maanantai 11. heinäkuuta 2022

Berijan kuolema

 

Toissailtaisen Stalinin kuolema -elokuvan innoittamana yritin etsiä edes jonkinlaista Lavrentin Berijan elämäkertaa, mutta sellaista ei ainakaan suomen kielellä näytä löytyvän, vaikka kyllä hänen elämässään olisi ainesta hyvään kirjaan sen verran mielenkiintoinen ihminen hän kaikessa kauheudessaan oli.
Vaikka Tbilisin Dynamon jalkapallojoukkueen kovaotteinen oikeapuolustaja Lavrentin Berija, joka jalkapallouransa jälkeen toimi KGB:n johdossa, olikin ihmishirviö, niin tyhmä hän ei ollut. Hän vastasi Neuvostoliiton vankileireistä ja havaitsi pian, ettei orjatalous ollut kustannustehokasta enää 1950-luvulla, vaan tuotti tappiota. 
 
Viisaana miehenä Berija ehti käynnistää vankileirien tyhjentämisen heti Stalinin kuoleman jälkeen, mutta sitten neuvostokansan vapauttamisen keskeytti nenäsiltaan osunut pistoolinluoti.
Stalinin kuolemassa annetaan ymmärtää, että Berija olisi ollut miljoonia ihmisiä tuhonnut ihmishirviö ja pedofiili, mutta Arvo Ei-Poika Tuomisen viimeisimmän kirjan Suomi ja Venäjä - koko tarina luettuani en enää ole varma, että Berija olisi ollut pedofiili. Tuomisen kirjan mukaan hän ei jahdannutkaan öisin pikkutyttöjä Moskovan kaduilla, vaan tämä tarina on hänen vastustajiensa liikkeelle laskema valhe, jolla perusteltiin maailmalle miehen kuolemantuomiota näytösoikeudenkäynnissä. 
 
Berijan syrjäyttämisestä ja teloituksestakin on levitetty ilmeisesti väärää tietoa. Esimerkiksi Stalinin kuolema-elokuvassa pidätyksen suorittaa marsalkka Georgi Zukov eräiden puna-armeijalaisten kanssa, jotka salakuljettivat hallituksen kokoukseen aseita ja kukistivat paikalla olleet KGB:n miehet. Tuomisen kirjan mukaan pidättäjät sen sijaan ryntäsivät kokoushuoneeseen sen jälkeen, kun pääministeri Georgi Malenkov oli painanut pöydän alla ollutta hälytysnappulaa. Tuomisen mukaan myös tuleva pääsihteeri Leonid Brezhnev oli mukana rynnäkössä pistooli kourassa, vaikka ei ollutkaan armeijan miehiä. 
 
Kekkosen kaveri Nikita Hrutshev sai Berijan tappamisen jälkeen hyvän miehen maineen maailmalla, kun hän jatkoi vankileirien purkamista. Mikään suuri humanisti Hrutshevkaan ei ollut, sillä hänellä oli hyvin veriset kädet Ukrainan kansanmurhan jäljiltä. Olisi mielenkiintoista nähdä laskelma siitä, kumman jäljiltä löytyi enemmän ruumiita.
 
Berija oli tavallaan edellä aikaansa. Hän suunnitteli samanlaista talousjärjestelmää, joka on Kiinassa synnyttänyt talousihmeen, jonka seurauksena Usa:kin on romahduksen partaalla. Yhden puolueen hyvin raaka diktatuuri yhdistettynä hyvin raakaan kapitalistiseen talousjärjestelmään näyttää synnyttävän ainakin jossain tapauksissa hirmuisen talouskasvun, koska valtio pystyy tekemään hyvin kovia päätöksiä hyvin nopeasti. 
 
Muuten Putin on näköjään palauttamassa Venäjää Berijan viitoittamalle tielle ja nähtäväksi jää, onnistuuko hän, vai ovatko venäläiset jo nauttineet ihmisoikeuksista niin paljon, etteivät niistä enää suostu luopumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti