torstai 4. toukokuuta 2023

Miljoona-kokko

Suomi on käynyt hyvän läntisen naapurinsa Ruotsin kanssa raivoisan maaottelun myös tulitikkurintamalla. 1920-luvulla ruotsalainen Ivar Kreuger hallitsi maailman tulitikkumarkkinoita, mutta kovan vastuksen hänelle antoi kuopiolainen kauppaneuvos Lauri Hallman, joka rakennutti Itkonniemeen maailman suurimman tulitikkutehtaan, joka valmisti vuosittain satoja miljoonia Savo-merkkisiä tulitikkurasioita.

Kilpailu ruotsalaisia vastaan oli kovaa, mutta epäreilua. Ivar Kreuger keksi jopa sen, että hänen konserninsa valmisti myös Savo-merkkisiä tikkuja, joissa tosin pienellä luki Sweden. Heikkolaatuisimmat näistä tuotteista myytiin tarkoituksella maihin, joihin Hallman aikoi luoda kauppasuhteet ja niinpä kauppasuhteet jäivät luomatta.

Ivar Kreuger onnistui houkuttelemaan Suomen valtion säätämään tilapäiseksi uskotun valmisteveron tulitikuille, jonka seurauksena Hallman varastoi valtavan määrän tikkujaan ja hän uskoi pystyvänsä myymään ne sitten, kun valmisteverosta luovutaan.

Verosta ei luovuttukaan ja sen vuoksi Hallman järjesti sitten vaikuttavan näytelmän. Lokakuussa 1924 Untamo-laiva kuljetti lähes 5.000 puulaatikollista, eli varmaankin miljoonia rasioita, tulitikkuja eräälle nimettömälle Kallaveden luodolle, jossa sitten poltettiin ns. Miljoona-kokko, joka tapahtuma kiinnosti kuopiolaisten lisäksi myös lehdistöä.

Suomen Kuvalehden arkistostakin löytyy kuva tapahtumasta. Tarinan mukaan liekit kohosivat pariin kymmeneen metriin, Kallavesi kiehui kokon ympärillä ja kallio halkesi ryskeellä. Mielestäni Miljoona-kokon polttopaikalle olisi saatava pronssinen muistolaatta.

Henkilövahingoiltakaan ei tulitikkumaaottelussa vältytty, koska myöhemmin huijariksi paljastunut Ivar Kreuger ampui itsensä vuonna 1932 välttyäkseen oikeudenkäynniltä. Sitä ennen Lauri Hallman oli kuitenkin ehtinyt myydä Savo-yhtiönsä hänelle isolla rahalla.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti