Jonkun itsensä pöhköksi lukeneen historian lisenssin tietoon tulisi saattaa, ettei Suomen, ellei peräti koko Pohjoismaiden, suurimmasta vakoilijasta Vilho Pentikäisestä ole vieläkään väitöskirjaa tehty. Pentikäinenkin oli Talikkalan Tovereiden miehiä, kuten eräät muutkin maamme johtavat vakoilijat ja sabotaasin tekijät. Sen lisäksi, että Talikkalan Tovereissa harrastettiin vakoilu ja sabotaasitoimintaa, niin seurassa myös urheiltiin.
Vilho Pentikäinen aloitti sotilasuransa punakaartin 14-vuotiaana lapsisotilaana ja jatkoi sitä sitten myöhemmin Suomen armeijassa kohoten sivistynyttä, hyväkäytöksistä ja raitista miestä näytellen luutnantiksi asti. Sotilaanakin hän kunnostautui ja kantoi miehustassaan kultaista ampumamerkkiä, sillä hän oli sotilaspistooliammunnassa kolmas suurmestari Suomessa.
Wikipediassa kerrotaan, että Pentikäinen suoritti varusmiespalveluksensa vuosina 1923–1924 konekiväärimiehenä, minkä jälkeen hän lähti sotilasuralle. Pentikäinen palveli aluksi kersanttina Helsingin Komennuskomppaniassa, kunnes hänet komennettiin reserviupseerikouluun vuonna 1927. Pentikäinen ylennettiin vänrikiksi 1929 ja luutnantiksi 1933. Epäilen vahvasti, ettei armeijan tiedustelu ollut tietoinen siitä, että hän oli palvellut lapsisotilaana Viipurin punakaartissa.
Pentikäinen raportoi maanalaisesti toimineen Suomen Kommunistisen Puolueen sotilaslinjalle jo varusmiespalvelusta suorittaessaan. Tärkeisiin tietoihin Pentikäinen kuitenkin pääsi käsiksi vasta huhtikuusta 1929 lähtien, jolloin hänet komennettiin valokuvaajaksi Yleisesikuntaan. Useat 1930-luvulla ilmestyneet puolustusvoimien julkaisut sisältävät hänen valokuviaan, vaikkei Pentikäisen nimeä olekaan niissä mainittu.
Pentikäinen toimi välillä öisin pääesikunnan päivystäjänä ja tällöin hänellä oli tilaisuus valokuvata siellä olevia salaisia asiapapereita. Koska näitä papereita oli paljon, järkeisti hän sitten toimintaansa niin, että toimitti nämä paperit kuvattaviksi Neuvostoliiton lähetystöön.
Pentikäisen toiminta jatkui vuosia, mutta kerran hänet tavattiin kuvaamassa papereita, joiden kuvaamiseen hänen valtuutensa eivät ilmeisesti riittäneet. Niinpä hän sai kutsun Etsivän Keskuspoliisin luokse, mutta sinne hän ei koskaan saapunut, vaan ajoi T-Fordillaan, jollaiseen muuten luutnantilla ei pitänyt olla varaa, Helsingistä itärajalle ja kahlasi rajan yli Saijanjoen kohdalla Pystykorva-kivääri selässään, pistooli vyöllään ja kultainen ampumamerkki rinnassaan, joka varmasti teki vaikutuksen hänet tavanneisiin rajavartioihin, jotka eivät estäneet rajalle saapumista. Pentikäinen kertoi heille olevansa liikkeellä pääesikunnan salaisissa tiedustelutehtävissä.
Täyttä varmuutta ei ole siitä, mitä Pentikäiselle tapahtui rajan takana. Kerrotaan, että hän olisi opiskellut hyvällä menetyksellä Lenin-koulussa ja että hän olisi toiminut Espanjan sisällissodassa everstin arvoisena asiantuntijana. Neuvostoliiton mukaan hän olisi kuollut vuonna 1942 vankileirillä, koska häntä siinä vaiheessa pidettiin suomalaisten lähettämänä agenttina, mutta suomalaiset väittävät nähneensä hänet sodan jälkeen Helsingissä valvontakomission everstiluutnanttina. Pentikäisen on myös väitetty 1940-luvun lopulla toimineen Neuvostoliiton sotilastiedustelun GRU:n vakoilujohtajana Espanjan ja Ranskan alueella. Hänen kerrotaan asuneen Ranskassa lähellä Sveitsin rajaa.
Tässä on nähtävillä Vilho Pentkäisen juuri ennen pakoaan vuonna 1933 kuvaama lyhyt elokuva Uudet hyökkäysvaunut Hämeenlinnassa ja luulen, että kopio filmistä toimitettiin myös Neuvostoliittoon. Yllättävää, että Suomen puolustusvoimilla oli jo vuonna 1933 käytössään vedessä uiva amfibiopanssarivaunu.
https://kavi.finna.fi/elavamuisti/Record/elavamuisti.elavamuisti_video_2236
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti