sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Käärijä ja Sätkä-Jallu

Minun, joka en ole ainakaan 50 vuoteen katsonut iskelmälaulannan EM-kisoja enkä myöskään missikilpailuja, tietooni on saatettu, että viime yönä ruotsalaiset antoivat Suomen kilpailija Käärijälle kaikki pisteensä, mutta Suomi ei ruotsalaiselle pistettäkään, joka seikka on saanut kuulema ruotsalaisten ilmeet mietteliäiksi.

Itse epäilen, että suomalaiset äänestivät nyt taktisesti, joka äänestystapa on tullut meille viime eduskuntavaaleista tutuksi ja että ruotsalaiset äänestivät suomalaisia, koska halusivat osoittaa ylivoimaisuutensa tässäkin asiassa. Tosin länsinaapuriemme ylimielistä käyttäytymistä voinee myös selittää myös kansanomaisemmallakin termillä, jota en nyt kehtaa mainita, koska lapset ja jopa naiset voivat tämän lukea.

Uukuniemellä ollaan nyt varmasti kovasti pettyneitä Käärijän EM-hopeaan, koska hänet on nettikeskustelussa otettu pitäjän omaksi pojaksi. Nimittäin Käärijän keksi ainakin uukuniemeläisten mukaan Jalmari Ahokas, jota myös Sätkä-Jalluksi kutsuttiin, sillä pula-aikana Jallu patentoi keksimänsä nerokkaan sätkäkoneen, jota Käärijäksi kutsutaan.

Keksintönsä ansiosta hänestä tuli sittemmin historian upporikkain uukuniemeläinen. Tuo sätkäkone liittyy elimillisesti myös musiikin historiaan, koska vieläkin ainakin n-----ijatsia ja nykyajan nuorison hyvin äänekästä ns. rock´n roll-musiikkia esittävät muusikot ovat kovia käärimään erilaisia sätkiä.

Käärijä ei ole ainut maailmanmaineeseen kohonnut uukuniemeläistaustainen vokalisti, koska Saara Aallon isomummo kuului Uukuniemen heränneisiin. Tästä asiasta kertoo kirjailija Eeli Aalto herttaisessa dokumenissaan Wiipurini, ja hän paljastaa ohjelmassa myöskin sen, että uukuniemeläiseen herätysliikkeeseen liittyy ennustamisen armolahja, sillä kesällä 1936 kalakauppias Mikko Reponen nousi kesken Viipurin tuomiokirkon radioidun jumalanpelveluksen todistamaan, että elleivät viipurilaiset luovu harrastamastaan ns. hauskasta elämästä, tämäkin kirkko tuhotaan neljän vuoden sisällä. Kaupunkilaiset eivät ottaneet neuvosta vaaria ja loppuhan onkin sitten sotahistoriaa.

Eeli Aallon hienon dokumentin Viipurista voi katsoa tästä linkistä  https://www.youtube.com/watch?v=XGqY3HSosfA. Minua harmittaa, etten Putinin hyökkäyssodan vuoksi varmaankaan enää tässä elämässä pääse käymään Viipurissa, joka on todella mielenkiintoinen kaupunki.


 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti