maanantai 8. toukokuuta 2023

Itä-Suomen Kansantasavalta

Muistelen, että jo Sanassa sanotaan, että vastuu jää kuulijalle, kun savolainen puhuu. Tämä viisaus palasi mieleeni, kun kuuntelin entisen kansanedustaja Ano Turtiaisen leppoisaa jutustelua, jossa hän tulkitsi ns. Tukholman profetiaa autoillessaan samalla Vitostiellä.

Jokunen päivä sittenhän Turtiainen tvittuili juuri näkemästään ennusunesta, jonka mukaan hän oli unessa nähnyt Venäjän voittamattoman armeijan sotilaiden liikennöivän Vitostiellä. Ehkä hän oli nyt tarkastamassa joko ennusuni on käynyt toteen.

Tuon Tukholman profetianhan sai 28.5.1984 Tukholman kaupungissa Herralta muudan Yrjö Säkkinen-niminen uskonveli. Tämä profetia nauhoitettiin ja sitä levitettiin C-kasetilla Suomessa 1985 vuodesta alkaen. En ole löytänyt vahvistusta epäilylleni, jonka mukaan profetiaa olisi levittänyt myös KGB-niminen turvallisuusjärjestö.

Tukholman profetian mukaan Venäjä tulee palauttamaan alkuperäisen ja väärentämättömän Pähkinänsaaren rauhan rajan. Ainakin Turtiainen tulkitsee videossaan asiaa niin, että Itä-Suomi itsenäistyy lähiaikoina ja hän korostaa sitä, että sen jälkeen bensa maksaa alle 50 centtiä litralta. Tosin luulen, ettei itsenäistymisen jälkeen enää euro ole vaihdon välineenä tai arvon mittana.

Jos Turtiainen olisi maininnut myös sen, että vodkapullo maksaa itsenäistymisen jälkeen pari euroa, niin uskon itäsuomalaisten enemmistön vapaissa vaaleissa äänestävän Itä-Suomen Kansantasavallan perustamisen puolesta. Uskon myös itäsuomalaisten vapaissa vaaleissa valitsevan Ano Turtiaisen perustettavan uuden valtion vahvaksi mieheksi. Turtiaisen leppoisaa huastelua voi kuunnella tästä linkistä:
https://www.youtube.com/watch?v=FpRdh6McsVo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti