Ei ole täällä mitään pysyvää sanotaan jo jossain virressäkin ja niinhän se on. Olen jo 43 keväänä meditoinut Uukuniemen Pyhäjärven rannalla toljottaen saksanseisojakoiran lailla veden päälle kaartuvaa koivua, mutta enää se ei enää kaarrukkaan veden päälle, vaan on talven aikana katkennut järveen. Vain pelkkä kannon tynkä on tästä jalosta koivusta jäänyt jäljelle.
Tuossa vähän matkan päässä on Kellokivi, joka on saanut nimensä siitä, että 1600-luvulla seudulle muuttaneet savolaiset imperialistit, jotka lienevät olleen paikkakunnan nykyisten Härkösten, Suutaristen ja Tiaisten esi-isiä, jotka nimet ovat tuttuja maamme urheilun ja musiikin historiasta, upottivat hyvän tarinan mukaan ortodoksien kirkonkellon Kellokiven lähelle.
Kellon kieli löytyikin rannalta jokunen vuosi sitten, mutta itse kelloa ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty. Ja eilen tuli mieleeni, ettei sitä varmaan koskaan löydetäkään, koska eivät savolaiset sentään niin tyhmiä olleet, että olisivat kalliin kellon heittäneet järveen, vaan kyllä se varmaan suurella rahalla myytiin aseteollisuuden tarpeisiin. 1600-luvulla tykit olivat vielä pronssia ja eiköhän Uukuniemenkin kello päätynyt sotaisan Ruotsin armeijan tykin putkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti