sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Michelle Obama

Vielä eilen Usa:n vaalien lopputulema oli helposti ennustettavissa. Olin sitä mieltä, että jos Trump ei saa syksyllä ennakoitua rikostuomiota suorittamastaan hyssyttelystä ja jos Biden jatkaa ehdokkaana, niin höppänä Trump voittaa, mikäli hän vain malttaa pitää suunsa kiinni ja antaa kaikessa rauhassa vanhuuden höppänä Bidenin höpistä omiaan.

Jos taas Trump saisi rikostuomion, niin vaaleissa kuka tahansa rehellinen täysjärkinen demokraatti hänet voittaisi, mikäli vastaehdokkaana ei olisi Biden tai Kamala Harris. Itse olen jo ilmoittautunut Antony Blinkenin tukiryhmään, koska hän vaikuttaa järkimieheltä, mutta ilmeisesti hän ei asetu ehdolle, koska yleisesti uskotaan, ettei juutalaisesta voi tulla Usa:ssa presidenttiä.

Mutta vaikka juutalaisesta ei voi tulla Usa:n presidenttiä, niin näillä näkymillä ruskeaihoisesta naisesta voi presidentti tulla ja niinpä pyydän, että jos Michelle Obama lukee tämän, niin hän voisi harkita sitä, että ihmiskunnan edun vuoksi uhrautuisi ja asettuisi ehdolle Usa:n presidentiksi. Mielipidetutkimusten mukaan hänen kannatuksensa kansan keskuudessa on ylivoimaisesti suurinta.

Pahaa pelkään, että aamuisen täysin tuomittavan ampumavälikohtauksen jälkeen haavoittunut Trump on entistäkin vaarallisempi. Trumpin turvajärjestelyjen epäonnistumisen vuoksi suhtaudun hyvin epäillen Usa:n salaisen palvelun toimintaan. En malta olla tässä yhteydessä kertomatta, Usa:n salaisen palvelun perusti presidentti Abraham Lincoln vain muutama tunti ennen kuin hänet murhattiin.

Olen lukenut Michelle Obaman muistelmat ja mieleeni jäi, ettei hän korostanut omaa lahjakkuuttaan, mutta miestään hän piti superälykkäänä. Presidenttinä toimiessaan Michelle voisi tiukan paikan tullen pyytää konsulttiapua mieheltään Barackilta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Michelle_Obama 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti