Taabe, Eerik, Algoth ja Eetu

Katsoin juuri äsken Se alkoi omenasta-elokuvan, joka lienee yksi maailman elokuvahistorian huonoimmista ja lyhimmistä filmeistä. Huonouden ja lyhyyden selittänee pitkälti se, että pääosassa itseään esittänyt ilmeisen temperamenttinen Tabe Slioor suuttui kesken kuvausten ja poistui kuvauspaikalta uskoakseni ovet paukkuen.

Se alkoi omenasta kertoo Taben ja jalkapalloilija-kaupunginjohtaja Erik von Frenkelin suhteesta, joka kuohutti maatamme 1960-luvun alussa sen jälkeen, kun Vip-lehti paljasti Tabe Slioorin asiaa käsitelleet intiimit muistelmat.

Olen joskus kirjoittanut, että Tukholman olympialaisissa mainetta niittäneessä Suomen jalkapallomaajoukkueen toppariparina olisivat pelanneet tuleva kaupunginjohtaja Erik von Frenkelin ja tuleva pirtukuningas Algoth Niska, jotka molemmat olivat topparin oloisia kookkaita miehiä, kuten myös Algothin tyttären poika Danny on, mutta taas kirjoitin ropakantaa.

Nimittäin Algoth ei ollut toppari, vaan hän pelasi vasempana välihyökkääjänä ja tässä roolissa hän vei Suomen 2-1 johtoon tärkeässä ottelussa Italiaa vastaan. Niska on yksi niistä harvoista suomalaisjalkapalloilijoista, joka on onnistunut tekemään maalin Italiaa vastaan.

Algoth Niska oli Karjalan poikia, sillä hän oli Wiipurin IFK:n kasvatteja. Vaikka Niskan suku on lähtöisin Oulun seudulta, niin perheen kotikieli Viipurissa oli ruotsi. Niskan perheen muut lapset menestyivät oopperalavoilla, mutta Algoth menestyi salakuljettajana. Ilmeisesti Dannyn musikaalisuus periytyy Niskan oopperalaulajasuvusta.

En keksi yhtään kappaletta syitä sille, etteikö 10.000 metrin hiihdossa 1900-luvun alkuvuosina maailmanennätyksen jäällä hiihtänyt Eetu Niska ole jotain sukua Algoth Niskalle. Eetun maailmanennätys on edelleenkin alittamatta, koska pian sen jälkeen hiihtoladut vedettiin murtomaalle. Maailmanennätysmies Niska ei ollut mikään nykyajan hoikka latukirpputyyppi, sillä hän oli 174 senttiä pitkä ja painoi 84 kiloa.

Sikälikin Eetu Niska on jäänyt hiihdon historiaan, että hän oli innokas kehittelemään suksivoiteita. Hän kehitti Salaisuus-merkkisen voiteen, jonka salaisuuden hän kuitenkin paljasti 1940-luvun huippuhiihtäjä Aulis Tolsalle, joka vaihtoi voiteen nimeksi Vauhdin, josta tuli myyntimenestys. Nykyään Vauhti-Speed lienee maailman suurin suksivoiteiden valmistaja.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Se_alkoi_omenasta

Kökötys

Putin se siinä kököttää Lahden Taidetalo Malvan seinällä Kaj Stenvallin maalaamana. Ennen sanottiin, että ainoastaan intiaanit ja savolaiset kököttävät, mutta sen jälkeen, kun viulisti Linda Lampenius esitteli jonkun lehden keskiaukeamalla tuossa asennossa viuluaan, niin opin, että kysymys ei ole kököttämisestä, vaan asentoa kutsutaan maailmalla slaavikyykyksi, joten asentoa harrastavat myös slaavit intiaanien ja savolaisten lisäksi.

Kun Stenvallin maalausta tarkastelee oikein järjen kanssa tajuaa, että entisen hyvän itänaapurin tyranni kököttääkin pikajuoksijoiden harrastamissa lähtötelineissä. Mutta minusta taiteilija syyllistyy toiveajatteluun. Putin taistelee nyt henkensä edestä eikä suostu elävänä lähtemään minnekään.

 

Tabe ja kenttäpiispa

Lukiessani kauan sitten Pekka Niirasen väitöskirjaa Kekkosen ja kirkon suhteesta jouduin päästämään yhden selkäkeikkanaurunkin. Nimittäin kenttäpiispan virkaa täytettäessä joskus iloisella 1960-luvulla paljastui, että kenttäpiispaehdokas Yrjö Massalla ja aikansa kohukaunottarella Tabe Slioorilla saattoi hyvinkin olla suhde. Tosin täyttä varmuutta asiaan ei saatu ainakaan suhteen syvyyden suhteen.

Nimittäin arvovaltaisessa Vip-lehdessä julkaisemassaan muistelmasarjassa Miehet ja minä Slioor paljastaa seuraavan otteen kirjeestä, jonka eräs herra, josta käytetään nimitystä ”George, teologian tohtori, pastori” oli vihreällä musteella kirjoittanut mielitietylleen ja jonka jostain syystä arveltiin lähteneen kenttäpiispaehdokkaan kynästä:

”Teidän kiehtovan olemuksenne tuntu, Teidän ihonne tuoksu. Se tuo entistä elävämpänä mieleeni ne hetket, jolloin Te olitte minua niin lähellä – hyvin lähellä, jolloin me molemmat värisimme onnesta painautuessamme toisiamme vastaan kuitenkin onnen täyttymyksen maljaa pohjaan saakka juomatta – jolloin Teidän ihanilta huuliltanne kuulin niin kuumana, polttavana, sykähdyttävänä, huumaavana, unohtumattomina helliä kuiskauksia.”

Kauniistipa siinä lemmestä luriteltiin. Arveluttava piirre kirjeessä on se, että lestadiolainen Yrjö Massa oli jo naimisissa toisella taholla. Kekkonen oli kuitenkin vapaamielinen mies eikä tapaus estänyt Massan valintaa kenttäpiispaksi. Korkeintaan se oli vain vähän hidaste sotilaskielellä ilmaistuna. Muistelen, että 60-luku oli hyvin iloista aikaa nykyiseen aikaan verrattuna.

Yllättäen kaikkitietävä Wikipedia ei jostain syystä mainitse mitään Massan ja Slioorin suhteesta, joten ilmeisesti Niirasen väitöskirjassa on virhe: https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Massa

Tabe

 Mainittakoon, että Suomen jalkapallomaajoukkueessaTukholman olympialaisissa pelasivat myöhemminkin paljon mainetta saaneet Algot Niska ja Erik von Frenckell. Edellisestä tuli sittemmin kieltolakiaikaan Suomen pirtukuningas sekä Dannyn vaari ja jälkimäisestä Helsingin kaupunginjohtaja ja kohukaunotar Tabe Slioorin erittäin hyvä ystävä.

Tarinan mukaan Dannyn vaari Algot Niska olisi tehnyt jopa maalin Italiaa vastaan, mutta virallista vahvistusta tuolle asialle en nyt löydä. Niska oli Dannyn vaari äidin puolelta, joten iskelmätähden sukunimi Lipsanen on tullut isän puoleiselta savolaiselta vaarilta, joka oli halkokauppias. Siihen aikaan halkokauppa oli maailmalla erittäin tärkeä elinkeinonhaara ja vertaisinkin savolaista halkokauppiasta nykyajan öljysheikkiin.

Tabe Slioorin ja Helsingin kaupunginjohtaja Erik von Frenckellin syvä ystävyys tuli julkiseksi, kun ystäväänsä 40 vuotta nuorempi Tabe paljasti suhteen intiimit yksityiskohdat arvovaltaisessa Vip-lehdessä. Kyseinen lehti myytiin hetkessä loppuun. Vuosien takaiset ja nyt jo kansan unohtamat rouva Ruususen rikosoikeudelliseen vastuuseen johtaneet paljastukset suhteestaan silloiseen pääministeri Matti Vanhaseen olivat urheilukielellä verryttelyä Taben paljastuksiin verrattuina.

Mielestäni Taben kovin paljastus oli kuitenkin se, että hän kertoi jopa Ruotsin kruununprinssi Bertelin olleen hänelle hyvin kiltti, kun Tabe, Bertil ja Urho Kekkonen olivat joskus 50-luvulla seuraamassa Salpausselän hiihtoja.

Tässä lisätietoa Tabesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tabe_Slioor

Suomalaisen jalkapalloilun katastrofaalinen häpeä

Tällä hetkellä maamme jalkapalloilun tasoa ei voi moittia, ei ainakaan liiaksi. Pahaa pelkään, että nykyinen maajoukkueemme on Pohjolan huonoin ja häviäisi jopa Fär-saarille, jos joutuisi sitä vastaan pelaamaan. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä korostaa sitä, että Suomen jalkapalloilu oli lähellä maailman huippua reilut sata vuotta sitten, mutta sen jälkeen kun meillä alettiin panostaa maanpuolustuksellisista syistä pesäpalloon, romahti maamme jalkapalloilun taso.

Esimerkiksi maamme jalkapallojoukkue Tukholman olympialaisissa vuonna 1912 menestyi loistavasti. Silloinhan poikamme kukistivat ensiksi yllättäen Italian muistaakseni 2-1 ja sitten skandaalimaisesti Venäjän. Kolmannessa pelissä Englanti kuitenkin voitti 4-0, mutta siitä huolimatta poikamme selvisivät otteluun pronssista Hollantia vastaan. Otavan Suuren tietosanakirjan mukaan väsymys iski poikiimme siinä vaiheessa ja hävisimme pronssiottelun 9 - 0.

Edellä kerrottu on siis virallisen urheiluhistorian näkemys asiaan. Tosiasiassa suomalaiset eivät pelanneet vain väsyneinä mitalipelissä vaan myös krapulassa ja ehkä jopa juovuksissa. Joukkueemme oli nimittäin päättänyt hieman virkistäytyä Englanti-pelin jälkeen ennen mitaliotteluja ja lähtivät tutustumaan Tukholman yöelämään, koska pelin piti olla vasta kahden päivän päässä.

Mutta eipä ollutkaan mitalipeli kahden päivän päästä, vaan kun poikamme palasivat kaupunkireissultaan, ilmeisen kateelliset ruotsalaiset kisaisännät ilmoittivat heille, että pronssipeli Hollantia vastaan onkin jo seuraavana päivänä. Ruotsalaiset tekivät pojillemme heille niin tyypillisen jäynän ja varhensivat ottelua vuorokaudella.

Tässä lisätietoa Tukholman olympiaturnauksesta: https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000000777126.html

Vääryys vallalla Veikkausliigassa

Turhaan en murehtinut sitä, miten europelien ja Suomen Cupin väsyttämän Kupsin käy Ilvestä vastaan. Hyvin kuopiolaiset pelasivat, mutta tällä kertaa pallo pomppi Ilveksen eduksi ja Kupsin vahingoksi. Mutta sosiaalisen median palautteesta tajusin, että suuri vääryys on vallalla Veikkausliigassa.

Nimittäin nykyinen eriskummallinen sarjasysteemi aiheutti sen, että Kups joutui pelaamaan Ilvestä vastaan kaksi ottelua Tampereella ja vain yhden kotonaan. Siitä huolimatta, että Kups voitti näistä peleistä kaksi ja hävisi yhden, niin tuo kotikenttäetu saattaa suosia Ilvestä sen verran, että se vie Suomen mestaruuden.

Sivistyneissä jalkapallokulttuurimaissa moinen sarjasysteemi johtaisi ilman muuta mellakoihin kaduilla, mutta Suomessa se aiheuttaa vain minulle murhetta ja pahaa mieltä. Karkean arvioni mukaan kotikenttäetu vastaa noin yhtä maalia, joten eilinenkin peli olisi Kuopiossa pelattuna todennäköisesti päättynyt tasatulokseen, joka olisi melkein varmistanut Kupsin mestaruuden.

Mutta lähellä oli tasatulos eilenkin. Nimittäin katsokaapa tästä linkistä löytyvä Ilves-Kups-pelin huippuhetket ja huomatkaa, että noin kohdassa 1 min. 15 sek. pallo käväisee Ilveksen maaliviivan paremmalla puolella asiaa savolaisittain tarkasteltuna. Mutta taestelu jatkuu.... https://www.youtube.com/watch?v=uxZrJgx1t4E

Johannes Kreidl

Olen kova poika murehtimaan erilaisia asioita ja nyt tunne suurta murhetta siitä, miten Kupsin käy tänään Tampereella Ilvestä vastaan pelattavassa mestaruuden kannalta jopa ratkaisevan tärkeässä Veikkausliigan ottelussa. Kupshan joutui kolme päivää sitten pelaamaan kovan jatko-otteluun venyneen pelin Interiä vastaan ja se varmasti painaa vielä jaloissa.

Ja voihan se olla niinkin, että Suomen Cupin voittoa on ainakin jossain määrin juhlittu Kuopiossa. Tosin nykyiset kupsilaiset eivät ole enää niin kovia juhlimaan kuin 1970-luvulla, jolloin ainakin hyvän tarinan mukaan valmentaja Gunnar Boman kierteli pelejä edeltävänä iltana Kuopion kapakat ja rannat hillitäkseen juhlintaa.

Pelkään illan ottelussa Ilveksen hallitsevan kenttäpeliä ja asetan sen vuoksi toivoni Kupsin loistavaan maalivahtiin Johannes Kreideliin, joka on eittämättä Veikkausliigan paras veskari. Hän teki todellisen ihmepelastuksen Cupin loppuottelussa, joka torjunta mielestäni ratkaisi kupsilaisten voiton.

En malta olla kertomatta Keskuskentän katsomossa kuulemaani tarinaa Kreidelista. Hän oli muutama vuosi sitten tullut tapaamaan tyttöystäväänsä Kuopioon ja käväisi samalla reissulla kysymässä Kupsin toimistolla, että olisiko hänellä mahdollisuuksia päästä pelaamaan joukkueeseen.

Häneltä tiedusteltiin ystävällisesti, että onko hän mahdollisesti aiemmin harrastanut jalkapalloilua, johon mies oli vastannut, että hän on harrastanut aiemmin jalkapalloilua Itävallan maajoukkueessa. Tosin uskon kyseessä olleen vain nuorisomaajoukkueen.

Johannes Kreidelin älytöntä pelastusta Cupin loppuottelussa voi ihmetellä tästä linkistä: https://www.ruutu.fi/video/4602304

Olliver Hawk ja Taika-Jim

Olipa mielenkiintoinen eilen tv:ssä näytetty dokumentti jopa käyttäytymistieteiden professorin titteliä itsestään käyttäneestä hypnotisoija Olavi Hakasalosta, joka paremmin muistetaan nimellä Olliver Hawk. Itseäni on hypnoosi kiinnostanut siitä lähtien, kun pikkupentuna luin Savon Sanomista Mr Jack-sarjakuvaa. Paremmin tuo sarjakuva tunnetaan nimellä Taika-Jim tai Mandrake. Mr Jack ei turvautunut muiden sarjakuvasankareiden tavalla väkivaltaan konfliktitilanteissa, vaan ratkaisi tilanteet hypnoottisella eleellä. Tosin oli hänellä kuitenkin kaverinaan Lothart, jolta tarvittaessa löytyi myös fyysisyyttä.

Hymy-lehti teki Olliver Hawkista 1960-70-luvuilla suuren julkkiksen samalla tapaa kuin esimerkiksi Kalevi Keihäsestä ja Monsier Mossesta. Itse muistan Hawkin parhaiten siitä, että tämä pikkumies lupasi tyrmätä itsensä Mohammad Alin tarvittaessa kolmessa sekunnissa hallitsemallaan pikahypnoosimenetelmällä. Hawkin lupauksen innoittamana Spede Pasanen haastoi tämän nyrkkeilyotteluun Spede show-ohjelmassaan ja odotteli häntä nyrkkeilyhanskat käsissään vieraaksi erääseen jaksoonsa, mutta valitettavasti Hawk ei ilmeisesti muilta kiireiltään ehtinyt paikalle.

Eilen nähdyssä Arthur Franckin dokumentissa ihan vain sivumennen mainitaan, että tasavallan presidentin adjutantti Urpo Levo otti yhteyttä ilmeisesti esimiehensä käskystä Olliver Hawkin saadakseen tältä apua Veikko Vennamon torjuntaan ja tämä on niin dramaattinen tieto, että jonkun ansioituneen tutkijan pitäisi selvittää tapauksen taustat. Urho Kekkonen ilmeisesti oletti, että Vennamo käytti apunaan massahypnoosia, kun hän oli onnistunut nostamaan SMP:n vaali kannatuksen yli 10 prosenttiin, joka silloin tuntui uskomattomalta asialta. Nykyistä maailman politiikkaa seurattaessa tuo kannatus ei enää tunnu uskomattomalta asialta.

Hawk-dokumentin loppu on dramaattinen. Vanhana miehenä, eli kypsässä 58 vuoden iässä, tämä hypnoosimestari ilmoittaa siirtyvänsä eläkkeelle ja jäävänsä vanhuuden lepoon. Hän oli 30 vuotta aiemmin aloittanut lavahypnotisoijan uransa Kemin työväentalolla ja samassa paikassa hänen piti vuonna 1988 pitää viimeinen näytöksensä, mutta tilaisuus päättyi puolen tunnin jälkeen, kun Hawk menehtyi lavalla sydänkohtaukseen. Ohjelmassa näytetään, miten yleisö seuraa esiintyjän kuolemaa lavalle kaikessa rauhassa, koska sen luullaan kuuluvan esitykseen.

Olliver Hawk-dokumentti on katsottavissa tästä linkistä: https://areena.yle.fi/1-4261935

Paitsio pois

Vaikka myönnänkin, että elämä on vain pieni osa jalkapalloilua, niin siitä huolimatta olin eilen kadottaa vähäisenkin järkeni valon ja menettää hermojeni hallinnan seuratessani Kupsin ja Interin Suomen Cupin loppuottelua, joka oli hirveä peli, karmea peli, oikea pelien peli.

Inter pelasi erinomaisen ottelun, mutta ennakkosuosikki Kups kuitenkin lopulta voitti, vaikka joukkueen tekemistä viidestä maalista hylättiin kolme paitsioina, joista kaksi kohtuuttoman pitkän videotarkastelun jälkeen. Se odottelu latisti tunnelmaa.

Joskus olen blogillani esittänyt vastenmielisen paitsiosäännön poistamista jalkapallosta, koska eihän paitsiota tunneta käsipallossa, jääpallossa, koripallossa, futsalissa eikä sählyssä ja siitä huolimatta ne ovat ihan mukavia urheilumuotoja.

Kuitenkaan paitsion poisto ei ole saavuttanut kansainvälisessä jalkapalloyhteisössä vastakaikua, joten sovinnollisuuteen pyrkivänä ihmisenä esitän tällä kertaa vain paitsiosäännön uudistamista. Olkoon siis paitsio olemassa, mutta yksinkertainen ja selkeä sääntö on se, että paitsio määritellään tilanteeksi, jossa hyökkäävän joukkueen pelaaja ylittää vastapuolen kenttäpuolen neljänneksen ennen palloa. Vastapuolen kenttäpuolen neljännekselle tunkeutumisesta ennen palloa seuraisi vapaapotku puolustavalle joukkueelle.

Tässä vaiheessa uskon, että konservatiivisuuteen taipuvainen kansainvälinen jalkapalloyhteisö ei hyväksy uusia viivoituksia pelikentälle, koska nykyisellä viivoituksella on pärjätty vallan mainiosti 150 vuotta, mutta tyrmään tuon vastaväitteen sillä, ettei uusia viivoituksia tarvitakaan, vaan ottelun linjamiehet säilyttävät edelleen työpaikkansa ja heidän tehtävänsä on silmämääräisesti arvioida, ylitetäänkö puolustavan joukkueen kenttäpuoliskon neljännes ennen palloa. Asian arviointia helpotettakoot siten, että kyseiseltä paitsioalueelta jätetään ruoho joko kokonaan leikkaamatta tai se leikataan huonosti.

Mutta katsokaapa tämä videokooste hienosta urheilutapahtumasta ja kiinnittäkää erityistä huomiota Petteri Pennasen lisäajalla tekemään maaliin, joka on sitä ihteään eli kulttuuria parhaimmillaan.

https://www.ruutu.fi/video/4602337

Ufoja Suonenjoen yllä

Eilen mainiossa Perjantai-ohjelmassa olivat aiheena ufot. Harmi, ettei ohjelmassa käsitelty ihmiskunnan historian varminta ufo-havaintoa, joka tehtiin vuonna 1979 Suonenjoella. Yleensä ufot ovat muualla maailmassa olleet epämääräisiä valopalloja, mutta Suonenjoen ufosta onnistuttiin ottamaan jopa erittäin terävät valokuvat.

Muistelen, että maamme tiedotusvälineet eivät juurikaan uutisoineet Suonenjoen ufosta. Epäilen, että maamme median vaiteliaisuuteen oli syynä reilut 30 vuotta aiemmin Silvo Sokan Riistavedeltä Suonenjoelle suorittama rakettilento, joka paljastui myöhemmin tutkimuksissa ankan lennoksi. Uskoakseni Sokan lennon jälkeen maassamme alettiin uskoa, että kun savolainen on äänessä, vastuu siirtyy kuulijalle.

Kuitenkin Amerikan media kiinnostui Suonenjoen ufosta suuresti ja sieltä paikalle lähetettiin vallan kuvausryhmä selvittämään tilannetta. Kuvatun videon voi katsoa tästä: https://www.youtube.com/watch?v=qR-UaD_0Kac

Argentiinan hullut päivät

Olen monta kertaa arvostellut mahdollista Usa:n tulevaa presidentti Trumpia sillä perusteella, että hän Suomesta katsoen vaikuttaa sekopäältä, mutta ei hän kuitenkaan ole maailman johtajista sekopäisin. Eilen tv1:n ulkolinjalla oli ohjelma Argentiinan presidentti Javies Mileistä ja häneen verrattuna Trump on hillitty ja sivistyneesti käyttäytyvä herrasmies.

Javies Mileistä sen sijaan käytetään kotimaassaan ihan perustellusti hellittelynimeä Hullu. Eilisen ohjelman mukaan hänen johdollaan Argentiina on ajautumassa kohti katastrofia. Vaalikampanjassaan hän lupaili moottorisahaa huudattaen valtion menoihin hirmuisia leikkauksia, koska talous on hänen mukaansa saatava tasapainoon ja hän myös piti lupauksensa. Suomessa valtiovarainministeri ei sen sijaan uhkaillut tekevänsä leikkauksia moottorisahalla vaan pelkästään sakseilla.

Niinpä köyhien määrä Argentiinassa on lisääntynyt huimasti, ja nämä köyhät näkevät oikeasti nälkää ja asuvat kaduilla. Valtiota leikkaa menojaan ja monia ministeriöitä on kokonaan lakkautettu. Ohjelmassa esiteltiin yliopisto, jossa opiskeltiin pimeässä, koska sähkö oli katkaistu, koska laitoksen rahat eivät riittäneet sähkölaskuihin.

Argentiina ei ole kuitenkaan köyhä maa, sillä sen bkt on kuitenkin noin 20.000 euroa asukasta kohti, joka on tosin puolet vähemmän kuin Suomessa, mutta kuitenkin esimerkiksi Venäjää enemmän. Valtion velka on 80 % bkt:sta, joka on vain pikkuisen enemmän kuin Suomessa ja Eu:ssa keskimäärin. Kiinassa valtion velka on 300 %, Japanissa 240 % ja Usa:ssa noin 100 % bkt:sta. Argentiina oli sotien jälkeen rikas maa, joka lähetti kehitysapua köyhään Suomeen.

Presidentti Javier Milei pitää valtiota vihollisena. Hän on aatemaailmaltaan oikeistolibertaari. Wikipedian mukaan oikeistolibertaarit kannattavat vapaita markkinoita ja näkevät minimaaliseksi supistetun valtion tai vastaavan sosiaalisen organisaation tehtäväksi turvata yhtäältä markkinoiden olemassaolo ja toisaalta oikeistolibertaarien pitämät perusoikeudet: ruumiilliseen koskemattomuuden, yksityisomistuksen ja sopimusvapauden.

Voi hyvinkin olla, että oikeistolibertarismi on tulevaisuudessa johtava aate maailmassa, jossa miljoona rikkainta omistaa enemmän kuin 7.000 miljoonaa köyhintä.

Ohjelman Argentiinan hulluista voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-70143433

Ståhlbergit

Leo Lindstenin kirjassa Maiju Lassila - legenda jo eläessään on Työmies-lehden viimeisen päätoimittajan Algot Untolan viimeisestä matkasta seuraava kuvaus:

»Merikapteeni evp. Sten Lille kertoi myös, että etappipataljoonan teloitusryhmät valittiin vapaaehtoisista. Hän ei ollut itse ilmoittautunut joukkoon 21. toukokuuta, mutta kuului etappipataljoonaan ja oli Katajanokan vankilan pihalla sinä aamuna, jolloin Untola tuotiin laivalle kuljetettavaksi. Lillen mukaan Untola oli 'pieni mies, joka oli pukeutunut suureen päällystakkiin'. Salmen ja Gunnar Björlingin (1887–1961) lisäksi laivalla olleiden vartiomiesten joukossa olivat ainakin Wolmar Henrik Ståhlberg (1887–1940; myöh. mm. Turun kuritushuoneen 2. apulaisjohtaja) ja Viljo Numminen (1896–1960; myöh. korkeimman oikeuden oikeusneuvos). Saamani tiedonannon mukaan juuri Ståhlberg olisi tuupannut Untolan laivalta mereen. Viljo Nummisen osuudesta eivät hänen vaimonsa ja poikansa, opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja Uuden Suomen päätoimittaja Juha Numminen, tienneet enemmän kuin sen, että hän kuului valkokaartin 1. pataljoonaan ja oli siten yksi Tehtaankadun kansakoululta laivalle komennetuista vartijoista."

Arvostan kovasti viisasta, rauhantahtoista ja sovittelevaa presidentti K. J. Ståhlbergia ja minusta on yllättävää, että samasta suvusta löytyy myös kiivasluonteisia miehiä, kuten esimerkiksi on tuo Untolan mereen tuuppaamisesta syytetty Wolmar Henrik Ståhlberg. Ilmeisen kiivasluonteinen oli myös presidentin serkun poika jääkäriupseeri Armas Ståhlberg.

Armas Ståhlberg muistetaan maamme historiassa siitä, että Saksassa hän ampui lapualaisen jääkäri Matti Saarikosken tämän kieltäytymisen vuoksi. Ilmari Turja on jopa kirjoittanut Jääkäri Ståhl-nimisen näytelmän tapauksesta. Vaikka Ståhlberg toimi Saksan sotalakien mukaisesti, Saarikosken pohjalaiset kaverit antoivat hänelle tappotuomion ja ilmoittivat sitten tälle sisällissodan alussa, että mikäli hän ei kuole tässä sodassa, kuolee hän sodan jälkeen.

Niinpä majuri Ståhlberg ilmeisesti katsoi, ettei hänellä ole mitään menetettävää ja kiipesi kuolemaa halveksuen Joutsenon taistelun aikana tähystämään eräälle korkealle kivelle ja sai luodin sydämeensä, vaikka hän oli joskus väittänyt olevansa niin hoikka mies, että kun hän seisoo kyljittäin ampujiin nähden, ei häneen osuta.

Armas Ståhlbergin kaatumispaikalle on pystytetty näyttävä muistomerkki, jonka ääressä yritän vielä tässä elämässä päästä hiljentymään. Tässä Willimiehen blogissa ansiokasta lisätietoa Joutsenon muistomerkistä: http://willimiehenjaljilla.blogspot.com/2013/01/joutseno-jaakari-stahlberg.html

Maiju Lassila

Tietooni on saatettu, että pari päivää sitten julkaisemani ahdistava kuva sisällissodan aikaisesta joukkoteloituksesta on julkaistu Jaakko Paavolaisen kirjassa Tasavallan vuodet 1917- 1987. Tammi 1987. s.13 luku Kansalaissota. Alun perin kuva on ollut eräässä yksityisalbumissa normaalien perhekuvien joukossa.

 

Voi olla, että Paavolaisen kirjan kuvaan liittyy tämä arvokas ja hillitty Finnasta löytyvä kuva kansalliskirjailija Algot Untolan, eli Algoth Tietäväisen eli Maiju Lassilan eli Irmari Rantamalan maahanpanijaisista, joka kuva todistaa, että valokuvaaja oli tilattu paikalle ikuistamaan Suomenlinnassa Työmies-lehden viimeisen päätoimittajan teloitusta. Voi olla, että sama kuvaaja ikuisti samalla reissulla myös kahdeksan tuntemattomaksi jääneen miehen ampumisen.

 

Untolan teloitusta oli tullut seuraamaan myös joukko maamme sivistyneistön edustajia, sillä porvariston keskuudessa Untola oli vihattu mies, koska hän oli luokkapetturi. Hän oli ollut vuoteen 1916 asti Nuorsuomalaisen puolueen mies, joka puolue oli nykyisen Kokoomuksen edeltäjä, mutta vaihtoi sitten leiriä.

 

Untolan teloitus tosin epäonnistui sikäli, että hän kuoli jo laivamatkalla suunnitellulle ampumispaikalle. Kuolemasta on monta erilaista tarinaa. Yhden mukaan hänet tönäistiin laivan kannelta mereen ja ammuttiin sinne. Toisen kertomuksen mukaan kirjailija ensiksi rukoili kannella ja hyppäsi sitten itse veteen. Erään version mukaan ammutun rinnalla roikkui risti, jonka luoti lävisti. Mutta on myös kerrottu, ettei vainajassa ollut luodinreikää, vaan hän kuoli sydänkohtaukseen.

 

Untola loppusijoitettiin Santahaminassa punikkien joukkohautaan. Myöhemmin ainakin tarinan mukaan Suomen puolustusvoimat perusti haudan päälle sikalan. Vuonna 1939 kirjailijan jäännökset kuitenkin siirrettiin joukkohaudasta Hietaniemen hautausmaalle, jolle pystytettiin myös muistolaatta.

Kansalliskirjailijan itsensä lisäksi kuvassa esiintyy joukko maamme johtavan sivistyneistön edustajaa, jotka olivat lähteneet seuraamaan kansalliskirjailijan teloitusta. Siinä joukossa oli jopa kansalliskirjailijan kustantaja, joka vasta teloitusmatkalla tapasi kirjailijansa ensi kerran.

Siunatuksi lopuksi kerron sen, että kansalliskirjailijan viimeinen kirjallinen tuote on tehnyt minuun syvän vaikutuksen. Ennen viimeistä matkaansa Algot Untola kirjoitti hyvin tervejärkisen testamentin, jossa hän selkeästi osoitti loppunsa lähelläkin pystyneensä erottamaan olennaisen epäolennaisesta. Lassilan ystäväperheelle osoitettu viimeinen kirjallinen kannanotto koski hänen perunoidensa tulevaisuutta, ja mikäpä sen olennaisempi asia onkaan tässä ihmisen elämässä kuin potaatit.

Lainaan tekstin Juha Hurmeen kirjasta "Hullu", ja hänen mukaansa alla olevat rivit soveltuisivat vaikka jouluevankeliumiksi:
"…Pyydän Teitä ottamaan omakseni kaikki peruni, niin kiinteän kuin irtaimen omaisuuden. Kiinteimistöä minulla on se kaupungilta vuokraamani perunapalsta. Kun syksyllä tein melkein kuukauden työtä yötä päivää sitä kääntäessäni ja kärryymullalla kallioille lisätessäni ja kulutin rahoja lannan ostoon, niin haluaisin sen jättää Teille, koskapa miehenne kanssa sanoitte haluavanne perunapalstaa. Menkää siis kiireesti kaupungin viljelyskonttoriin ja ilmoittakaa, että A. Rantala haluaa viljellä palstaansa, ja että on siemenet.

Asunnostani löydätte neljästä laatikosta säästetyt siemenperunat. Ottakaa ne ja perikää talonmiehen lainaamat perunat lisäksi. Jos ette perunapalstaa ota, tai saa, niin ottakaa edes perunat syödäksenne tuttujenne kanssa. "

 

Sisällissodan psykohistoriaa

Aapo oli rankka elokuva, joka onnistui tavoittamaan omalta osaltaan sisällissodan psykohistoriaa. Sotaan voitiin paikallisesti niputtaa kaikenlaiset koetut kaunat ja vääryydet ja niinpä yksinkertaisuutensa vuoksi työpaikkakiusattu ja rakkauselämässään pettynyt aasinkuljettaja Aapo päätyi kostamaan kokemansa vääryydet. Rakkaudessa Aapo pettyi, kun hän rohkeni kosia erästä piikatyttöä, joka antoi selkäkeikkanaurun päästäen rukkaset, koska epäili, että heidän lapsensa saattaisivat syntyä aasinhäntäisinä.

Aapo saattoi olla koulussa kiusatulle pienelle ja paksulle Taisto Reimaluodolle luonnerooli. Lehtihaastattelussa hän valitteli, että hänen oli koulussa vaikea oppia lukemaan ja että vielä lukio-opinnotkin tuottivat vaikeuksia huonon lukutaidon vuoksi. Huono lukutaito ei välttämättä ole osoitus vähä-älyisyydestä, vaan lukihäiriöstä, josta myös esimerkiksi Ruotsin nykyinen kuningas kärsii. Muistanpa, että kansakoulun ekalla vieressäni istui Taisto Reimaluodon serkku, joka myöskin oppi niin huonosti lukemaan, että jäi luokalleen. Sen sijaan hän kyllä auttoi minua käsitöissä, joita en oppinut tekemään ja traktoreistakin hän tiesi seitsemänvuotiaana kaiken.

Vuosikymmeniä sitten Reimaluoto näytteli jossain kesäteatterissa menestyksellä Pohjantähden torppari Antton Laurilaa, joka kävi kapinan aikaan kostamassa isännälleen Töyrylle erinäisiä vääryyksiä, joita katsoi elämässään kärsineensä, vaikka Laurila ja Töyry olivat sukulaismiehiä. Tämä asia palauttaa mieleeni sen, että Lempyyn punakaartissa oli mukana kolme Sikasta, kun kaarti kävi surmaamassa maanviljelijä Sikasen.

Aapo-elokuva jätti minulle hyvin ahdistuneen olon, sillä se todistaa, että sisällissota oli täynnä häpeää, epätoivoa ja surkeutta vailla kunniaa. Onneksi sisällissotia näyttää olevan maassamme vain reilun 300 vuoden välein. Kahdessa edellisessä sisällissodassa osapuolten välinen maantieteellinen rintamalinja oli jokseenkin sama ja ratkaiseva taistelu käytiin Tampereen hangilla. Sama rintamajako näkyi vielä Eu-kansanäänestyksen yhteydessä. Erikoista viimeisimmässä sisällissodassamme oli, että laskujeni mukaan vuoden 1917 eduskuntavaaleissa sosialistit saivat enemmistön valkoisen Suomen puolella ja porvarit punaisen Suomen puolella.

Ihan näyttävä on tämä Suonenjoen Lepomäen Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden muistomerkki, jonka ainakin tarinan mukaan ammutun valkoisen maanviljelijän poika kustansi: http://www.tyovaenliike.fi/muistomerkit/punavankimuistomerkki-suonenjoki-2/

Naismurhat

Vilkkaan ja ajoittain jopa raivokkaan keskustelun synnytti Facebookin sisällissotaa käsittelevässä ryhmässä kirjoitukseni juuri tv:ssä nähdyistä sisällissotaan liittyvistä elokuvista. Nyt ymmärrän, missä mielentilassa vuoden -18 hirmuteot tehtiin. Ja nyt ymmärrän senkin, että noin 90 % suomalaisista on amerikkalaisessa mielessä demokraatteja ja noin 10 % trumpilaisia republikaaneja, joilla on taipumusta räyhähenkisyyteen ja joilla on myös taipumusta väkivaltafantasioihin.

Tuleepa tässä mieleeni, että nelisen vuotta sitten istuin kuntavaalien alla erään itäsuomalaisen huoltoaseman ikkunapöydässä lakkawieneriä mutustellen ja kuunnellen salaa viereisessä pöydässä miesporukan käymää poliittista keskustelua, jota johti muudan vaaleissa ehdolla ollut. Miehenpuolet olivat yksimielisiä siitä, että miehiä sorretaan tässä maassa ja että jonkun olisi tehtävä jotain tälle asialle.

Eräs miehenpuolista oli juuri katsellut iltauutislähetyksessä rivissä seisovia sukkahousu- ja huulipunaministereitä ja keksinyt, että heidät olisi ollut helppo siihen konekiväärillä kaataa, jos sellainen väline olisi ollut käytettävissä. Muudan seurueesta kuitenkin keksi, ettei konekivääriä välttämättä tarvittaisi, jos pääsisi ampumaan sivulta sopivasta kulmasta ja tyttöministerit seisoisivat suorassa rivissä.

Miesten fantasioista muistin, että Lahden Hennalassa ammuttiin konekiväärillä toukokuussa 1918 tutkimusten mukaan ainakin 216 naista ja tyttöä, joista nuorin oli vasta 15-vuotias, koska heidän epäiltiin olleen punakaartissa. Syyksi riitti sekin, että naisoletetulla oli housut tai lyhyt tukka.

Tosin eräs ähtäriläinen vapaussoturivaari muisteli jossain tv-ohjelmassa, että sellainenkin jäynä tytöille Hennalassa tehtiin, että pyydettiin sukupuolitautia sairastavat ilmoittautumaan, jotta heidät voidaan toimittaa hoitoon ja sitten seksitautiseksi ilmoittautuneet pyyhkäistiin joukkohautaan.

Erikoista noissa sisällissodan naismurhissa on, että niihin syyllistyivät varsinkin maamme sivistyneistön edustajat, sen sijaan oppimattomat työmiehet näyttävät jättäneen naiset rauhaan. Tässä MTV:n juttu asiasta: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkija-punaiset-naissotilaat-haluttiin-tieten-tahtoen-tappaa-hennalan-leirilla-1918-rotuhygienia-vaikutti-hyvin-paljon/6805656#gs.eoq8nx

Aapo

Toissa yönä minua järkytti erityisesti tv:ssä näytetyistä kahdesta sisällissotaelokuvasta varsinkin Aapo, jossa vahvasti kärkkääläistaustainen Taisto Reimaluoto esittää työpaikkakiusattua renkipoikaa, jolle avautuu talvella 1918 tilaisuus kostaa kokemansa vääryydet.

Jostain syystä Aapo-elokuva ei ole nähtävissä Yle-areenassa, mutta Youtubessa näyttää olevan Aaposta traileri. Filminpätkässä Taisto Reimaluoto ja Martti Suosalo ampuvat maanviljelysneuvos Esko Nikkarin, joka oli nöyryyttänyt renkiään määräämällä tämän aasinkuljettajaksi.

Mainittakoon, että Suosalon isovaari, joka oli kansanedustaja ja pasifisti, teloitettiin Pietarsaaressa tupakkatehtaan takana ja samassa hässäkässä ammuttiin lisäksi viisi muuta punikkia ja valkoisiin kuulunut lakimies Johannes Jääskeläinen, jonka kuolemantuomion syynä lienee ollut ainakin suomenkielisyys.

Näyttelijä Taisto Reimaluodon suonenjokelainen vaarin veli Emil Sikanen ammuttiin Leppävirralla, koska hän oli Lempyyn kylän punakaartin varajohtaja. Kaartin johtaja Abel Tiitinen teloitettiin Suonenjoen hautausmaalla.

Sikasen ja Tiitisen ampumisen pääsyynä lienee ollut, että Lempyyn punakaarti oli surmannut erään valkoisen maanviljelijän hyvin hämärissä olosuhteissa. Tarinan mukaan ammutun maanviljelijän perhe yritti saada armahdusta vankileirille joutuneille kylän punakaartilaisille ja kerrotaanpa, että Suonenjoen Lepomäellä olevan ammuttujen punaisten muistomerkin kustansi murhatun valkoisen isännän poika.

Tätä filminpätkää ei suositella herkille ihmisille: https://www.youtube.com/watch?v=J_ENoTdr6FA

Sisällissota

Viime yönä katsoin tv:stä kaksi maamme sisällissota-aiheista elokuvaa enkä ole vieläkään toipunut tuosta kokemuksesta, vaan tunnen kuvotusta. Elokuvat Suomen hauskin mies ja Aapo ovat tragikomedioita, joita katsoessaan ei tiedä, itkeäkö vai nauraa, jonka vuoksi ne ovat erityisen järkyttäviä kaltaiselleni miehelle, jolla on syviä eettisiä ongelmia kärpästenkin tappamisessa.

Sisällissota on mietityttänyt minua viime aikoina senkin vuoksi, kun olen selvittänyt Jari Kupilan kirjan Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan innoittamana maamme urheilijoiden toimia vuonna 1918. Ja Usa:n vaalitkin ovat saaneet minut pohtimaan sisällissotaa, sillä suuri vaara on, että vaalien jälkeen siellä tullaan kaduilla ratkaisemaan se, kummalle osapuolella valta maassa kuuluu; arvoliberaaleille globalisteille vai arvokonservatiiveille kansallismielisille. Voi hyvinkin olla, että Usa hajoaa vielä Neuvostoliiton lailla ja siinä rytäkässä hajoaa myös Nato, jonka varaan Suomi on laskenut.

Mutta kahtia jakautunut on Suomenkin kansa. Luulen, että Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden ja Seinäjoen ammattikoulun autonasentajalinjan oppilaiden arvot eroavat toisistaan enemmän kuin lahtareiden ja punikkien arvot vuonna 1918.

Tässä internetistä löytynyt kuva, joka kertoo maamme sisällissodasta enemmän kuin tuhat sanaa.

Menneen polven Hyvärinen

Kun Kupsin joukkue juoksee Kuopiossa Veikkausliigan ottelussa kentälle, niin taustalla soi joukkueen kannustuslaulu Banzai. Sen kolmas säkeistö, joka kuuluu näin, herättää ajatuksia:

Muistaa jotkut menneen polven Hyväristä,
Hiltus Hilimaa ja Aalista
yhtä hyvin yhä KuPSi potkii
hankkii taaskin suurta maalisaalista.

Ajatuksia herättää varsinkin se, mitä tarkoitetaan menneen polven Hyvärisellä ja olen selvittänyt asian. Menneen polven Hyvärinen oli kolmesta Hyväris-vaihtoehdosta Markku. Hän liukastui 26-vuotiaana pelitilanteessa kentälle heitettyyn mainoslehtiseen sillä seurauksella, että loukkasi polvensa sen verran pahasti, että ura huipulla päättyi siihen. Häneltä siis meni polvi.

Ennen kaikilla hyvillä Kupsin pelaajilla oli hellittelynimi; oli esimerkiksi Ahtaan paekan Ana, Peltipolvi-Boman, Raketti-Parviainen, Pukki-Vepsäläinen ja mainoslehtisliukastumisen jälkeen myös Menneen polven Hyvärinen.

Eilen jäi kertomatta, että Kups kohtasi Euro-kentillä ST. Etiennen jo kaudella 1967-68 ja silloin kuopiolaiset pärjäsivät paremmin kuin vuonna 1980. Takkiin tuli vain 0-2 ja 0-3. Ranskassa kupsilaisista kunnostautui erityisesti maalivahti Pertti "Tysse" Hänninen ja ranskalaiset olisivat olleet valmiit jopa värväämään miehen riveihinsä.

Hänninen hinnoitteli itsensä neuvotteluissa liian korkealle, koska esitti omana henkilökohtaisena mielipiteenään maailman huippuseuran edustajille, "ettei teillä ou niin paljoo rahhoo, että minä tänne jäesin". Elikkä eilen kirjoitin tapani mukaisesti ropakantaa, kun kerroin, että Markku Hyvärinen on ainoana suomalaisjalkapalloilijana kieltäytynyt ammattilaissopimuksen tekemisestä huippuseuran kanssa.

Kupsin kannustuslaulun Banzai on sanoittanut Jukka Virtanen, joka liittyy Kuopioon sikäli, että suoritti siellä asevelvollisuutensa. Tuo sana ”banzai” tulee tekoälyn mukaan japanilaisesta lauseesta ”Tenno Heika Banzai”, joka tarkoittaa ”eläköön keisari”. Ilmausta käytettiin ensimmäisen kerran Meijin aikana (1868-1912) iskulauseena osoittamaan isänmaallisuutta ja uskollisuutta keisarille.

Termi ”banzai” tuli laajalti tunnetuksi lännessä toisen maailmansodan aikana, kun japanilaiset sotilaat käyttivät sitä taisteluhuutona. Sotilaat huusivat ”banzai” ryntäessään taisteluun tarkoituksenaan pelotella vihollisiaan ja innostaa toverinsa taistelemaan raivokkaasti.

Kupsin Banzai-kannustuslaulun levytti ensimmäisenä Kai Hyttinen, joka on asunut lapsuutensa Kuopiossa ja hän lienee siis Kupsin juniorikoulun kasvatteja: https://www.youtube.com/watch?v=IrZUugOWhxA

Maalisyöttöjä

Englanti-Suomi-jalkapallo-ottelun aikana palasi sattuneesta syystä mieleeni Kupsin veteraanikatsomossa kuulemani tietokilpailukysymys: Kuka kupsilainen on antanut ST Etiennen ja Ranskan maajoukkueen tähtipelaaja Platinille maalisyötön?

Oikea vastaus on Tuomo Hyvärinen. Maalisyöttö annettiin Väinölänniemen kentällä vuonna 1980, jolloin Kups pelasi jossain sen aikaisessa Euro-cupissa Ranskan mestaria ST. Etienneä vastaan ja hävisi 0-7 sekä kotona että vieraissa, joten marginaalit eivät sillä kertaa olleet pienet.

Äskeisen Englanti-Suomi-pelin jälkeen voidaan kysyä, että kuka entinen kupsilainen on antanut peräti kaksi maalisyöttöä Englannin tähtipelaaja Harry Kanelle? Ainakin itse olin katsovinani IPadin ruudulta, että kaksi maalisyöttöä Kanelle antoi Ilmari Niskanen, mutta tilanteet olivat niin epäselvät, saattaa olla, että hän antoikin vain yhden maaliin johtaneen syötön. Tosin korostan sitä, että minusta Niskanen on loistava jalkapalloilija, joka Suomessa Veikkausliigassa pelatessaan pystyi halutessaan ohittamaan kaikki suomalaiset puolustajat.

Tuo jutun alussa mainittu Tuomo Hyvärinen kuului legendaariseen Hyväristen palloilusukuun. Hän on eniten pääsarjapelejä pelannut kuopiolainen. Hänen serkkunsa Markku Hyvärinen oli myös erinomainen pelimies. Tietääkseni maajoukkueessakin 17 peliä pelannut Martti Hyvärinen ei ole Tuomon ja Markun lähisukua.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että ainakin hyvän tarinan mukaan, kun eurooppalaista jalkapalloa yritettiin 1960-luvun lopulla juurruttaa Yhdysvaltoihin ja sinne perustettiin jäähdyttelevistä maailman huipuista New York Cosmos-joukkuetta, myös Markku Hyväriselle soitettiin ja tarjottiin paikkaa joukkueen riveissä. Hyvärinen torjui tarjouksen sanomalla, että "en minä nyt jouva, minä oun mänössä Kuopioon Savon Sanomille töehin". Kuten menikin.

Markku Hyvärinen toimi pelaajauransa jälkeen Kupsin johdossa jonkinlaisena managerina ja hänellä oli rohkeutta valita suojeluskuntataustaisen Kupsin valmentajaksi punakaartilaistaustaisen Kuopion Elon valmentajan putkimies Martti Räsäsen. Sen valinnan seurauksena kuulemma jokunen Kupsin hallituksen jäsen erosi seurasta ja eräs tuli jopa valittamaan Hyväriselle, että "sinä mänit ja valihit kommunistin Kupsin valamentajaksi". "No niinhän minä tein" myönteli Hyvärinen.

Tämä on hyvä Hyvärisen haastattelu: https://yle.fi/a/3-6576648

Englanti - Suomi

Vaikka myönnänkin olevani täysin jalkapallohullu ja myös sen, että elämä on vain pieni osa jalkapalloilua, niin siitä huolimatta viime yönä jännitin paljon enemmän ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeää Usa:n vaalikeskustelua kuin maamme jalkapallomaineen kannalta ratkaisevan tärkeää Englani-Suomi-ottelua. Se, että Kamala pärjäsi lehtiarvioiden mukaan kamalan hyvin antaa uutta toivoa Tellukselle. Asiantuntijoiden mukaan kuitenkin vaalikeskustelua suurempi voitto oli se, että joku amerikkalainen naisenpuoli, jonka nimen päälle en nyt pääse, mutta joka kuulemma harrastaa laulua uikkarit päällä, on antanut tukensa Kamalalle.

Eilisessä jalkapallo-ottelussa maamme jalkapalloilu ei tällä kertaa edes kaatunut eteenpäin, vaan poikamme pelasivat surkean huonosti, mutta onneksi maalivahti Hradecky, joka on Slovakian lahja maamme palloilulle, pelasti Suomen kamalalta murskatappiolta. Hradecky on todella lahjakas ammatissaan, mutta niin oli myös hänen maahanmuuttajaisänsä omassa ammatissaan, hän oli aikoinaan toinen automekaanikko Suomessa, joka osasi korjata automaattivaihdelaatikon.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että ensimmäinen katsomossa seuraamani jalkapallomaaottelu oli MM-karsintapeli Suomi - Englanti kesäkuussa 1976. Minä, jonka muisti on sikäli erikoinen, että muistan sitä paremmin asioita, mitä kauemmin niistä on kulunut, muistan, miten  Olympiastadionin viheriölle juoksi kuopiolaisenemmistöinen maajoukkue, jossa pelasivat ainakin Olavi Rissanen, Jouko Suomalainen, Hannu Turunen, Aki Heiskanen, Esa Heiskanen ja maalivahti Göran Enkcelman, joka ei ollut syntyperäinen savolainen. Senkin muistan, että vieressäni istui humalikko, joka jostain syystä välillä kannusti maalivahti Enckelmania huutamalla, että "hyvä yksinkertainen mies".

Senkin muistan selvästi, Englannin joukkueessa pelasivat ainakin supertähdet Super-McDonald, Kevin Keegan ja maalivahti Gordon Banks, joka ei ollut päästänyt yhdeksään maaotteluun maaliakaan. Mutta muistanpa kuitenkin, miten jo pelin alussa ulosottomies Rissanen antoi syötön, josta taksinkuljettaja Heiskanen laukoi Suomen johtoon.

Senkin muistan aivan selvästi, että peli päättyi tasan 1-1, mutta Wikipediassa näyttää olevan virheellinen tieto, jonka mukaan Englanti voitti 1-4. Wikipediassa väitetään myös virheellisesti, että Suomen maalin olisi tehnyt kasvatustieteen professori Matti Paatelainen, vaikka itse muistan ihan selvästi asian toisin. 

Matti Paatelainen oli hyvin lahjakas mies, joka suoritti peräti kolme yliopistollista loppututkintoa, mutta hänen mainettaan pikkuisen himmentää seuraava Wikipediasta löytyvä tieto: "Turun hovioikeus tuomitsi joulukuussa 2017 Paatelaisen kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeuteen törkeästä petoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Tuomio liittyi Paatelaisen taannoisiin liiketoimiin sijoittaja Seppo Sairasen ja Optiopaja Oy:n kanssa. Lisäksi Paatelainen ja hänen lähipiiriinsä kytkeytynyt Keski-Suomen Finanssi Oy tuomittiin maksamaan Sairaselle ja Optiopajalle satojen tuhansien eurojen vahingonkorvaukset. Paatelainen määrättiin vangittavaksi välittömästi. Tampereen käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut Paatelaisen yli kolmen vuoden vankeusrangaistukseen, mutta tuomio aleni hovioikeudessa.^[4]"

^{https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000005506500.html}

 

 

Jääpallomiehiä

Sisällissodan Viipurin suunnan valkoisten upseerit olivat kovia jääpallomiehiä. Karjalan rintamaryhmän esikuntapäällikkö Woldemar Hägglund voitti Viipurin IFK:n riveissä jääpallon SM-hopeaa ja oli vielä kenraalina ollessaan ja Mikkelissä asuessaan kiinnostunut jääpallon kehittämisestä siinä määrin, että Mikkelin Kampparit on vieläkin yksi maamme parhaista jääpalloseuroista.

Sisällissodan alussa jääpalloilija Hägglund oli peräti koko Karjalan rintamaryhmän päällikkö, mutta sitten hänellä laukesi pistooli housuntaskussa haavoittaen häntä pahasti. Luoti upposi reiteen ja tuli ulos vasta nilkasta. Vahingonlaukauksen jälkeen hänen oli siirryttävä esikuntapäälliköksi ja hänen esimiehekseen tuli Aarne Sihvo.

Ahvolan raivoisissa taisteluissa kranaatti repi kappaleiksi Viipurin suojeluskunta komppanian päällikön Georg Stubbin, joka oli nykyisen presidentin vaarin veli ja siinäkin tapauksessa Suomi menetti hyvän Viipurin IFK:ta edustaneen jääpalloilijan. Tietooni ei ole tullut, etteikö hän ollut yhdessä Woldemar Hägglundin kanssa voittamassa SM-hopeaa.

En malta olla kertomatta, että Paavo Susitaipaleen kirja Ahvola on yksi parhaista sotakirjoista, jota suosittelen asiasta kiinnostuneille lämpimästi. Susitaival kannatti aikoinaan avoimesti fasismia, mutta Ahvola-kirjassaan hän on lähes puolueeton eikä kertaakaan halvenna punaisia, vaan puhuu aina vain vihollisista eikä punikeista.

Karjalan rintaman paras jääpalloilija oli jääkärikapteeni Väinö Strömberg, joka voitti Viipurin Susien riveissä SM-kultaakin. Strömberg erosi armeijan palveluksesta jo vuonna 1921 ja kuoli sydänkohtaukseen 29-vuotiaana 1926. Voi olla, että armeijasta eroamiseen ja varhaiseen kuolemaan liittyy alla oleva Wikipediasta löytyvä tieto, joka paljastaa, että Strömberg olisi tehnyt kaksi murhaa, sillä laiton teloitus on murha. Kapteeni Strömbergiä rangaistiin sisällissodan oloissa poikkeuksellisesti murhista, mutta tuomiota ei annettu murhien vuoksi, vaan siitä, että hän oli murhia tehdessään esiintynyt upseerille sopimattomasti juopuneena.

"26. huhtikuuta Strömberg ampui Lappeenrannan poliisikamarin pihalla ylioppilas Mikko Jakowleffin, joka oli toiminut Suomen kansanvaltuuskunnan vallan aikana Lappeenrannan miliisipäällikkönä. Hänen kumppaninaan oli hotellinjohtaja Uno Serenius. Tapausta tutkittaessa Jakowleffin ampuminen todettiin tarpeettomaksi teoksi samoin kuin rautatieläinen Leonard (Lenni) Vihelän ampuminen. Vihelän ampui niin ikään Strömberg. Strömberg ja Serenius saivat rangaistuksen vain juovuksissa esiintymisestä^[6]."

Tässä tietoa Woldemar Hägglundista, joka oli sikäli erikoinen kenraali, että hänen isänsä oli jossain vaiheessa ruotsinkielisen työväenliiton puheenjohtaja: https://fi.wikipedia.org/wiki/Woldemar_H%C3%A4gglund

Pietisen tehtaan taistelu

Haaveenani on, että vielä tässä elämässä pääsisin käymään Viipurissa ja hiljentymään siellä Pietisen tehtaan edustalla, jossa käytiin sisällissotamme ensimmäinen taistelu. Periaatteessa Pietisen tehtaalla valmistettiin huonekaluja, mutta tammikuussa siellä Viipurin Reippaan urheilijanuorukaiset valmistivat myös käsikranaatteja ja säilyttivät kivääreitään.

Viipurin punakaarti oli saanut vihiä tehtaan epäilyttävästä toiminnasta ja lähetti sinne Talikkalan Tovereiden urheilijanuorukaisia tarkastamaan tilannetta. Tehtaalla syntyi tulitaistelu, jossa punaisten partiota johtaneesta viilari August Anderssonista tuli sisällissodan ensimmäinen kaatunut ja valkoisten konttoristi Jarl Illukasta sodan ensimmäinen kaatunut urheilija.

Illukka on aika harvinainen sukunimi ja enkä keksi yhtään syytä sille, etteikö satasen Suomen mestaruuden kesällä 2024 voittanut Riku Illukka voisi olla Illukan Jallun sukulaisia.

Jotain Viipurin kaupungin elämänmenosta kertoo se, että samaan aikaan kuin Pietisen tehtaalla aloitettiin sisällissota, niin puolen kilometrin päässä pelattiin Helsingin ja Viipurin välistä jääpallo-ottelua eikä sitä keskeytetty sodan alkamisen vuoksi, vaikka taiston temmellyksen ääni varmasti haittasikin tuomarin vihellysten kuulumista. Ensimmäisen puoliajan jälkeen Viipuri johti 4-3, mutta ottelu päättyi tasatulokseen 8 - 8.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että kun Helsingin Työväentalon torniin nostettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi, niin meneillään ollut painiturnaus sentään keskeytettiin tapahtuman johdosta ja sen sijasta painisalissa aloitettiin tanssit.

Tässä viipurilaiset urheilijanuoret Illukan Jallu, joka on kuvassa vasemmalla ja Ahokkaan Vilho valmistamassa käsikranaatteja vähän ennen kohtalokasta kahakkaa. Luulen, että kuvan keskellä on jääkäri Paul Henrichsson, joka ampui sisällisodan lähtölaukauksen, joka surmasi viilari Anderssonin: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005532367.html

Urheilua ja rikoksia

Kavallukseen syyllistynen keihäänheittäjä-kunnan esimies Jonni Myyrän puolustukseksi pitää kertoa, että kuntien taloudenpito oli siihen aikaan sangen suuripiirteistä. Kunnan talousarvio sisälsi tekstiä A4-arkin verran ja itse rahoja säilytettiin ainakin Myyrää edeltäneen kunnan esimiehen aikana peltilaatikossa kyseisen virkamiehen sängyn alla. Tosin kulunvalvontaan oli jo silloin kiinnitetty huomiota, koska peltilaatikon vieressä pidettiin kirvestä.

Myyrä itse ei ilmeisesti osannut olla yhtä tarkka kuin edeltäjänsä ja niinpä valitettava sekaannus omien ja kunnan rahojen välillä pääsi tapahtumaan. Myyrän ei auttanut muu kuin hylätä vaimonsa ja poikansa ja paeta Amerikkaan, jossa hänkin elätti itsensä mm. saunabisneksellä. Historioitsijoiden tulisi selvittää, oliko hänellä yhteisiä liiketoimia Kaarlo Koskelon kanssa. Myyrän pako tapahtui suoraan Pariisin olympialaisista ja vaimo ja poika unohtuivat lähtötohakassa Suomeen ja se oli kova juttu siihen aikaan.

Seuraaviin vuoden 1928 olympialaisiin “urheiluliiton herrat” eivät Myyrää siis huolineet, kuten eivät myöskään kiekonheiton olympiavoittaja varatuomari Armas Taipaletta. Hänkin oli muuttanut Valtoihin ja jostain syystä syntyi juoruja, joiden mukaan hänelläkin oli mukanaan myös muita kuin omia rahoja. Varatuomari Taipale elätti itsensä Valloissa saunahierojana, joka asia hieman ihmetyttää minua pahansuopaa ihmistä ja synnyttää minussa epäilyn, etteivät Armaksen asiat olleet ihan kunnossa. Ei ole tavallista, että varatuomari siirtyy saunahierojan tehtäviin.

Ei ole tietoa, että hieroiko Taipale myös Amerikkaan kuolemantuomiota paenneen olympiavoittaja ja punapäällikkö Kaarko Koskelon omistamissa saunoissa. Kotkassa puhutaan, että Koskelon firman alkupääomana oli punakaartin kassa, jonka hän oli muka vienyt mukanaan. Toisaalta sodan lopun kaaoksessa joku muukin olisi voinut kassan viedä ja vierittää sitten syyn poissa olevan kontolle.

Mainittakoon, että Armas Taipaleen sijasta Suomen kunniaa puolusti vuoden 1928 olympialaisten kiekonheitossa menestyksekkäästi Antero Kivi, joka hävisi kullan vain kahdella sentillä. Iso-Anterollekin kävi myöhemmin sikäli huonosti, että hänen todettiin varastelevan pukuhuoneessa kanssakilpailijoiden rahoja ja “urheiluliiton herrat” antoivat hänelle elinikäisen kilpailukiellon. Tärkeää on huomata, ettei hän muuttanut Amerikkaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Armas_Taipale

Jonni Myyrä

Kirja keihäänheiton kaksinkertaisesta olympiavoittajasta ja moninkertaisesta maailmanennätysmiehestä Jonni Myyrästä voisi olla puhdas sankaritarina. Suvussa ei tavallisesti luotettavien lähteiden mukaan ollut ollut juoppoja tai alle kolmekyynäräisä miehiä kahdeksaan sukupolveen. Raitis ja reipas maalaisnuori kävi ahkerasti koulunsa ja sai hyvän todistuksen; ainoana miinuksena laulunumeron kohdalla oleva viiva.

Itse hän valotti myöhemmin sen verran nuoruuttaan Savitaipaleella, että kertoi, että “hiljaisena ja ujona en viihtynyt tansseissa enkä yönkulussa, enkä siihen aikaan muodissa olleissa sakin tappeluissa.” Hän siis pidättyisi elämästä, jota kutsutaan nykyään ns. hauskaksi elämäksi. Sen sijaan nuorukainen alkoi harrastamaan veljiensä kanssa yleisurheilua ja herätti jo nuorena huomiota monipuolisena lahjakkuutena.

Tukholman olympialaisissa 1912 vasta 20-vuotias Jonni Myyrä jäi keihäänheitossa kahdeksanneksi. Mitali meni yliastutun pitkän heiton vuoksi. Vaikka suomalaiset eivät tässä kilpailussa kultaa ottaneetkaan, menestyivät he muuten hyvin. Myöhemmin suoritettiin molempien käsien kilpailu ja siinä Suomi otti peräti kolmoisvoiton. Olympiakultaa voitti toinen Etelä-Karjalan poika, Julius Saaristo, joka kuusi vuotta myöhemmin jääkäriupseerina oli vaikuttamassa myös Savitaipaleen kunnan sotatapahtumiin. Mainittakoon, että vastapuolella punaisten johtajana toimi Kaarlo Koskelo, joka samoissa olympialaisissa voitti painissa kultaa.

Toiseksi kahden käden keihäänheitossa tuli Väinö Siikaniemi, joka ehkä parhaiten tunnetaan aistillisuutta tihkuvan Asfalttikukka-iskelmän sanoittajana ja jonka runoilijan ura katkesi liian nuorena. Vaimonsa kuoleman masentamana hän alkoi harrastamaan kylmässä vedessä pitkiä uimaretkiä ja menehtyi vilustumisen seurauksena keuhkokuumeeseen. Kolmas kisassa oli Urho Peltonen, jolla myös oli kulttuuritausta. Hän oli Johannes Linnankosken veljenpoika.

Tukholman olympialaisten jälkeen Myyrä oli lajissaan keihäänheitossa maailman paras toistakymmentä vuotta. Hän voitti olympiakultaa sekä 1920 Antwerpenissa että 1924 Pariisissa. Antwerpenissa voitto oli sikäli täpärällä, että ennen finaalia amerikkalainen kanssakilpailija heitti keihäänsä Myyrän heittokäden kyynärpäähän, mutta kun luunsirpale oli poistettu ja käsi kunnolla sidottu, riuhtaisi sisuuntunut Jonni sen kesän maailman kärkituloksen ja varmaankin vastustajat olivat sen suorituksen jälkeen jo psykologisestikin lyötyjä. Siinä kisassa poikamme ottivat ikimuistoisen neloisvoiton.

Neljä vuotta myöhemmin Myyrä voitti kultaa ilman suurempaa dramatiikkaa, ellei sellaiseksi lueta sitä, että ns “urheiluliiton herrat” yrittivät pitää kuria joukkueessa ja kielsivät ns. yöjuoksut. Se tietenkin provosoi osan joukkueesta, mm. Myyrän tutustumaan lähemmin Pariisin ilokatujen yöelämää. Tämän johdosta häiriköiltä evättiin päivärahat. Ne tosin palautettiin vähin äänin sen jälkeen kun renttuporukassa aktiivisesti vaikuttanut Paavo Nurmi oli voittanut viisi kultaa.

On paljon mahdollista, että jos sodan vuoksi perutut olympialaiset olisi järjestetty vuonna 1916 olisi Myyrä voittanut lajinsa silloinkin ja jos ns. “urheiluliiton herrat” olisivat sallineet Myyrän osallistua vuoden 1928 kisoihin, olisi hän ollut kova luu sielläkin. Ja jopa kahdessa lajissa, sillä edellisenä kesänä hän heitti kiekossa maailman kärkituloksen. Mutta Myyrä on kuuden kullan mies vain teoriassa.

Myyrä menestyi myös urheilun ulkopuolella. Jo 25-vuotiaana hänet valittiin Savitaipaleen kunnallislautakunnan esimieheksi, joka oli eräänlainen sen ajan kunnanjohtaja. Lisäksi selvässä uraputkessa oleva mies oli myös suojeluskuntajohtaja, pankinjohtaja ja liikemies; Myyrä yritti nimittäin hyödyntää urheilijan mainettaan perustamalla keihäitä valmistavan tehtaan. Liiketoimet eivät onnistuneet ja mies yritti välttää konkurssin lainaamalla hallustaan olleesta kunnan kassasta rahaa summan, joka vastasi Savitaipaleen kunnan budjetista kolmannesta. Nykyrahassa summa olisi noin 40.000 euroa.

Siitä lainauksesta tuli sittemmin melkoinen sotku eikä Myyrä enää koskaan käynyt Suomessa. Hänen poikansa tosin kävi sotien alla, mutta olen kuullut, että hänetkin olisi mukiloitu isänsä kotiseudulla. Ilmeisesti lainojen takaajat olivat hyvin katkeralla mielellä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jonni_Myyr%C3%A4

Veikko Tyrväinen

Vaikka en oopperamusiikista paljoa tiedä enkä edes piittaa, niin sen sentään tiedän, että Jäppilässä syntynyt Veikko Tyrväinen oli erittäin arvostettu oopperalaulaja. Senkin olen jostain lukenut, että häntä arvostettiin varsinkin Neuvostoliitossa, vaikka tenori itse ei neuvostoliittoa arvostanut. Voi kuitenkin olla, että Veikon pojan Timo Tyrväisen nuoruuden poliittinen valinta osittain selittyi sillä, että itäisessä naapurissa arvostettiin isä Tyrväistä kovasti.

Mutta kyllä Veikko Tyrväistä arvostettiin myös Suomessa, sillä minulle on kerrottu, että pikajuna on hänen vuokseen pysähtynyt kerran Jäppilässä. Tämä tapahtui, kun Veikko Tyrväisellä oli kova kiire johonkin konserttiin ja kun paikalle ehtimistä ei muuten voitu järjestää, poimi pikajuna hänet kyytiinsä radan varrelta tilapäiseltä asemalta. Itse pikkuisen epäilen tuota tarinaa, koska luulen, ettei rautatie missään kohdassa kulkenut Jäppilän pitäjän alueella.

Oopperalaulannan taso lienee Savossa sangen korkea, koska Tyrväisen lisäksi tiedän leppävirtalaisen Jorma Hynnisen, Kuopion Rusaset ja karttulalaistaustaisen Marjukka Tepposen, jonka vaari oli ruuna Vonkauksen, joka oli maailman nopein kylmäverinen, ohjastaja Evert Ryyttäri.

Sen sijaan Juvalla asunut basso Martti Talvela ei ollut alun perin savolaisia vaan karjalan Tirrejä. Jostain syystä hyvä karjalainen Tirri-sukunimi on vaihtunut Talvelaksi. Opperalaulun lisäksi Martti Talvela harrasti vallan SM-tasolla nyrkkeilyä raskaassasarjassa. Tirri sukunimi sopisi raskaansarjan miehelle, kuin nyrkki silmään, koska tirri on savolainen kansallisruoka, jota valmistetaan paistamalla karvasilavaa voissa.

Yllättävää, että suorastaan savolaisuuden ruumiillistumiksi leimaantuneet musiikkimiehet Jaakko Teppo ja Esa Pakarinen ovat taustaltaan Karjalan poikia. Juice Leskisenkin äiti Eini os. Kuikka oli evakkokarjalaisia.

Melkoinen sankaritenori oli Tyrväis-Veikko aikoinaan, jota seikkaa todistaa tämä: https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=veikko+tyrv%C3%A4inen+youtube#fpstate=ive&vld=cid:2dc36096,vid:qh-YFtODJKk,st:0

Vallankumouksellinen Jäppilän pitäjä

Edesmennyt 1600 asukkaan Jäppilän pitäjä lienee yksi maamme vähämaineisimmista pitäjistä, vaikka suuret ovat Jäppilän vallankumoukselliset perinteet. Eilen kerroin Jäppilässä syntyneestä leipuri-painija Adam Malmista, josta tehtiin Helsingissä huutoäänestyksellä punakaartin eliittikomppanian päällikkö.

Joskus aiemmin olen jo kertonutkin Jäppilässä syntyneestä Kalle Siikasesta, josta 1930-luvulla tuli Neuvosto-Karjalassa erittäin menestyksellä toimineen Säde-kommuunin johtaja, joka johti joukkojaan edestä, joka seikka nykyisiltä kauppakamarinulikoilta ja liikkeenjohdon konsulteilta pyrkii unohtumaan. Esimerkiksi kun kommuunin työmiehillä ei ollut kunnon työhousuja eikä sellaisia näyttänyt mistään saavan, revitytti Kalle Amerikassa hankkimansa kultahampaat suustaan ja niillä ostettiin valuuttamyymälästä miehille kunnon työhousut.

Säde-kommuunin ja Kalle Siikasen loppu oli surullinen, koska eräänä päivänä saapui kuorma-auto, johon yhteistilan miehet kerättiin eikä heistä sen jälkeen ole kuultu. Niskalaukaukseen heidän elämänsä ei varmaankaan päättynyt, kuten monilta muilta Stalinin vainoissa muualla Neuvostoliitossa, koska Karjalassa epäiltyjä luokkavihollisia ammuttiin poikkeuksellisesti otsaan.

Merkittävä jäppiläläistaustainen vallankumousmies on myös oopperalaulaja Veikko Tyrväisen aikamiespoika Timo Tyrväinen, joka 1970-luvulla oli keskeinen hahmo maamme vallankumouksellisessa poliittisessa laululiikkeessä. Hän esiintyi aluksi Agit Prop-yhtyeessä, mutta perusti sitten vaimonsa kanssa Taljanka-yhtyeen, joka esitti varsinkin neuvostoliittolaista musiikkia.

Muusikkouransa jälkeen hän siirtyi talouselämän palvelukseen, josta asiasta Wikipedia kertoo Tyrväisestä seuraavaa: Hän oli Aktian pääekonomisti helmikuuhun 2014 saakka ja sittemmin Aktian johtava neuvonantaja. Tyrväinen oli Taloustieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja 2009-10. Tyrväinen lukeutuu monine TV- ja muine mediaesiintymisineen Suomen tunnetuimpiin ekonomisteihin. Climate Leadership Council nimitti Timo Tyrväisen pääekonomistikseen helmikuussa 2017.

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että nykyään Timo Tyrväisen on maamme johtavana taloustieteilijänä syrjäyttänyt savon murretta viäntävä Patrizio Laina, joka innostui taloustieteistä Suonenjoen lukion yhteiskuntaopin tunneilla. Laina jatkaa tavallaan Tyrväisen vallankumouksellisia perinteitä, koska hän toimi Vasemmistoliiton edustajana viimeisimmissä hallitusneuvotteluissa.

Taljanka-yhtiö esitti aikoinaan reippaita lauluja, jotka viehättivät myös monia maamme porvariston edustajia: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/06/03/taljanka-huopikkaat

Malmin Aatu

Mielenkiintoinen on Jari Kupilan kirja Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan. Siitä minulle selvisi sekin, että eilen mainitsemani punapäällikkö-painija Adam Malm, joka kävi Helsingin olympialaisten aikaan punapäällikkö-painija Kaarlo Koskelon kanssa saunomassa ja ahvenia syömässä suojeluskuntapäällikkö ja Kotkan poliisipäällikkö Eino Havaksen kesämökillä, olikin naapurin miehiä. Nimittäin Adam Malm, joka varmaankin oli kavereiden kesken vain Malmin Aatu, syntyi torpparin pojaksi Jäppilässä Suonenjoen lähellä.

Sieltä hän muutti nuorena miehenä savolaisten Amerikkaan Kotkaan ja opiskeli siellä leipuriksi ja painijaksi. Wikipedia kertoo, että "olympiavoittaja Kaarlo Koskelon valmennuksessa hänestä tuli lahjakas painija, joka vuonna 1915 voitti Helsingin Jyryn järjestämissä kilpailuissa kuuluisan ruotsalaispainijan. Jyry onnistui houkuttelemaan Malmin Helsinkiin, missä hänelle järjestyi työpaikka Elannon leipomosta. Vuonna 1917 Malm voitti painin 82,5 kg:n sarjan Suomen mestaruuden sekä Helsingin piirinmestaruuden, joka oli vielä kovatasoisempi kilpailu. Häntä pidettiin yhtenä vuoden 1920 kesäolympialaisten mitalisuosikkina, mutta Malm ei lopulta päässyt osallistumaan kisoihin.

Malm ei päässyt osallistumaan olympialaisiin, koska hän liittyi monien muiden Helsingin Jyryn urheilijoiden tavoin punakaartiin, jossa tämä savolaisnuorukainen valittiin huutoäänestyksellä punakaartin eliittiyksikkönä pidetyn Jyryn komppanian päälliköksi. Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että kun Pekka Onttonen siirtyi Suonenjoen Kärkkäälän kylältä Helsingin Jalkapallokerhon riveihin, valittiin hänet siellä helsinkiläisjoukkueen kapteeniksi.

Malmin Aatun onni oli, että kranaatti runteli häntä sisällissodan lopulla niin pahoin, että hän oli puolikuolleena sotasairaalassa, kun saksalaiset hänet vangitsivat ja luovuttivat Hennalan vankileirille. Hänen komppaniansa miehet eivät paljastaneet, että hän oli heidän päällikkönsä. Jos asia olisi tullut valkoisten tietoon, Aatu olisi varmasti ammuttu heti.

Malm joutui oikeuden eteen vasta loppukesästä 1918. Hänen kohtalonsa ratkaisi tuomari, joka oli sodan aikana taistellut jyryläisiä vastaan ja kuolemantuomion sijasta Aatu saikin vain 12 vuotta kuritushuonetta, koska tuomari arvosti Jyryn komppaniaa, joita hän piti kunnon sotilaina eikä roistoina. Myöhemmin Aatu armahdettiin, joten hän joutui istumaan kuritushuoneessa vain kaksi vuotta.

Adam Malmissa olisi ainesta elämänkertaan: https://fi.wikipedia.org/wiki/Adam_Malm

Kaarlo Koskelo

 

Kirjoitinpa taas muutama päivä sitten taas ropakantaa, kun kerroin, että punapäällikön ja kultamitalipainijan Kaarlo Koskelon olisi ammuttavien joukosta pelastanut suojeluskuntalainen ja kaksinkertainen olympiavoittaja Jonni Myyrä.

Sosialistisessa mediassa sain asiantuntevaa palautetta, jossa kerrottiin, että Koskelo pakeni juuri ennen valkoisten tuloa moottoriveneellä Kotkasta Pietariin. Punapakolaisia siirrettiin sieltä Siperiaan perustettuun siirtokuntaan, jonne myös Koskelo matkasi. Sinne hän ei jäänyt, vaan jatkoi matkaa edelleen Kiinan Shanghaihin, josta hän lähetti kirjeitä Kotkaan maaliskuussa 1919.

Sitten Koskelon matka jatkui Oregoniin, jossa hänestä tuli menestyvä saunayrittäjä. Minulla ei ole tietoa, liittyikö hänen saunayrittäjyyteensä myös muita kuin peseytymispalveluja. Siihen aikaan USA:ssakin oli kieltolaki ja ainakin Suomessa moni menestyvä yrittäjä loi kieltolakiaikaan alkupääomansa pirtukaupalla.

Jari Kupilan kirjassa Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan kerrotaan, että menestyvä amerikkalainen liikemies Kaarlo Koskelo käväisi Suomessa vuonna 1952 seuraamassa Helsingin olympiakisoja. Hän toi mukanaan myös ison autonsa, jolla hän sitten teki näyttävän paluun entiseen kotikaupunkiinsa Kotkaan. Siellä entinen suojeluskuntapäällikkö ja kuolemantuomioitakin jaelleen kenttäoikeuden jäsen Eino Havas kutsui punapäällikkö Koskelon ja Helsingin Jyryn punapäällikön mestaripainijan Adam Malmin saunomaan mökilleen Pyhtään Kärsäjärvelle.

Siellä sotaveteraanit saunoivat ja söivät paistettuja ahvenia sekä juttelivat pitkälle kesäyöhön. Veteraaneilla olikin varmasti paljon muisteltavaa. Kaarlo Koskelo on niin mielenkiintoinen henkilö, että hänen elämästään saisi vaikkapa hyvän kesäteatterinäytelmän, jonka loppukohtauksena voisi olla tuo sopuisa saunailta Kärsäjärvellä. Ja näytelmän jossain kohtauksessa Koskelo voisi luovuttaa aitoa kultaa olevan olympiakultansa Kotkan työväenyhdistykselle.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarlo_Koskelo

Muuse

 

Tutkimusten mukaan suomalaisten enemmistö ei ole törmännyt rasismiin. Eilisessä Hesarissa somalialaistaustainen suurjuoksijalupauksemme Mustafa Muuse todisti ihan muuta. Lapsena hän sai ihan oikeasti pelätä ja ehkä hän silloin oppi juoksemaan niin kovaa, että hän vielä tulevaisuudessa pystyy rikkomaan lyömättöminä pidetyt nykyiset 5.000 ja 10.000 metrin Suomen ennätykset.

Itsekin olen törmännyt rasismiin. Parikymmentä vuotta sitten kävin tutustumassa Vantaan Koivukylän lähiön tilanteeseen, jossa onnellisen opiskeluaikani vietin omistaen ainoastaan patjan, lukulampun ja poroisen kahvipannun.

 

Rasinkadulla liikkuessani huomasin kuuluvani pohjoista rotua edustavaan vähemmistöön ja jouduin häpeämään kyseistä asiaa. Eräs pohjoista rotua edustava juopunut nainen huusi vastaantulevalle mustalle naiselle, että "sinä saatanan ruma neekeri", vaikka mielestäni hän oli ihan kaunis ihminen toisin kuin huutelija itse.

 

Sellaistakin näin, että vanha köyhältä vaikuttava mies huusi teini-ikäiselle mustalle pojalle, että tämän tulisi painua takaisin Afrikkaan. Poika ilmeisesti ymmärsi suomea ja hän hymyili vaivaantuneesti.

Mielenkiinnolla seuraan, miten Mustafa Muusen ja Nathalia Blomqvistin parisuhde kehittyy. Nathalia, joka hänkin on lupaava juoksija, on kaunis kuin Elovena-tyttö ja epäilen, että kohta sosiaalisessa mediassa hänen väitetään olevan suvakkih---an. 

 

Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että kun Viipurin Höyrymylly Oy joskus 1920-luvulla painoi ensimmäisen Elovena-tyttönsä kaurahiutalepaketin kylkeen, tyttö ei ollut vaaleaverikkö vaan karjalainen brunetti. Toivon, että seuraava Elovena-tyttö olisi naisten koripallomaajoukkueemme sentteri Awak Kuier, joka on tosi huljakka nainen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Awak_Kuier

Vielä on Suomi voimissaan

Lujasta päätöksestäni huolimatta sorruin katsomaan Suomi-Ruotsi-maaottelun alusta loppuun ja se on hyvä se, koska kyynisyyteni huippu-urheilua kohtaan sai kovan kolauksen.

Tosin maaottelun päätyttyä huolestuin kovasti vaarallisen kansalliskiihkoisen ajattelutavan lisääntymisestä maassamme, koska sen jälkeen, kun maaottelun viimeisessä lajissa, joka oli miesten 1500 metrin juoksu, kaksi piskuista poikaamme varmisti maaottelun voiton Suomelle, isiemme maalle, toivoin, että Paavo Noponen olisi lausunut pehmeällä äänellä: Helsinki, Porilaisten marssi.

Tuossa kyseisessä kappaleessahan vakuutetaan, miten vainolaisten hurmehella peitetään maa ja se jos mikä, on selvästi vihalaulantaa ja kansanryhmään, eli vainolaiseen, kohdistuvaa kiihotusta.

Nuo maaottelun voiton taistelleet Joonas Rinne ja Santtu Heikkinen ovat vain noin 170-senttisiä. Suunnilleen saman mittaisia ovat tulevaisuuden suurlupaukset eli 400 metrin aitajuoksija Antti Sainio ja äärimmäisen kimmoisat ja nopeat Vehmaan veljekset Rasmus ja Kasper, jotka kaikki kolme ovat lajeissaan ikäistensä maailman huippuja.

Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieleen, että 174-senttinen Jussi Rintamäki johti Rooman olympialaisten 400 metrin aitajuoksua vielä loppusuoralle kaarruttaessa ja että 169-senttinen Voitto Hellsten muistaakseni melkein yksin voitti Ruotsin maaottelussa.

Jostain olen lukenut, että vaikka Hellsten oli varreltaan vähäinen, niin voimaa hänen reisissään oli jopa liikaa, koska hän joutui kilpaillessaan käyttämään tyttöystävänsä silkkisiä pikkupöksyjä, koska muuten liian paksut reidet olisivat hankautuneet verille.

Tässä dokumenttifilmi vuoden 1956 Suomi-Ruotsi-maaottelusta, jonka lopussa nähdään, kuinka 400 metrin viestissä Hellsten pääsee ankkuriosuudelle 20 metriä kaksi kertaa häntä pitemmän ruotsalaisen jäljessä, mutta ohittaa hänet loppumetreillä, jonka jälkeen Ruotsin poika kaatuu selostajan mukaan väsymyksestä maaliviivalle. Minusta Ruotsin poika yrittää vain heittäytymällä ohittaa suomalaisen. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/hellsten-jalleen-ruotsi-kisan-ratkaisijana