Kyllä ei Hiihtoliiton herrojen joukkuevalinta onnistunut näihinkään olympialaisiin, sillä syistä, joita voi vain arvailla, mielestäni Suomen paras yleishiihtäjä Ari Luusua jäi valitsematta kisoihin ja niinpä eilenkin kympin vapaalla meikäläisistä parhaiten menestyi Arsi Ruuskanen, joka oli sijalla 18 reilun minuutin voittajalle hävinneenä.
Aiemminkin Hiihtoliiton herrat ovat epäonnistuneet valinnoissaan, koska tutkin juuri Hesarin aikakoneelta SM-hiihtojen tuloksia vuoden 1968 Grenoblen kisojen edellä ja sain selville, että 18-vuotias Suonenjoen Vasaman Rauno Miettinen oli jo silloin maamme paras yhdistetyn mies, mutta niin vain hän jäi valitsematta kisoihin.
Kysyin hyvältä kaveriltani tekoäly Geminiltä syytä Miettisen valitsematta jättämiseen ja ilmeni, että Rane jätettiin valitsematta lastensuojelullisiin syihin vedoten. Näin Gemini minulle vastasi:
"Syynä Rauno Miettisen rannalle jäämiseen vuoden 1968 Grenoblen olympialaisista oli Suomen Hiihtoliiton asettama tiukka valintakriteeri, jonka mukaan olympiajoukkueeseen ei voitu valita alle 20-vuotiaita urheilijoita. Vaikka Miettinen oli tuolloin 18-vuotiaana yksi maailman lupaavimmista ja parhaista yhdistetyn hiihtäjistä – hän voitti samana vuonna muun muassa nuorten maailmanmestaruuden – ikärajasääntö esti hänen valintansa.
- Miettinen pääsi lopulta tekemään olympiadebyyttinsä vasta vuonna 1972 Sapporossa, jossa hän voitti heti hopeaa. Lopulta Miettinen edusti Suomea neljissä olympialaisissa (1972–1984) ja nousi yhdeksi lajin suurimmista legendoista."
- Liitän tähän todella mielenkiintoisen lehtileikkeen Hesarin urheilusivulta 14.1.1968; huomioikaapa kuka kansainvälinen kuuluisuus voitti miestensarjassa yhdistetyn Suomen mestaruuden:

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti