keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Hail

Huolestuttava on englannin kielen valta-asema maailmassa. Nykyajan nuoriso ei näytä enää hallitsevan vanhan sivistyksen ja tieteen kielen saksan alkeitakaan. Muistanpa, kun edellisen kerran joskus 60-luvulla näin Suonenjoella kaupan näyteikkunaan raapustetun Heil Hitler-tervehdyksen hakaristillä vahvistettuna, oli Heil-sana ihan oikein kirjoitettu, vaikkakin hakaristi oli piirretty väärin päin.

Silloin tästä poliittisesta skandaalista kirjoitettiin isosti ainakin silloisessa pitäjänlehdessä. Nyt hakaristi ja virheellisesti raapustettu Hail Hitler ja oikeaan asentoon raapustettu hakaristi ovat palanneet taas Suonenjoen katukuvaan, sillä ne on raapustettu erään tyhjillään olevan liikekiinteistön ikkunaan, mutta enää ne eivät näytä hetkauttavan muita kuin minua.

Luulen, että jos ikkunaan olisi raapustettu Venäjän hyökkäyssodan symboliksi noussut Z, niin yleisönosasto olisi reagoinut voimakkaasti. Tässä yhteydessä en malta olla kertomatta, että tiettävästi Putininkin tarkoitus oli käyttää sodassaan hakaristitunnusta, eli kahta ristissä olevaa Z-kirjainta, mutta se ei onnistunut, koska joku oli varastanut sen toisen Z:n.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti