maanantai 22. toukokuuta 2023

Reliikit

Monilla varsinkin matkailuun panostavilla paikkakunnilla asetetaan reliikkejä, eli pyhäinjäännöksiä, näytteille satunnaisia matkailijoita houkuttelemaan. Niinpä esimerkiksi peräti kolmessa Etelä-Euroopan luostarissa on pyhäinjäännöksenä peräti Jeesus-lapsen esinahka. Geenitekniikan kehittymisen myötä tämä asia varmaankin synnyttää kokonaan uuden näkökulman Vapahtajan uuteen tulemiseen.

Kuopion kaupunginmuseossa on reliikki tarjonta vähäisempää ja kun siellä viimeksi vierailin, silmiini pistivät ainoastaan jalkapalloilija Ilmari Niskasen punaiset jalkineet, joilla hän kauden 2019 viimeisessä ja ratkaisevassa ottelussa potkaisi Kupsin mestaruuden varmistaneen voittomaalin Turun Interin verkkoon.

Olin seuraamassa peliä Kuopion torin jättiläisscreeniltä ja muistan, miten tämä tuulennopea ja juonikas savolaishyökkääjä, joka pystyi ohittamann kenet tahansa suomalaissyntyisen puolustajan, kiidätti pallon vastustajan päätyyn ja laukaisi pienestä kulmasta. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, ettei Niskasta tunnettu minään maalinsylkijänä, vaan enemmänkin puhuttiin, että Illu tarvitsee repun, jotta hän saisi pelivälineen pömpelin perukoille.

Niskasen potkun jälkeen, minusta näytti, että lähetyksessä oli häiriö, koska kuva selvästi pysähtyi. Aluksi vaikutti siltä, että pallo leijailee taivaan tuuliin, mutta ei se niin tehnytkään, vaan lensi ilmassa hyvin pitkältä tuntuvan ajan ja päätyi tarkasti Interin maalin takanurkkaan.

Kukaan muu ei ollut havainnut lähetyksen häiriötä ja ei sellaista varmaan ollutkaan. Ihmismieli on vain sellainen, että erityisen jännittävässä tilanteessa aika tuntuu kulkevan äärimmäisen hitaasti. Esimerkiksi monet hengenvaarassa olleet ihmiset kertovat nähneensä tapahtuman aikana eletyn elämänsä kulkevan mielessä kuin filminauhalla.

Sellainen ajan pysähtymiskokemus minullakin oli sekä Joona Vetelin toissapäiväisen vapaapotkun että Ilmari Niskasen maalilaukauksen jälkeen.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti