En ole kuvataiteellisesti kovin lahjakas, vaan pikemminkin päinvastoin, koska olen tiettävästi ainoana maassamme jäänyt kansakoululaitoksemme historiassa laiskanläksylle piirustuksesta, koska minun paperilleni vaahteranlehti ei hahmottunut oikein.
Siitä huolimatta olen sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää, sitä mieltä, että eilisessä jutussani mainittu Martti Innasen maalaus vuodelta 1989 nimeltään "Vasili Loponen, Petroskoin rautatieaseman käymälän vanhempi tarkkailija", osoittaa suoranaista neroutta.
Työnsankari Loposen olemuksesta kuvastuvat eletyn elämän jäljet. Hän on varmasti tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran käymäläalalla ja edennyt nuoremmasta käymälätarkkailijasta lopulta työnveteraanina esimiestehtäviin eli vanhemmaksi käymälätarkkailijaksi, ja sarkapuseron miehustaa koristava mitali todistaa vuosikymmenien moitteettomasta palveluksesta.
Miehen olemus on niin karheanlämmin, että hänestä voisi tehdä vaikkapa pehmolelun lapsille. Otsan juonteetkin ovat taiteellisesti symmetriassa tyypillisen venäläisen piippalakin lipan kanssa. Tukan ja parran harmaus on juuri samaa sävyä kuin mahorkkasätkän sauhu.
Innasen maalauksissa meitä suomalaisia ja venäläisiä yhdistää taipumus nenänkaivuuseen ja kummankin kansan edustajista on joka kymmenes kuvattu sormi sieraimessa, ja Vasili Loponen sattuu olemaan juuri se kymmenes. Kuitenkaan se tapa ei miestä pahenna, sillä kukapa ei nenän kaivelusta tykkäisi.
Vasili Loposeen voi tutustua tästä http://tampereelta.blogspot.com/2011/03/martti-huuhaa-rajayttaa.html .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti