Suuren isänmaallisen sodan muisto on se liima, jolla Venäjän jättiläisvaltakuntaa yritetään pitää kasassa. Sotaveteraanit ovat sankareita ja heidän pilkkaamisensa on vallan rikoslaissa kielletty. Tosin elämäni viimeisillä Venäjän matkoilla huomasin, että suurin hurmos on jo haipumassa.
Enää ei näkynyt autoja, joiden kylkiin on maalattu suuren isänmaallisen sodan tapahtumia eikä tuulilaseissa heilu enää musta-oransseja ajajansa isänmaallisuutta osoittavia Yrjön nauhoja, joista nousi aikoinaan meilläkin kohu, kun Suomen liikenneviranomaiset vaativat niitä poistettavaksi liikenneturvallisuutta vaarantavina.
Sen verran venäläiseen isänmaallisuuteen viittaavaa vielä viime Viipurin matkalla löytyi, että torilla vanha mies kaupitteli perhekalleuttaan, eli ehkä maailman eniten tehtyä posliinipatsasta, jonka muistelen olevan nimeltään Musiikkihetki rintaman takaisessa metsikössä tai jotain muuta sen kaltaista. Neuvostoliitossa tuollaista halpaa ja hyvää taidetta tuotettiin viisivuotissuunnitelman puitteissa ja tuotannon määrää mitattiin uskoakseni tuotantotonneilla, jota mittayksikköä käytettiin myös dieselmoottorituotannossa ja niinpä Popeda-auto painoikin noin 2000 kilogrammaa.
Toinen lähes yhtä suosittu neuvostoliittolainen posliinipatsas esitti pioneeriasuista poikasta saksanpaimenkoira, tai joku muu sen kaltainen laumavartija, rinnallaan. Sen taide-esineen mallina oli Neuvostoliiton suurin nuori sankari Pavlik Morozov, josta tehtiin koko nuorisolle esikuva. Pavlik ainakin tarinan mukaan ilmiantoi viranomaisille kansalta viljaa kätkeneen kulakki-isänsä, jonka johdosta sankaripioneerin sukulaiset surmasivat pojan. Samanlainen kohtalo olisi varmaankin odottanut myös suonenjokelaista mansikkatilan poikaa, joka olisi ilmoittanut verottajalle tilan todellisen sadon määrän.
Tuo haitarimies-patsas olisi maksanut 40 euroa, joten en sitä kyennyt ostamaan ja se harmittaa vieläkin. Tuo kipsihaitaristi saattaa ihan hyvin olla Lomonosovin keisarillisen porsliinitehtaan tuotantoa.
Suuren isänmaallisen sodan muisto on se liima, jolla Venäjän jättiläisvaltakuntaa yritetään pitää kasassa. Sotaveteraanit ovat sankareita ja heidän pilkkaamisensa on vallan rikoslaissa kielletty. Tosin olen viime matkoilla huomannut, että suurin hurmos on jo haipumassa.
Enää ei näkynyt autoja, joiden kylkiin on maalattu Suuren isänmaallisen sodan tapahtumia eikä tuulilaseissa heilu enää musta-oransseja ajajansa isänmaallisuutta osoittavia Yrjön nauhoja, joista nousi aikoinaan meilläkin kohu, kun Suomen liikenneviranomaiset vaativat niitä poistettavaksi liikenneturvallisuutta vaarantavina.
Sen verran venäläiseen isänmaallisuuteen viittaavaa vielä viimeisellä Viipurin matkalla löytyi, että torilla vanha mies kaupitteli perhekalleuttaan, eli ehkä maailman eniten tehtyä posliinipatsasta, jonka muistelen olevan nimeltään Musiikkihetki rintaman takaisessa metsikössä tai jotain muuta sen kaltaista. Neuvostoliitossa tuollaista halpaa ja hyvää taidetta tuotettiin viisivuotissuunnitelman puitteissa ja tuotannon määrää mitattiin uskoakseni tuotantotonneilla, jota mittayksikköä käytettiin myös dieselmoottorituotannossa ja niinpä Popeda-auto painoikin noin 2000 kilogrammaa.
Toinen lähes yhtä suosittu neuvostoliittolainen posliinipatsas esitti pioneeriasuista poikasta saksanpaimenkoira, tai joku muu sen kaltainen laumavartija, rinnallaan. Sen taide-esineen mallina oli Neuvostoliiton suurin nuori sankari Pavlik Morozov, josta tehtiin koko nuorisolle esikuva. Pavlik ainakin tarinan mukaan ilmiantoi viranomaisille kansalta viljaa kätkeneen kulakki-isänsä, jonka johdosta sankaripioneerin sukulaiset surmasivat pojan. Samanlainen kohtalo olisi varmaankin odottanut myös suonenjokelaista mansikkatilan poikaa, joka olisi ilmoittanut verottajalle tilan todellisen sadon määrän.
Tuo haitarimies-patsas olisi maksanut 40 euroa, joten en sitä kyennyt ostamaan ja se asia harmittaa vieläkin. Luulen kipsihanuristin olleen kuuluisan Lomonosovin keisarillisen porsliinitehtaan tuotantoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti