perjantai 18. maaliskuuta 2022

PUTINISTI

 Nyt sitten on Iltalehti reagoinut entisen SDP:n kansanedustaja Mikko Elon putinistiseen Facebook-kirjoitteluun siinä määrin, että luulen Elon olevan kohta myös entinen sosialidemokraatti Mikko Elo hämmästyttää Ukraina-kirjoituksillaan (iltalehti.fi) .



Sikäli Elo on tosin ihan oikeassa, että myös narkomaaneja ja natseja taistelee maataan puolustavien Ukrainan armeijan riveissä, mutta saattaa olla, että rikollisen ja ilmeiseen katastrofiin johtavan sodan aloittaneen Venäjän riveissä narkomaaneja ja natseja on vielä enemmän.


Luultavasti kuitenkin fasisteja oli esimerkiksi talvisodassa Suomen armeijassa enemmän kuin Ukrainan ja Venäjän riveissä tällä hetkellä yhteensä, koska fasistinen IKL sai talvisodan alla eduskuntavaaleissa peräti 6,65 %:n kannatuksen – tietääkseni viime vaaleissa Ukrainassa fasistit saivat 1,8 % äänistä. Talvisodassa Suomen armeijan joukoissa taisteli myös noin 100.000 sittemmin fasistisena lakkautetun suojeluskunnan jäsentä.


Lopuksi toteaisin, että meidän kaikkien Venäjän ystävien pitäisi vedota Venäjän tyranniin, joka yksin lienee vastuussa tästä katastrofista, että hän lopettaisi rikollisen fasistisen hyökkäyksensä, koska mahtava Venäjän valtakunta saattaa taas ajautua sekasortoon ja joka tapauksessa siitä on tulossa entisen Etelä-Afrikan kaltainen hylkiövaltio, jonka suuntaan sivistynyt ihminen ei edes virtsaa.


Tässä yhteydessä Putinia on syytä muistuttaa myös siitä, että Ukraina-seikkailu saattaa johtaa suursotaan, koska nettiuutisten mukaan Israel ja Turkki neuvottelevat jo keskenään jostain, jota voi vain arvailla. Neuvottelut saattavat hyvinkin johtaa uuden rintaman avaamisesta Venäjää vastaan Syyriassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti