lauantai 28. toukokuuta 2022

Ihmisen ja r-ZZän sekasikiö

Muistanpa, miten eilen mainittu naivistinen taiteilija Martti Huuhaa Innanen vielä 1990-luvulla ihan häpeämättömästi uskalsi kertoa, että suomalainen on ihmisen ja r-ZZän risteymä. Nykyäänhän tuollaisen sanominen käynnistäisi rikosprosessin, joka varmasti oikein olisikin.


Toisaalta Innasen mielipiteessä on vinha perä. Itsekin olen kymmeniä kertoja käynyt itärajan takana ja ihmetellyt, miten sikäläinen alkuperäisväestö näyttää ihan itäsuomalaiselta. Se eroavuus on kuitenkin tutkimuksissa löytynyt, että samanlaisesta geeniperimästä huolimatta itärajan takana esiintyy allergiaa kahdeksan kertaa Suomea vähemmän - olisiko niin, että siellä asuntokanta ei ole niin homeen pilaamaa kuin meillä.

Muutama vuosi sitten kävi Pietarin Zenitin kakkosjoukkue pelaamassa Kuopiossa ja huvittavaa oli todeta, että pietarilaiset näyttivät ihan savolaisilta ja kuopiolaiset taas olivat valtaosin afrikkalaistaustaisia.

Peliä katsellessani ymmärsin sen, miksi raviurheilussa hevoset jaetaan kylmä- ja lämminverisiin. Samanlainen jako olisi saatava myös jalkapalloiluun, koska pohjoisen kansojen fyysiset ominaisuudet eivät riitä tasapäiseen kilpailuun etelämaalaisten kanssa pelattaessa - sen sijaan moukarinheitossa mustat miehet eivät meille pärjää.

Pietarin Zenith tunnettiin ainakin ennen hyvin rasistisena joukkueena eikä se hyväksynyt vähänkään tummempia pelaajia joukkueeseensa. Niinpä Zenithin menestys kansainvälisillä areenoilla on ollut vaatimatonta.

Sen sijaan joukkueen faniporukka on saavuttanut mainetta erinomaisina huligaaneina. Kannattajajoukkion kannustus huuto tarkoittaa suomennettuna jotain sellaista, että "Pietarin Zenithin kannattajilla seisoo aina", joka kertoo paljon tuon joukkion luonteesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti