maanantai 29. heinäkuuta 2024

Ville Ritola - aikansa Matti Nykänen

Luulenpa, että ellei toimittaja Arvo Tuomisen tädin mies Ville Ritola olisi jättänyt yksiä olympiakisoja väliin ja ellei hän olisi ollut niin kova kirves-, tupakka- ja ryyppymies, niin hän olisi olympiahistorian eniten mitaleita saavuttanut urheilija. Hän oli tavallaan oman aikansa Matti Nykänen, jolle sattui ja tapahtui.

Suomen joukkue palasi Amsterdamin olympiakisoista laivalla ja koska Suomessa oli kieltolaki, niin kultamitalipainijat Väinö Kokkinen ja Oskari Friman toivat laivaan shampanjaa ja viinaa. Sitten suomalaisjoukkue alkoi juhlimaan oikein aikamiesten lailla ja syytä juhlaan olikin, koska Suomen kansa oli väkilukuun suhteutettuna ylivoimaisesti maailman paras urheilukansa.

Ja sitten tapeltiin oikein perikansalliseen malliin. Olympiasankari Ville Ritola kertoi muistelmakirjassaan Pantiin Ritolaksi tapausten kulusta seuraavaa:

"Istuimme ja joimme siinä jonkin aikaa ja menimme sitten alakertaan missä olivat hytit. Pekkala makasi selällään minun makuulavitsallani ja me otimme yhteen. En tiedä mistä koko tappelu alkoi, mutta pojat kertoivat myöhemmin, että minun tukkani oli noussut pystyyn ennen tappelua.

Olimme molemmat aika päissämme. Minä vissiin kuritin Pekkalaa. Hänet vietiin putkaan ja minut teljettiin hyttiini. Seuraavana aamuna minut haettiin kapteenin kuulusteluun. Kapteeni kysyi, että eikö Ritola tunne Merilakia. Hitto, minä vastasin, minä tunnen kaikki lait kun olen selvin päin, mutta juovuksissa minä en tunne mitään lakia."

Pekkala, jota kestävyysjuoksija Ritola joutui kurittamaan, oli Vilho Pekkala, joka voitti painissa olympiapronssia sarjassa alle 79 kiloa eli kova mies oli Ville Ritola tappelemaankin.

Laivalle alkoholia tuonut Väinö Kokkinen jatkoi ilmeisesti samalla alalla kieltolakiajan Suomessa ja hänestä tuli rikas ja menestyvä ravintoloitsija Helsinkiin, vaikka oli nuoruudessaan saanut kolmen vuoden tuomion punakaartiin kuulumisesta. Kokkisen kansanperinnettä opiskellut pojanpoika oli solukaverinani Hoas Koivukylässä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Kokkinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti