keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Pirunpöytä

Satunnaisen matkailijan kannattaa huomioida, että Kiteen kaupungin Kesälahden pitäjän Hummovaaran kylässä sijaitsevan Lönnrotin petäjän lisäksi kannattaa hänen tutustua myös petäjästä noin 600 metrin päässä olevaan kuppikiveen, jota kutsutaan Pirunpöydäksi.

Suomesta on löytynyt noin 500 kuppikiveä, joiden kuoppien merkityksestä on useita oletuksia. Wikipedian mukaan kuppikivet olivat luultavasti uhripaikkoja. Uhreja, kuten viljaa tai naisten rintamaitoa, jätettiin kiven koloihin suvun vainajille, haltijoille tai maahisille sato- ja pyyntionnen toivossa. Jotkut uskoivat, että kuoppiin jääneellä sadevedellä on parantava vaikutus. Loitsuilla myös kipuja ja vaivoja karkotettiin kiven reikiin.

Uukuniemen Papinniemen leirintäalueellakin on näyttävä luonnonmuodostelma, jota monet pitävät kuppikivenä; sekin satunnaisen matkailijan kannattaa käydä katsomassa. Itse muistan lapsuuteni onkimatkoilta, että Petäisen rannallakin on laakea tasainen kivi, jossa on ihan kengänjälkeä muistuttava kuoppa, hyvä ettei siitä erotu Nokia-yhtiön leima. Täytynee vielä joskus etsiä tuo kivi ja tarkastaa, ettei  vain ole muinaisten esi-isien tekosia.

Tässä lisätietoa Pirunpöydästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirunp%C3%B6yt%C3%A4


 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti