sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

KARJALAAN KAIKONNEITA

Eilen väittelin sosiaalisessa mediassa Ukrainan sodasta erään venäläisen sivistyneen ja älykkään herran kanssa, joka vakuutti, ettei ole trolli vaan tavallinen isänmaallinen venäläinen. Hän vakuutti, että Venäjä käynnisti sotilaallisen erikoisoperaationsa estääkseen venäläisten kansanmurhan Itä-Ukrainassa.


En saanut hänen mielipidettään muuttumaan, vaikka vetosin siihen, että Haagin kansainvälinen tuomioistuin on juuri päättänyt, ettei ainakaan Ukraina ole syyllistynyt Itä-Ukrainassa kansanmurhaan. Venäläinen face-ystäväni ei kuitenkaan jostain syystä luottanut Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen.

Vasta myöhemmin ymmärsin, että minun olisi pitänyt saattaa venäläisen ystäväni tietoon sen, että syytän Neuvostoliittoa suomalaisten punikkien kansanmurhasta. Saattaa jopa olla, että Neuvostoliitto tappoi suomalaisia punikkeja enemmän kuin kotimaiset lahtarit.

Esimerkiksi Petroskoista Suomeen muuttanut muusikko Arto Rinne kertoi kirjansa Karjalaan kaikonneita esittelytilaisuudessa, että sekä hänen vaarinsa että vaarin veli päätyivät Petroskoin lähellä olevan teloitusmetsän joukkohautaan. Vaari tuomittiin siitä, että hän oli mukamas harrastanut sabotaasia ja rikkonut Karjalassa peräti 20 sirkkeliä, vaikka koko seudulla tuskin oli niin montaa sirkkeliä. Vaarin veljen tuomion syytä voi vain arvailla.

Tällä hetkellä suomalaiset historian tutkijat yrittävät selvittää, että tapettiinko Stalinin vainoissa Karjalassa noin 40.000 suomalaisesta 10.000 vai 20.000. Joka tapauksessa nykyajan mittapuun mukaan kansanmurhan kriteerit mielestäni täyttyvät.

Muuten sotarikosoikeudenkäynnissä sotasyyllisten asianajaja olisi voinut vedota siihen, että suomalaisten jatkosodan hyökkäys Karjalaan tapahtui kansanmurhan estämiseksi.

Harmillista on se, että Karjalan suurilta teloituspaikoilta puuttuu suomalaisuhrien muistomerkki. Mielestäni sinne olisi sellainen saatava. Arto Rinne on naulannut vaarilleen ja vaarinveljelleen kuusen kylkeen koskettavan muistomerkin, joka näkyy tässä Karjalan suomenkielisen tv:n Rinteen kirjaa esittelevän jutun kohdalla 3min55 sek. https://www.youtube.com/watch?v=GDZYD1Zocw4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti