perjantai 26. tammikuuta 2024

Mikko Porvalin luento

Olipa todella mielenkiintoinen luento, kun kirjailija, juristi, rikostutkintaan erikoistunut poliisi ja tiedusteluhistorian tutkija Mikko Porvali vieraili Rautalammilla puhumassa aiheesta "mitä menetimme, kun menetimme Karjalan". Itse opin harvinaisen hauskasti pidetystä luennosta ainakin kolme uutta asiaa.

Ensiksikin sen, että Suomi ei niinkään lähtenyt jatkosodan alla Saksan kelkkaa heimoaatteen tai suursuomihengen innoittamana, vaan kysymys oli leivästä. Talvisodassa luovutettu Karjala oli tuottanut suuren osan maamme leipäviljasta ja niinpä sitten jatkosodan alla maamme ruokaviljatuotanto kattoi vain 30 % maamme kulutuksesta. Viljaa pystyttiin tuomaan Suomeen vain Saksan hallitseman Itämeren kautta, joten se asia ratkaisi, kenen kelkkaan lähdettiin.

Toinen myöskin ruokahuoltoon liittyvä uusi tieto oli, että ennen sotaa Suomen ainut sokeritehdas sijaitsi luovutetussa Karjalassa Antreassa, ja uusi tieto minulle oli myös se, että meillä yleensä viljeltiin sokerijuurikasta jo 1930-luvulla. Sokerijuurikas on muuten viljelykasveista tehokkain kaloreiden tuottaja, koska meilläkin voidaan tuottaa sokeria 5-6 tonnia hehtaarilta ja lisäksi juurikkaan naatit ja sokeritehtaan jalostusjäte melassi kelpaavat rehuksi. Siihen en pysty ottamaan kantaa, olisiko maamme leipävaje pystytty täyttämään sokerijuurikkailla.

Sen lisäksi, että Porvali puhui historiasta, ennusti hän myös tulevaisuutta ja kertoi kuulijoilleen ilmeisen luottamuksellisesti, että jos kuulijalla on ylimääräistä rahaa, kannattaa ne sijoittaa Rovajärvelle perustettavaan baariin, jonka toimintaan kannattaa kytkeä myös erilaisia pyllistely- ja ketkuttelupalveluja, koska Rovajärven harjoitusalueella tulee lähi vuosina liikkumaan paljon Nato-sotilaita. Rovajärvi on Porvalin mukaan sikälikin hyvä seutu baaritoimintaan, koska poliisit ovat kaukana.

Mikko Porvalin mielenkiintoisen ja vakavasta aiheestaan huolimatta hauskan luennon voi kuunnella tästä linkistä parin viikon ajan: https://www.facebook.com/rautalamminkunta/videos/370648425672029

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti