sunnuntai 1. helmikuuta 2026

Aira Sinervo ja hiihtourheilu

Niin kummallista kuin se onkin, niin vuonna 1960 ilmestynyt Aira Sinervon kirjoittama romaani Koskessa kolisten liittyy Suonenjoen värikkääseen hiihtohistoriaan. Aira Sinervo toimi vuosina 1955-56 Iisveden työväenopiston johtajana ja julkaisi tästä ajasta edellä mainitun kirjan. Kylmän sodan vuosina teos jotenkin unohdettiin, oli se sen verran edellä aikaansa. Mikään aatesuunta ei kirjaa hyväksynyt. Mutta hyvä kirja se on silti ja on kunniapaikalla hyllyssäni.

Kirjasta löytyy tunnistettavia paikkakunnan henkilöitä, vaikkakin keksityillä nimillä. Eilen mainitsemani Aku Kukkonen, joka hiihti Jalkas-Kallen kanssa samassa viestijoukkueessa, on yksi tunnistettavista hahmoista. Sinervon teos ei anna suonenjokelaisista kovin mairittelevaa kuvaa, vaan helsinkiläistyttö pitää meitä jostain syystä, jota en voi alkuunkaan ymmärtää, tyypillisinä savolaisina venkoilijoina.

Parhaiten Airi Sinervo muistetaan hänen runostaan Raja, joka on sävellettykin. Luulen, että herkkä runotyttö sai runoonsa aineksia suonenjoen poliittisesta ilmapiiristä. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Iisvedellä jatkuu yhä maamme pitkäaikaisin työtaistelu, sillä noin sata vuotta sitten alkanutta sahatyöväen lakkoa, joka tunnetaan nimellä Rilla-lakko, ei ole vieläkään onnistuttu päättämään.

Käsittääkseni Rilla-lakko oli luonteeltaan poliittinen, koska se suuntautui Rilla-nimistä sahan työnjohtajaa vastaan, jota pidettiin Iisvedellä liian oikeistolaisena, koska hän oli sosialidemokraatti. Lakkoon menneet työntekijät pääsivät heti töihin toisille sahoille ja niinpä kukaan ei ole muistanut päättää tätä työtaistelua. Yleensähän savolaisten hommat ovat aloittamista vaille valamiita, mutta tämä lakko on kuitenkin päättämistä vaille valamis.

Huomaanpa, että Aira Sinervon Raja-runo on taas sanomaltaan ajankohtainen, koska eräs säe kuuluu näin:
Kaiken maailman välillä raja,
kahden rintaman välillä viha,
kahdelta taholta kaikuu huuto:
”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!"

Minusta uukuniemeläisen Petri Tiaisen johtaman Raittiusyhdistys Koiton laulun-kuoron tulisi pitää kirkkokonsertti Uukuniemi-juhlien yhteydessä ja kajauttaa tuo Raja niin täysin palkein, että sanoma kantautuisi myös itärajan yli. Hiljennymme kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia:
https://www.youtube.com/watch?v=FHQR7jfwGUI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti