sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Putinin rauhantahtoisuuden lisääminen

 

Sosialistisessa mediassa velloo nyt keskustelu siitä, onko laillista sosialisoida Venäjän valtion ja venäläisten oligarkkien länteen unohtunut varallisuus, jota lienee noin 1.000 miljardin euron arvosta.Jotkut ovat sitä mieltä, että varojen takavarikointi olisi mahdollista vain sotatilanteessa ja ilmeisesti heidän mielestään on niin, että vaikka Putin katsoo Venäjän olevan sotatilassa kollektiivisen lännen kanssa, niin se ei riitä takavarikkoperusteeksi.

 
Itse ajattelen kuitenkin niin, että myös rikosprosessi mahdollistaisi kansallistamisen. Ukraina voisi haastaa Venäjän valtion Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen laittoman hyökkäyssodan perusteella ja länsimaat vaikkapa sillä perusteella, että Venäjän valtio on varastanut noin 400 matkustajalentokonetta ja aika monta Venäjällä toiminutta länsimaista yhtiötä.
 
Noiden varastettujen matkustajakoneiden arvo lienee noin 40 miljardia euroa ja sillä laskujeni mukaan voisi Usa:lta ostaa 100 kpl F 16 hävittäjää ja 400 kpl Abrahams-panssareita. Molempia tappovehkeitä lienee tällä hetkellä maailmassa noin 5.000 kpl ja eiköhän niistä osan voi riittävän isolla rahalla ostaa.

 
Tässä yhteydessä palaa mieleeni, että Kuopion torilla esiteltiin aikoinaan Suomen Hornettien liito-ohjusta, joka painaa noin 1000 kiloa, maksaa noin miljoona euroa ja joka lentää satoja kilometrejä eikä näy kunnolla tutkassa - sellaisilla saisi Kriminsillan tuhansiksi naisen sukuelimen päreiksi ja tämänkin asian voisi Putinille salaisissa rauhanneuvotteluissa kertoa. Se voisi lisätä hänen rauhantahtoisuuttaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti