maanantai 29. tammikuuta 2024

Juovat kuin vaskat

Katsoinpa tuossa Yle Areenan toisenkin ohjelman Tverin Karjalasta ja yllätys oli melkoinen, kun ohjelmassa vierailtiin myös Uukuniemen kirkonmäellä. Uukuniemeläinen alkuperäisväestöhön muutti 1600-luvulla Tveriin ja tilalle tulivat sudeettisavolaiset.

Karjalan liiton sivuilla kerrotaan tapahtuneesta väestönvaihdosta seuraavaa: "Tverin karjalaiskylät sijaitsevat sisä-Venäjällä, noin 200 kilometriä Moskovasta Pietarin suuntaan. Tverinkarjalaiset ovat niiden ortodoksikarjalaisten jälkeläisiä, jotka 1600-luvulla pakenivat Käkisalmen läänistä Ruotsin verotusta ja luterilaistamista.

 
Tverinkarjalaisten oikeaa määrää on vaikea arvioida, viralliset laskelmat päätyvät lukuihin noin 15 000–20 000, mutta karjalaisia voi olla lähes 60 000. Karjalainen perinne on säilynyt Tverin karjalaiskylissä varsin hyvin, ja useat osaavat myös karjalan kieltä."

Itse olen jostain lukenut, että tverinkarjalaisia laskettiin vuonna 1926 olleen noin 250.000 kpl, eli karjalaisia oli enemmän Tverin seudulla kuin Suomen Karjalassa. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa siitä, etteivät pohjoiskarjalalaiset tai uukuniemeläiset ole oikeita karjalaisia, vaan sudeettisavolaisia. Savon ja Karjalan raja kulkee jossain Parikkalassa, mutta tarkkaa rajaa en ole onnistunut piirtämään kartalle. Neljännes miljoonasta tverinkarjalaisesta puolet puhui jo 20-luvulla Venäjää.

Ohjelmasta Tverin kyynel ei kuivu voi päätellä, että 1990-luvulla tverinkarjalaiset elivät silloin eräänlaisessa linkolalaisessa hevosvetoisessa ihanneyhteiskunnassa kestävän kehityksen mukaisella tavalla. Meikäläisen kaltaiset peräkammarin ja uuninpankon pojat eivät kuitenkaan tuollaisessa yhteiskunnassa pärjäisi, sillä tuskin siellä edes pizzataksia voi nälän yllättäessä tilata.

Väkijuomaongelma näytti alla olevasta linkistä löytyvän dokumentin kuvausaikaan olleen melkoinen ongelma myös Tverissä enkä tiedä, onko Putinin raittiuspolitiikka muuttanut tilannetta. Eräs uukuniemeläinen vieraili muutama vuosi sitten tuolla seudulla ja kertoi, että eräs mummo oli tullut hänelle valittamaan, että "voi noita meijän miehiä, kun ne juovat kuin vaskat".

https://areena.yle.fi/1-67760771

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti