sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Stalinin kuolema

Vaan ei ole Suomi enää suomettunut ainakaan Venäjän suuntaan. Edellisen kylmän sodan aikaan maamme televisiossa esitetty neuvostovastainen komedia Silkkisukat synnytti melkoisen älämölön, koska sen esittämisen pelättiin vaarantavat hyvät suhteet silloiseen hyvään itäiseen naapuriin, mutta eilen esitettiin vahvasti neuvostovastainen tragikomedia Stalinin kuolema eikä se ole synnyttänyt mitään älämölöä.

Tosin onhan se hieman arveluttavaa, että valtion omistaman Ylen kanavalla esitetään tyranni Stalinin kuolemaa käsittelevä elokuva samaan aikaan kuin julkisuudessa spekuloidaan naapurin nykyisen tyrannin epäillyillä vakavilla sairauksilla. Ihan hyvin voisi epäillä, että Putinin kylmenevän kalmon ympärillä saatetaan hyvinkin käydä yhtä dramaattinen valtataistelu, jollainen nähtiin kusilammikossaan kuolemaa tekevän Stalinin ympärillä.

Itse tosin epäilen, että Putin sittenkin vain näytteli mielen ja ruumiin sairauksia pitäessään kauhistuttavan puheensa helmikuun 22. päivän aamuna. Sen puheen jälkeen Länsi uskoi, että noin hullu ja kuolemansairas mies pystyy hyvinkin käynnistämään ydinsodan ja niinpä Ukrainaa ei ole uskallettu auttaa kuin ihan pikkuisen.

Itse muuten uskon, että jos Länsimaat olisivat heti hyökkäyksen ilmoittaneet antavansa Ukrainalle kaiken mahdollisen aseavun ja vaikkapa hirmuisen määrän rahaa, sota olisi jo päättynyt. Jos vaikka Suomi olisi ottanut miljardin lisää velkaa, joka ei tässä konkurssissa ole paljoa, avustaakseen hyökkäyksen uhria ja muut Länsimaat olisivat tehneet suhteessa saman päätöksen, Venäjän fasistinen hyökkäys olisi jo torjuttu, sillä Ukrainaa olisi saanut tukea reilut 200 miljardia euroa.

Muistelen, että vaikka Länsi on taantuva talous, niin kuitenkin se tuottaa noin puolet ihmiskunnan kansantuotteesta, kun taas Venäjän osuus on vain 1,65 %.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti