maanantai 8. heinäkuuta 2024

Nikkinen ja Ruuskanen

 Muistiini palautuu pätkittäin, että vuosikymmeniä sitten luin tutkimuksen Suomen sodan jälkeisistä Savon metsärosvoista ja että Ylä-Savossa metsärosvoina kunnostautuivat Nikkinen ja Ruuskanen, joiden etunimien päälle en nyt pääse. Etunimet eivät kuitenkaan olleet Soini ja Antti.

Metsärosvo Nikkisestä käytettiin myös sukunimeä Hagert ja tämä tuo mieleeni sen seikan, että Soini Nikkinenkin oli savolaiseksi mieheksi harvinaisen tumma ja iso. Muistelenpa, että Suomessa nykyäänkin on Nikkisten taiteellinen romanisuku, jonka eräs edustaja oli esimerkiksi tunnettu flamencotanssija Reima Nikkinen.

Metsärosvot Nikkinen ja Ruuskanen eivät tyytyneet vain rosvoiluun, vaan ilmeisesti käsistään taitavina ja kekseliäinä miehinä he myös perustivat rahapajan, joka takoi väärennettyjä kolikoita.

Heidän kehittämänsä väärennysmenetelmä oli nerokas. Koivun kyljestä irrotettiin kääpä, joka halkaistiin, jonka jälkeen puolikkaiden väliin pistettiin aito kolikko ja sitten puolikkaat sidottiin lujasti yhteen. Kääpä laitettiin yöksi kuumaan uuniin ja aamulla oli valmis hyvä kolikkomuotti, jonka avulla sitten valettiin lisää rahaa kansantalouden tarpeisiin. Se oli sen ajan kolikkoelvytystä.

Tässä tietoa Nikkisten lahjakkaasta romanisuvusta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_Nikkinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti