keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Housut kinttuihin

Tähdet kertovat komisario Palmu-elokuva olisi varmasti myynyt paremmin, jos siihen olisi otettu housut kinttuihin-kohtaus. Nimittäin tuo elokuvan majuri Carl Gustaf Vadenblickin esikuva S. O. Lindgren oli juuri opittu tuntemaan kansan keskuudessa hellittelynimellä "Housut kinttuihin"-everstiluutnantti.

Hellittelynimen taustalla on yleistä huomiota herättänyt tapaus, jossa Lindgren otti haulikolla uhaten kiinni salametsästyksestä epäilemänsä pistooliammunnan olympiavoittaja Pentti Linnosvuon ja tämän kaksi kaveria, jotka jänismetsällä ollessaan eksyivät everstiluutnantti Lindgrenin metsästysmaille.

Kiinniottoa tehostettiin ampumalla varoituslaukauksia ja kiinniotettujen mahdollinen pako estettiin vaatimalla, että heidän tuli laskea housut kinttuihin, jota vaatimusta tehostettiin varoituslaukauksella. Melkoisen hupaisa kohtaus edellä kerrotusta olisi saatu Palmu-elokuvaankin, jos komisario Palmu, murharyhmän päällikkö tuomari Virta ja ylietsivä Kokki olisi siinä marssitettu haulikolla uhaten housut kintuissa poliisilaitokselle.

Aiheetta Lindgren ei jänismiehiä pidättänyt, sillä Porvoon kihlakunnan oikeudessa Pentti Linnosvuo sai laittomasta metsästyksestä ja toisen irtaimen omaisuuden luvattomasta käyttämisestä 6 000 markan sakot. Hänen metsästyskaverinaan olleille maanviljelijälle langetettiin 5 000 markan ja opiskelijalle 3 500 markan sakot.

Kiinniottaja Lindgrenin tuomio oli kovempi, sillä Porvoon kihlakunnanoikeus tuomitsi Lindgrenin seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen ja 10 000 markan sakkoihin muun muassa yksinteoin tehdyistä ampuma-aseen varomattomasta pitelemisestä, aseen nostamisesta kolmea henkilöä vastaan, laittomasta kiinniotosta, pakottamisesta ja solvauksesta.

Edellä kerrottu tapaus palauttaa mieleeni sen, että kerran Heinolassa eräs vääpeli evp. otti pistoolilla uhaten kiinni pikkupojat, jotka olivat varkaisilla hänen omistamallaan omenapuulla ja sen jälkeen edelleenkin pistoolilla uhaten marssitti heidät poliisilaitokselle. Omenavarkauden yrityksestä selvittiin sakoilla, jotka tuomittiin laittomaan uhkaukseen syyllistyneelle evp. vääpelille.

Houstut kinttuihin tapauksesta enemmän tässä: https://www.is.fi/urheilulehti/parhaat/art-2000008636267.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti