perjantai 8. heinäkuuta 2022

Varapuolustusministeri Axel Berg

Pitää pikkuisen vetää takaisin aiempia väitteitäni siitä, miten Karjala olisi ollut ihan terävintä tieteellisteknistä kärkeä tsaarin ajalla. Nimittäin esimerkiksi selvää neuvostoropakantaa on se, että radio olisi venäläinen keksintö, sillä kapitalistiset tiedemiehet ovat todistaneet, että italialainen Marconi keksi ensimmäisenä radion.

Tosin ihan samoihin aikoihin laitetta kehitti Pietarissa myös venäläinen Aleksandr Popov, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, että sittenkin vasta toinen radioyhteys maailmassa luotiin tammikuussa 1900 Kymin Kuutsalon ja Suursaaren välille.

Myöhemminkin elektroniikan taso oli Karjalassa maailman huippua. Esimerkiksi jo jatkosodan alussa Neuvostoliitolla oli käytössään tutkia. Ne oli Puna-armeijalle kehittänyt vahvasti viipurilaistaustainen Neuvostoliiton tiedeakatemian jäsen Axel Berg.

Berg kohosi sittemmin urallaan vallan Neuvostoliiton varapuolustusministeriksi, vaikka olikin välillä pitkään vangittuna poliittisesti epäilyttävänä, sillä hän oli aloittanut sotilasuransa Englannin laivaston sukellusveneen navigaattorina.

En muuten keksi yhtään kappaletta syitä, etteikö Axel Berg olisi ihan hyvin voinut olla taustaltaan myös Uukuniemen Bergejä. Tietääkseni lähes jokaisessa perinteisessä uukuniemeläisessä suvussa on pisara Bergiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti