Ei mitään paskapontikkaa

Eilen mainittu päämajan upseerien suosima Marskin ryyppy oli sangen hienostunut cocktail, joka sisälsi 97 % akvaviittia, 2 % vermuttia ja 1 % giniä. Sen sijaan sota-aikana miehistöllä ei ollut mahdollisuutta hankkia yhtä hienoja cocktaileja, mikäli on yhtään uskominen muutama vuosi sitten ilmestynyttä Jonna Pulkkisen ja Mika Wistin kirjaa Viinalla terästetty sota ja miksi ei olisi uskominen.


Kirjassa paljastetaan, että korpisotureiden humalan halu oli välillä niin voimakas, että miehet olivat valmiit nauttimaan juomaa, jonka valmistuksessa oli käytetty vallan sitä ihtiään. Ainakin eräässä porukassa oli hyvin taitava pontikkamestari, jonka johdolla prosessi aloitettiin keräämällä näkkileipää, joka lieneekin se normaali vaihtoehto mäskiä tehtäessä. Näkkileipää ei kuitenkaan ollut pula-aikana riittävästi ja niin oli turvauduttava raaka-aineen kierrätykseen.

Kenttäkäymälän takana olevasta ojasta mätettiin kaikki ulosteet kalliolle kuivumaan ja tämän kierrätysraaka-aineen kuivettua, se mätettiin käsin mäskitynnyriin näkkileipien sekaan. Kun mäski oli tarpeeksi käynyt, se keitettiin pontikaksi. Kirjan mukaan valmista ainetta ryypättiin sitten suurella halulla ja itse tarinan kertoja muistelee sanoneensa, että "tuossa on niin vähän paskaa, ettei se mitään haittaa". Se ei siis ollutkaan mitään paskapontikkaa.