tiistai 10. helmikuuta 2026

Kapasen sukset

Moni savolainen on aloittanut hiihtoharrastuksensa Kapasen suksilla. Erään Kapasen suksen kärjestä löysin äärimmäisen pienen himmeän merkinnän "1921", joten ilmeisesti suksiseppä Kapanen aloitti hikilautojen valmistamisen silloin. Tehdas toimi Suonenjoella 1960-luvulle asti, jolloin omistaja Aulis Kapanen muutti Australiaan. Matti Karhu, joka  aloitti puusepän uransa Kapsella 1960-luvun alussa, kertoi, että omistajan lisäksi tehdas työllisti neljä miestä ympäri vuoden, joten siellä valmistettiin luultavasti tuhansia suksipareja vuosittain. 

Kapasella oli sikäli hyvä palvelu, että siellä myös korjattiin kärjestä katkenneita suksia ja tarinan mukaan korjaus maksoi 5 markkaa ja tarinan mukaan palvelu oli erittäin asiakasystävällistä, koska syrjäkylällä asuva saattoi antaa katkenneen suksensa linja-autokuskille, joka vei suksen Kapaselle ja myös toi sen muutaman päivän kuluttua takaisin. Korjauksen hinnan pystyi maksamaan linja-autokuskille, joten hyvin pelasivat palvelut siihen aikaan myös maaseudulla.

Matti Karhu vahvisti sen tiedon, että Kapanen valmisti myös jääkiekkomailoja. Nykyään Kapanen-merkkinen maila olisi kysytty tuote maailmalla, sillä neljä Kapasta on pelannut menetyksellä NHL:ssä ja kuusi Suomen miesten maajoukkueessa. Kapasten sukujuuret ovat itärajan takana Uukuniemellä.

Aulis Kapanen harrasti myös kilpahiihtoa, mutta huippuhiihtäjä Niilo Väisäsen poika Antti, joka itsekin menestyi kisaladuilla 1980-luvulla, kertoi, että eräissä Jalkalan kylän kilpailuissa Kapanen lähti matkaan minuutin Niilo Väisästä ennen, mutta kun Niilo pyysi häneltä latua jo ensimmäisellä kierroksella, keskeytti Kapanen kilpailun ja lopetti samalla kilpahiihtäjän uransa.

Tuo edellä mainittu Jalkalan kylä on virallisissa asiakirjoissa Sianjalan kylä ja sikäläinen kylätoimikunta voisi muuttaa tienviitan merkinnän Jalkalan sijasta Sianjalaksi. Tästä tulee mieleeni, että yhteen aikaan Heinolassa ollut tienviitta, jossa luki Tissinpohja, oli maamme varastetuin tienviitta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti