tiistai 30. toukokuuta 2023

Rasva-Rossi

 Esa Rossista on yksi luku Kiveen hakatut -kirjasarjassa ja myös Yle-Areenan yksi Kiveen hakatut -ohjelma on omistettu hänelle. Tosin yksi erehdys sarjan tekijöille Antero Teroselle ja Jouko Vuolteelle on sattunut, sillä he ovat sitä mieltä, että Rossin perhe asui Iisvedellä Salmisen asemalla. Jokainen, joka yleensä jotain tietää, tietää, että Salminen on Suonenjoen syrjäkylä parikymmentä kilometriä Iisvedeltä.

Mutta haetannooko tuo pieni virhe mittään. Sen sijaan menestyvän liikemiehen Esa Rossin kesähuvila, joka toimi myös valmennuskeskuksena sekä hanuristi Onni Laihasen lepokotina, oli Iisvedellä, ja siellä Laihanen sävelsi mm. kappaleen Rantakoivun alla.

Esa Rossi oli lahjakas urheilija, velmentaja, keksijä ja liikemies. Hänessä olisi oivallinen aihe jonkun historian opiskelijan graduun ja myöskin vaikkapa paikallishistoriaan keskittyneen Syväniemen kesäteatterin näytelmään. Varsinkin, kun tuon yleensä joviaalin herran luonteeseen kuului myös kiinnostava mustapuoli, koska mielenkiintoisessa ihmisessä pitää olla myös joku särmä.

Luulenpa, että monen suuren johtajan ja varsinkin taiteilijan taustalla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sellaisia tapauksia on Suomenkin valtio-, liike- ja kulttuurielämä pullollaan. Välillä mennään ylikierroksilla ja kehitellään kaikkea suurta ja sitten välillä taas ollaan syvän masennuksen vuoksi laitoshoitokunnossa kuten Esa Rossinkin tapauksessa kävi.

Tosin korostettakoon tässä yhteydessä, että esimerkiksi presidentti J K Paasikivi ei ollut maanis-depressiivinen tyyppi, kuten väitetään. Asiasta on lääkärintodistuskin olemassa. Nimittäin KOP lähetti silloisen pääjohtajansa mielentilatutkimukseen, jotta hänet olisi voitu siirtää eläkkeelle mielenvikaisuuden vuoksi.

Lääkäri kuitenkin todisti, ettei tuleva presidentti ollut mielisairas, vaan hän kärsi pelkästään huonosta kotikasvatuksesta. Lisäksi hänellä oli sopimattomat tekohampaat, joilla oli tapana singahtaa suusta, jos pääjohtaja joutui korottamaan ääntään.

Esa Rossi sen sijaan lienee ollut selkeästi maanis-depressiivinen tapaus. Ainakin hänen tyttärenpoikansa kertoo yleensä leppoisesta papastaan seuraavaa: "Esa oli myös väkivaltainen tyyppi, joka kävi välillä jopa lepäämässä Kymppi-osastolla, suljetulla sellaisella. Sen muistan, että hän välillä ajoi perhettään takaa kirves kädessään. Nuo tapahtumat osuivat varmaan huonoihin talviin, jolloin kaikki ei sujunut, kuten Esa halusi."

Yle Areenan Kiveen hakatut -sarjan Esa Rossi jakson voi kuunnella tästä:
https://areena.yle.fi/podcastit/1-62246477

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti