Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli aamulla eläkkeelle jääneen rikospoliisi Kimmo Nokkosen haastattelu otsikolla "Latu vei metsään", jossa hän kertoo näkemyksiään hiihdon dopingongelmasta. Sen luettuani mietin, että viitsinkö seurata tänään alkaneita talviolympialaisia, koska ainakin Nokkonen on sitä mieltä, että huijarit ovat edelleenkin vahvoilla hiihtourheilussa. Mikroannoksina voi epoa edelleenkin käyttää ja omaa verta voi tankata vähäisiä määriä ilman, että niitä voisi testeillä havaita.
Mietinpä sitäkin, että ovatko suomalaishiihtäjätkään voittaneet suurkisamitaleita sodan jälkeen ilman kiellettyjä lisäaineita. Uskon, että suomalaismitaleita on ainakin menetetty sen vuoksi, ettei huolto ole toiminut suunnitellusti. Muistan, miten pikkupentuna vallan järkytyin, kun Oslon vuoden 1966 MM-hiihdoissa Arto Tiainen jäi toiseksi viidelläkympillä ja itki maalissa, koska viimeisellä virkistyspaikalla ei ollutkaan tarjolla "lämmintä" mustikkamehua. Ja vuoden 1964 Innsbruckin kisoissa Kalevi Hämäläinen johti 35 kilometrin kohdalla ylivoimaisesti, mutta sitten hän sammui täysin, koska huoltomiehellä ei ollutkaan tarjota "tulikuumaa" mustikkamehua.
Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieleen, että suurhiihtäjä Aku Kiuru on lausunut seuraavaa; monien mielestä ihan realistinen näkemys, kun hän sanoi, että: "Kyl miusta on ihan höpönpaskaa koko touhu. Mitä se kenellekään kuuluu, syökööt mitä tykkäävät saatana, kun kovaa kulkoovat vaan. Kun ei saaha kumminkaan sitä loppumaan!"
Akun näkemyksiä hiihtohuijauksiin voi kuunnella tästä: https://yle.fi/a/20-97047
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti