perjantai 17. toukokuuta 2024

Kgb:n mies

Eilen mainittu Matti Volvo Markkanen eli värikkään elämän, mikäli yhtään on uskominen elokuvaohjaaja Taavi Kassilan kirjaa Kameleontti ja miksi ei olisi. Kameleontti kertoo esimerkiksi Markkasen toimineen nuoruudessaan vakoojana KGB:ssä ja taistelijana ranskalaisessa OAS-terroristijärjestössä.

Itsekin epäilin noita savolaisen Markkasen kertomia asioita ja uskoin että vastuu niiden totuudellisuudesta jää kuulijalle, mutta hämmästyin, kun luin Suojelupoliisin virallisen historian ja siinä kerrottiin, että Supo tosiaan seurasi Markkasta ja piti häntä vallan KGB:n Moskovan kurssin käyneenä miehenä. Vahva todiste käydystä Moskovan kurssista oli se, että Markkasen kauluspaidat oli pilattu juuri samalla tavalla kuin Neuvostoliiton pesuloissa oli tapana. Supon agentti oli siis käynyt tutkimassa Markkasen vaatekaapin.

Markkasen isä Olavi Markkanen toimi sotien aikana saksalaisten ja suomalaisten sotilaiden yhteysupseerina, ja oli yhteyksissä myös venäläisiin, ja Markkasen mukaan sai poikansa näillä yhteyksillä KGB:n palvelukseen. Siviilissä Mikkelin kansanopistossa lausuntaa opettanut Olavi Markkanen ei sentään ollut kommunisti, mutta kansallissosialisti kuitenkin.

Muistelmissaan Markkanen kertoo ajautuneensa rikolliseksi, koska terroristijärjestö OAS:n riveissä hän taisteli yhdessä rakastamansa nuoren neitosen kanssa, mutta tyttö, jota hän lempi, sai surmansa taistelussa ja niinpä tuli Volvostakin julma ryöväri, kuten laulussa sanotaan. Mutta eppäillä tuotakin tarinaa soppii.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Markkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti