torstai 4. heinäkuuta 2024

Soini Nikkinen ja lantakasa

Suomen keihäänheiton historiaa tutkiessani huomasin, että itsekin olen tavallaan päässyt kyseiseen historiaan. Nimittäin kymmenisen vuotta sitten kirjoitin silloisella blogillani Soini Nikkisen Suomen Urheilumuseossa esillä olleesta maailmanennätyskeihäästä ja kerroin sen olleen katkenneen, mutta jollain lohenpyrstöliitoksella korjatun. Äsken kuuntelin Kiveenhakatut-ohjelmasarjan jakson Nikkisestä ja siinä kerrottiin tuo esittämäni näkemys lohenpyrstöliitoksesta täytenä totena.

Tässä yhteydessä joudun korostamaan sitä, että olen käsitöissä täysin tumpelo enkä tiedä mikä lohenpyrstöliitos oikeasti on, mutta jonkin monimutkaiselta näyttävän liitoksen Nikkinen oli keihääseensä tehnyt, mutta liitoksen nimestä en ole varma. Itse olisin tuon keihään korjannut maalarinteipillä.

Kiveenhakatut-sarjassa kerrotaan, että jotkut epäilevät, että Kuhmoisten kentällä ME-heitto olisi mitattu virheellisesti vasta sen jälkeen, kun keihäs olisi ottanut pompun lehmänlantakasasta. Eräät taas uskovat, että Nikkinen olisi heiton vetovaiheessa liukastunut lehmänlantakasaan ja se olisi tehostanut hänen lantioliikettään tavalla, jota en kuitenkaan täysin ymmärrä.

Epäillen siis suhtaudutaan TUL:n miehen maailmanennätykseen. Epäillen TUL:n heittäjiin suhtauduttiin muutenkin vuonna 1956, koska maailmanennätyksestä huolimatta Nikkistä ei valittu Melbournin olympialaisiin. Valitsematta jätettiin myös samana vuonna Suomen mestaruuden voittanut ja yli 77 metriä heittänyt Olavi Kauhanen, joka myös oli työläisheittäjä. Kauhanen olisi hyvinkin ollut ainakin loppukilpailumiehiä.

Olavi Kauhanen voitti aikoinaan samana vuonna sekä keihäänheiton että lentopallon Suomen mestaruudet. Hän heitti vuoden 1960 Rooman olympialaisten alla keihästä melkein 80 metriä, mutta olympialaisiin häntä ei silloinkaan valittu, mutta ei sinne valittu myöskään työläisnyrkkeilijä Olli Mäkeä, joka oli EM-kisoissa voittanut sarjansa tulevan olympiavoittajan. Nykyään Suomen urheilun taso on onneksi niin surkea, ettei mahdollisia olympiamitalisteja enää syrjitä valinnoissa.

Soini Mikkisestä kertovan todella mielenkiintoisen ohjelman voi kuunnella tästä: https://areena.yle.fi/podcastit/1-62237862

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti