudulla asuu myös venäläisiä. Sukututkija lupasi ilmoitella, jos Putin paljastuukin karjalaistaustaiseksi - ilmoitusta ei ole jostain syystä tullut.


Sukututkimuksen taso Savossa on korkea, sillä eräs Miettisten sukua tutkinut kertoi päässeensä tutkimuksissaan ihan loppuun asti ja saaneensa selville, että Aatami oli Miettisiä ja Eeva Korhosia. Ja eräs iisalmelainen sukututkija kertoi vallan Iisalmen Sanomissa, joka tieto sitten vahvistettiin myös Savon Sanomissa, että oikeastaan Venäjän Romanovien keisarisuku onkin Ylä-Savon Kauhasia.

Nimittäin Pietari Suuren vaimo oli Iisalmen Kauhasia, tosin Kauhasten pappishaaraa, joka otti nimekseen vähän hienommalta kuulostavan Argillander. Niinpä keisarinna Elisabeth Suuri oli oikeammin savolaiselta nimeltään Kauhas-Ellu. Elisabetin lisänimi Suuri on perusteltu, koska hän oli huljakka 180-senttinen naisenpuoli.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Katariina Suuri, jota monet perustellusti pitävät entisen hyvän itäisen naapurimme parhaana hallitsijana, oli hattupäässäkin vain 150-senttimetriä pitkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti