tiistai 10. toukokuuta 2022

KAMAZ

Olen yrittänyt avoimista lähteistä selvittää syytä Venäjän ilmavoimien vaisuuteen, sillä onhan erikoista se, ettei edes voiton päivän pääparaatin ylilentoa onnistuttu suorittamaan.


Monet asiantuntijat näköjään väittävät, että ylilento peruuntui, koska pelättiin Moskovaan tuodun Stingereitä tai koska epäiltiin, että joku lentäjä saattaisi ampua ohjuksen Putinin eriöön.

On myös epäilty, että venäläisiltä ovat koneet tai lentäjät loppuneet, koska menetykset Ukrainassa ovat olleet suuret. Tosin Ukrainan mukaan alas olisi ammuttu Venäjän noin 2.000 sotakoneesta vasta noin 190, joten kyllä niitä vielä pitäisi olla paljon jäljellä.

Itse pitäisin parhaana selityksenä Venäjän ilmavoimien vaisuuteen erään rekkakuskin kertomuksen paljastusta. Tämä Scanian kuljettaja oli nimittäin vertaillut tapaamansa venäläisen kollegan kanssa ajokkiensa ominaisuuksia.

Kamazilla ajanut venäläinen oli ollut kerrassaan ihmeissään siitä, että Scanian moottorilla oli ajettu jo yli miljoona kilometriä, kun Kamazin moottori pitää vaihtaa jo 200.000 kilometrin jälkeen. Kamazilla ajettaessa pitää myös aina kolmen tunnin ajon jälkeen pitää tauko ja antaa moottorin jäähtyä, joka asia kuulosti Scania-miehestä erikoiselta.

Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että Venäjällä on kyllä paljon hävittäjiä jäljellä, mutta moottorit ovat niistä lennetty loppuun Syyrian ja Ukrainan erikoisissa operaatioissa.

Muuten ainakaan autojen moottoreiden tiheään tapahtuvat vaihdot eivät ole vain huono asia, sillä vuonna 1969 Pihtiputaalla ammuttiin kerralla neljä poliisia. Paikkakunnan viides poliisi pelastui, koska hän oli vaihdattamassa poliisiautona toimineeseen Popedaan uutta moottoria, koska edellinen oli kestänyt vain 50.000 kilometriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti