Eilinen olympialaisten ratkaisevan tärkeä jääkiekko-ottelu Suomen ja Sveitsin välillä palautti mieleeni neljän vuoden takaisen Pekingin olympialaisten ratkaisevan tärkeän alkusarjan päätösottelun Suomen ja Ruotsin välillä. Silloinhan Ruotsi johti kahden erän jälkeen ansaitusti 3-0 ja ottelu näytti ratkenneelta.
Sitten kuitenkin Kuopion Kalpan kasvatti Teemu "Härski" Hartikainen kavensi tilannetta tekemällä yhden maalin ja Suonenjoen Kiekkokarhujen kasvatti Iiro Pakarinen teki peräti kaksi maalia, jonka jälkeen varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin 3-3. Jatkoaikaa ehdittiin sitten pelata vain muutama minuutti, kunnes Harri Pesonen karkasi ja laukoi kiekon tarkasti takakulmaan. Voitto varmisti Suomelle lohkovoiton ja suoran paikan puolivälieriin. Suomi eteni sitten loppuotteluun asti, jossa Suomi oli sitten selvästi Venäjää parempi vaikka voittikin vain 2-1.
Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, että Iiro Pakarinen ei ole kuitenkaan puhtaasti Kärkkäälän kylän poikia, sillä vain hänen tätinsä on tietääkseni kärkkääläläistä sukua, jostain Pirttiselän läheltä. Pirttiselästä läheltä on lähtöisin myös jalkapalloilija Pekka Onttonen, joka oli Suonenjoen Pallon kasvatteja ja joka siirtyi sittemmin HJK:n riveihin. HJK:ssa Onttosesta tehtiin sitten joukkueen kapteeni ja samalla tavalla HIFK:n riveihin siirtyneestä Pakarisesta tehtiin helsinkiläisen jääkiekkojoukkueen kapteeni.
En malta olla kertomatta tässä yhteydessä sitäkään, että joskus 1950-luvulla Pirttiselän Kunnolla oli ihan hyvä lentopallojoukkue, jossa kunnostautuivat varsinkin pitkäkasvuiset Nenosen veljekset. Nenosten jälkikasvua oli sitten maajoukkuelentopalloilija Olli Nenonen, josta luonnollisesti tehtiin maajoukkueen kapteeni.
Ollista käytettiin lampinimeä "Pelimanni" ja tässä yhteydessä tulee mieleeni, että hänen vaarinsa Aaku oli kärkkääläinen musiikkimies. Musiikkimiehenä on sittemmin kunnostautunut myös lupaava mäkihyppääjä Jalkas-Kari, joka mäkiuransa jälkeen tunnettiin paremmin Kari Tapiona ja hänenkin sukujuurensa ovat Pirttiselän lähellä.
Pitäisi muuten tutkia, onko Pirttiselän pohjavedessä jotain poikkeavaa, koska Pirttiselässä asui lapsuutensa myös maamme kuuluisin kirjailija Veijo Balzar ja maamme johtava ite-taiteilija Aulis Jalkanen. Myös maamme olympiajoukkueen nykyinen lääkäri Ilkka Räsänen on pirttiselkäläistä sukujuurta.
Kesäuukuniemeläisenä en malta olla siunatuksi lopuksi kertomatta sitä, että ottelun ratkaisumaalin jatkoajalla tehnyt Artturi Lehkonen on tunnettua uukuniemeläistaustaista Lehkosten jääkiekkoilijasukua. Artturin isän tv:stä tutun Ismo Lehkosen äiti on Kummun kylän Kupiaisia. Luulen, että ratkaisumaalin joutui Lehkonen tekemään sen vuoksi, ettei maajoukkueen paras maalintekijä Oliver Kapanen pystynyt terveyssyistä pelaamaan. Oliverin sukujuuret eivät ole Uukuniemen Kummun kylältä vaan Uukuniemen Latvasyrjän kylällä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Iiro_Pakarinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti